ZZ Top rokkaa Helsinkiä heinäkuussa

Bluesrockin partainen megayhtye, amerikkalainen ZZ Top esiintyy Helsingin Kaisaniemen puistossa järjestettävässä Rockin’ Hellsinki 2012 Vol. 2 -tapahtumassa lauantaina 21.7. ZZ Top on 40 vuotta kestäneen taipaleensa aikana julkaissut 14 albumia, joita on myyty yhteensä yli 50 miljoonaa kappaletta. Yhtyeen muodostavat … Lue loppuun

LPRHC Fest palaa kesällä

Punk pauhaa Lappeenrannassa heinäkuussa

Lappeenrannan oma punk- ja hardcorefestivaali LPRHC Fest palaa neljän vuoden tauon jälkeen. Tapahtuma järjestetään tuttuun tapaan LTY:n kentällä Skinnarilassa. Lappeenrannan elävän musiikin yhdistyksen (Lelmu ry.) lopetettua toimintansa järjestysvastuun on ottanut vastikään perustettu yhdistys Pro Punk & Hardcore ry. Helsinkiläisessä yhdistyksessä … Lue loppuun

RedFang_photo_JamesRexroad1

Red Fang Helsinkiin

Illan avaa swamp metal -yhtye Black Tusk

Red Fang soittaa ensimmäisen Suomen-keikkansa Helsingin Tavastialla tiistaina 24. huhtikuuta. Hurjassa nosteessa olevan yhdysvaltalaisbändin piti lämmitellä Mastodonia tammikuun puolivälissä Tampereella ja Helsingissä, mutta tuolloin kokoonpano joutui perumaan tulonsa. Vuonna 2005 Black Flagin, Soundgardenin ja The Melvinsin innoittamina perustettu Red Fang … Lue loppuun

Superryhmä GG Caravan levynjulkaisukeikalle

Bändissä ovat mm. Paleface ja Tommy Lindgren

Tunnetuista suomalaismuusikoista koottu GG Caravan juhlistaa debyyttialbuminsa julkaisua Helsingin The Circuksessa karkauspäivänä eli keskiviikkona 29. helmikuuta. Yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto julkaistaan samana päivänä. “Kotimaisen rytmimusiikin superkokoonpanoksi” kuvailtu GG Caravan yhdistelee muun muassa räppiä ja mustalaismusiikkia. 14-henkisessä yhtyeessä vaikuttavat mm. Paleface, Zarkus … Lue loppuun

20110822 Huili. Eva&Manu. Kuva: Katja TŠhjŠ

Jyrock ottaa varaslähdön

Jyrock Preheatin ja päiväklubin ohjelmisto on julkistettu

Suomen pitkäikäisin sisäfestivaali Jyrock järjestetään huhtikuun 20. – 21. päivinä Jyväskylän Ilokivessä. Maaliskuun 9. päivänä Jyrockille järjestetään ravintola Freetimessa lämmittelytapahtuma Jyrock Preheat ’12. Minifestivaalilla esiintyy kolme bändiä. Jyrock Preheat ’12:n paikallisväriläiskä on punkpopbändi Home Junior, joka sai vuonna 2008 Ääni … Lue loppuun

Antti_Reikko_by_Aleksi_Rinta-Kauppila

Ping pong!

Uusi pingisklubi käynnistyy Tampereella

Tampereen Klubilla käynnistyy maaliskuun 6. päivänä uusi Pingisklubi, joka tarjoaa paitsi pingistä eli pöytätennistä, myös teemailtoihin jaettua musiikkia. – Pingisklubilla ei tarvitse odotella vuoroaan, sillä kahden pelaajan sijaan pöydän ympärillä kisaavat kaikki halukkaat. Ryhmäpingis on jo noussut Ruotsissa hitiksi nimellä … Lue loppuun

Turisas kiertää Amerikkaa

Suomalaisbändi on PaganFest-kiertueen pääesiintyjä

Warlord Nygård. Kuva: Roni Tamminen. Kotimainen battle metal -bändi Turisas lähtee keväällä Pohjois-Amerikan kiertueelle. PaganFest: American Part III -nimellä kulkevalla rundilla suomalaissekstettiä lämmittelevät skotlantilainen Alestorm, italialainen Ex Deo, venäläinen Arkona ja yhdysvaltalainen Huntress. – Otti aikansa, mutta viimein palaamme Pohjois-Amerikkaan. … Lue loppuun

Sepultura klubikeikalle Suomeen

Illan muut bändit ovat Scar Symmetry ja Hatesphere

Brasilialainen thrash metal -pioneeribändi Sepultura esiintyy 22. maaliskuuta Helsingin Virgin Oilissa. Illan muut bändit ovat ruotsalainen Scar Symmetry ja tanskalainen Hatesphere. Vuonna 1984 perustettu Sepultura on esiintynyt suomalaisilla festivaaleilla useasti, mutta klubikeikoilla se on käynyt harvemmin. Sepulturan nykyisessä kokoonpanossa ovat … Lue loppuun

Graham Bonnet Suomen-kiertueelle

Ex-Rainbow-laulajan bändissä soittaa Yön ja Popedan jäseniä

Rainbown entisenä laulajana parhaiten tunnettu Graham Bonnet tekee maaliskuussa Suomen-kiertueen. Suomen-keikoilla Bonnetin yhtyeessä soittavat juuri Yö-yhtyeen 30-vuotiskiertueelta palautunut kitaristi Daffy Terävä sekä Popedan rumpali Lacu Lahtinen ja kosketinsoittaja Pate Kivinen. Basson varressa häärii Klaus Wirzenius. Taustoja laulavat Päivi Lepistö ja … Lue loppuun

Refused Roskildeen

Muita uusia kiinnityksiä Cerebral Ballzy ja Warbringer

Roskilde-festivaali on kiinnittänyt ohjelmistoonsa keväällä ja kesällä comeback-keikkoja soittavan punklegenda Refusedin. Tanskalaistapahtuma on julkistanut myös kaksi uutta esiintyjää Yhdysvalloista: Roskildessa soittavat hardcorebändi Cerebral Ballzy sekä thrashmetalyhtye Warbringer. Roskilde Festival järjestetään 5-8 heinäkuuta. Ensi kesän festivaalin tunnetuimpia esiintyjiä ovat muun muassa … Lue loppuun