Zen Café
24.08.2007 Tavastia, Helsinki
24.08.2007 00:00Zen Café tuli, näki ja voitti loppuunmyydyllä Tavastialla samaan aikaan, kun Helsingin kaduilla mellasti satatuhatpäinen väkijoukko juhlimassa Taiteiden yötä.
Tavastian tuntuivat täyttäneen Zen Cafén paitamyynnin tyhjentäneet fanit, sillä bändin kostyymejä tuli vastaan enemmän kuin Kotiteollisuuden ja Timo Rautiaisen keikoilla muinoin yhteensä. Niinpä yleisö olikin jo valmiiksi hurmoksessa, kun Samuli Putro kapusi lavalle aloittamaan illan a cappella -henkisesti, vailla säestystä. Koko parituntinen keikka encoren encoreineen oli vaikuttavan tehokas suoritus vailla korviinpistäviä suvantokohtia, olipa sitten kyseessä varhaistuotannon Idiootti, hauskan swingmäiseksi sovitettu Eipä tiennyt tyttö tai pankin räjäyttänyt Harri, josta tuntuu muodostuneen Zen Cafén oma Autiotalo.
Vaikkei Zen Cafén lavavarustukseen enää kuulukaan raitapukuja, oli silmäkarkkia kuitenkin tarjolla. Yksinkertaisen tehokkailla taustakankailla pyöri ajatteluttavia ja hauskoja "mainospätkiä" aina vuorossa olleen biisin teemaan sopivasti. Mies eikä poika enää sai taustalleen mm. kaljuuntumista käsitelleen animaation.
Vasta jälkeenpäin sain tietää, että kyseessä oli mittavan kesäkiertueen toiseksi viimeinen keikka: vaikka takana olikin jo lähemmäs kolmekymmentä esiintymistä kahden kuukauden sisällä, ei sitä miehistä totisesti nähnyt. Keikkaväsymyksestä ei ollut tietoakaan muuten kuin hienoisena väsymyksenä soittajien kasvoilla, sillä soitto soi tiukemmin ja tanakammin kuin koskaan ennen. Kolme miestä riittää mainiosti täyttämään Tavastian lavan (jolle sentään on mahtunut mm. Ultra Bra!).
Samoin ei voinut kuin ihailla sitä, kuinka viimeisimmillä levyillä jo varsin kliiniseksi muodostunut soundi löytää aivan eri urat elävän yleisön edessä. Samuli Putrostakin on vuosien varrella kehkeytynyt todellinen lavapersoona kameraa rakastavine maneereineen, vaikkeivät miehen välispiikit vieläkään nobeleita ansaitse.
Teksti: Marjut Mutanen
Kuvat: Vesa Härkönen
MUUT LIVEARVIOT
- Provinssirock: perjantai 18.06.2010, Seinäjoki
- Sweden Rock 2010: lauantai 12.06.2010 Sölvesborg, Ruotsi
- Sauna Open Air 2010: perjantai 11.06.2010 Eteläpuisto, Tampere
- Sauna Open Air 2010: torstai 10.06.2010 Eteläpuisto, Tampere
- Sweden Rock 2010: perjantai 11.06.2010 Sölvesborg, Ruotsi
- Sweden Rock 2010: torstai 10.06.2010 Sölvesborg, Ruotsi
- Sweden Rock 2010: keskiviikko 09.06.2010 Sölvesborg, Ruotsi
- Grace Jones & Nina Hagen 12.06.2010 Kaisafest, Helsinki
- Guns N' Roses 05.06.2010 Käpylän urheilupuisto, Helsinki
- Primavera Sound Festival 2010 27. - 29.5. 2010 Barcelona, Espanja
- Puujumalat 22.05.2010 Saloon Arizona, Helsinki
- Dinosaur Jr. 30.05.2010 Tavastia, Helsinki
- Traktor, Satan Takes a Holiday 15.05.2010 S-osis, Turku
- Covercase 14.05.2010 Iloinen Kulkija, Heinola
- PJ Rautiainen 02.05.2010 Wanha Rahtilaiva, Turku

