Ganglians kahdelle Suomen-keikalle
08.02.2010 13:20Yhdysvaltalainen garagepunk-yhtye Ganglians saapuu kesäkuussa ensi kertaa Suomeen. Yhtyeen Euroopan-kiertue sisältää esiintymiset 14. kesäkuuta Helsingin Semifinal-klubilla ja seuraavana iltana Turun Dynamossa.
Sacramentossa, Kaliforniassa perustettu Ganglians on parin viime vuoden aikana noussut Girlsin, Black Lipsin, Real Estaten ja Harlemin ohella yhdeksi kehutuimmista moderneista lo-fi/garagepunk-yhtyeistä. Bändin lukuisat julkaisut muun muassa levymerkeillä Woodsist (mm. Vivian Girls, Wavves, Kurt Vile) ja Captured Tracks (mm. Black Dogs, Christmas Island) ovat saaneet runsaasti huomiota musiikkimedioissa. Gangliansin viimeisin pitkäsoitto Monster Head Room ilmestyi alkukesästä 2009, ja levy ansaitsi mm. Pitchfork-verkkomedian Best New Music -tittelin. Yhtyeen tuorein julkaisu on syksyllä ilmestynyt Blood on the Sand -vinyylisingle.
Gangliansin itse "acid popiksi" nimittämä musiikkityyli sisältää kaikuja niin 60-luvun happopopista, rujosta autotallipunkista ja folkista kuin taidepunkista ja psykedeliastakin. Bändin onkin sanottu kuulostavan Kinksin, 13th Floor Elevatorsin, Beach Boysin ja Pavementin risteytykseltä.
Helsingin-keikalla Gangliansia lämmittelee viime vuonna Shake Hands -debyytti-EP:n julkaissut helsinkiläinen The Lariots.
GANGLIANS
Ma 14.6.2010 Helsinki, Semifinal +The Lariots
Ti 15.6.2010 Turku, Dynamo
LIPUT:
Helsinki: 8 EUR +mahd. toimituskulut. Ennakko: Tiketti.
Turku: 7 EUR. Ennakko: Levykauppa Äx Turku.
MUUT UUTISET
- Mintzkov Suomeen
- Freak Kitchen - toinen kattaus Suomessa
- Nyt paukahti vappu pimiäksi!
- Radiopuhelimet rakastaa sinua!
- Negative Suomen-kiertueelle
- Reverend Beat-Man saarnaa Loosessa
- Barbara Panther soittaa mystistä elektroa Helsingissä
- Saksofonisti Joe McPhee Suomeen
- RIP Mark Linkous & Doug Fieger
- Roxy Music Helsingin Kaisafestiin
- Waltari-Kärtsy sooloilee
- Brittiläinen ukuleleorkesteri hurmaa Tampereella
- Kentin Helsingin-konsertti siirtyy sunnuntaille
- Hej, sanoo Hästpojken kun Suomeen tulee
- Vaihtoehtorockpioneeri Polvo Suomeen

