U.D.O.

27.01.2010 Klubi, Turku

Saksahevin ruhtinas, jämäkkä parrunpätkä Udo Dirkschneider vieraili Turussa sooloyhtyeensä U.D.O.:n kanssa. Lopputuloksena oli 2,5 tunnin perushevi-iltama.

Lunta tuli taivaan täydeltä ja pakkanen kiristeli poskipäitä, mutta Turun Klubille oli kerääntynyt lähes salin täydeltä yleisöä. Puoli kymmeneltä Herr Dirkschneider asteli päättäväisesti lavalle ja pisti turhia lätisemättä keikan käyntiin. The Bogeyman ja Dominator ovat uuden levyn parasta antia. Muutenkin Udo oli rakentanut varsin tasapainoisen settikokonaisuuden, jossa uusi ja vanha soolotuotanto vuorotteli Acceptin klassikkobiisien kanssa.

Saksan suuri poika esiintyi bändinsä kanssa antaumuksellisesti, kaikkien Saksa-hevin peruspilareiden mukaisesti. Vanha parrunpätkä oli hyvässä fyysisessä kunnossa, ja Accept-rumpalin tontilta kitaristiksi heittäytynyt Stefan Kaufmann oli vanhaksi kaljuksi ukonkäppänäksi erittäin kova kepittäjä. Sukupolvien taistelu toi dynamiikkaa lavalle, sillä mukana oli myös nuorta verestä voimaa. Nuori kitaristikukkoilija Igor Gianola tilutti ja touhusi täydellä voimalla, ja tanakkaa tahtia paukuttanut rumpali Francesco Jovino piti mainiosti rytmiä yllä saatanallisen kokoisen rumpurakennelmansa keskellä. Basisti Fitty Wienhold jäi suosiolla taustalle.



Accept-hitit olivat illan annissa niin omaa luokkaansa, että kylmät väreet vain kulkivat illan parhaimman vedon Metal Heartin kohdalla. Midnight Mover sekä The Princess of the Dawn olivat illan muita kohokohtia. Vähemmän innostavasti myös pakolliset kitara- ja rumpusoolotkin sisältyivät settiin. Moisia en jaksaisi kuunnella lainkaan, mutta ymmärrän, että niiden aikana Udo ehtii lepäämään ja käymään vaikka kusella. Rumpusoolo oli tuplasoolo, sillä varsinaisen rumpalin lisäksi Kaufmannkin tuli vanhasta muistista hakkaamaan rumpuräkkiä sen ulkopuolelta.

Kaiken kaikkiaan keikka oli vahva esitys perinteistä, väkevää ja tarttuvaa hevimetallia, esittäjänään legendaarinen narisija ja kärisijä. Mitään äärihekumaa en kokenut, mutta ilomielinhän vahvalla otteella soittanutta bändiä katseli, vaikka olenkin nähnyt viimeisen 16 vuoden aikana kahdesti sekä Acceptin että Udon soolona. Paljon on vettä virrannut sitten Hämeenlinnan Power of Rock -festivaalien 1994, mutta Dirkschneiderin kohdalla aika on ollut armollinen, ja mies on entistä tiukemmassa kunnossa.



Jotkut artistit tarjoavat "koko rahalla" vain reilun tunnin setin tai parhaimmillaankin noin puolitoista tuntia, mutta Udo ei lavalta ihan heti poistunut. Keikka kesti hulppeat 2,5 tuntia ja 21 biisiä, johon sisältyi peräti kaksi encorevaihetta. Jälkimmäisen tosin jouduin jättämään kokonaan väliin. Yöbussiin oli yksinkertaisesti ehdittävä, sillä en halunnut maksaa taksimaksua parin lisäbiisin takia, vaikka ne muuten olisinkin mielelläni kuunnellut. Arki-iltojen keikkojen toivoisikin alkavan vielä nykyistäkin aikaisemmin, ettei keikkaa tarvitse jättää kesken.

Ensimmäinen encorevaihe päättyi tyylikkäästi Balls to the Walliin. Siihen oli hyvä lopettaa ja lähteä.

U.D.O.:n settilista: The Bogeyman / Dominator / Independence Day / The Bullet And the Bomb / Flash Rockin´ Man / Thunderball / Vendetta / In the Darkness / The Princess of the Dawn / kitarasoolo / Midnight Mover / Infected / Living on a Frontline / rumpusoolo / Man And Machine / Mastercutor / Animal House / Metal Heart / encore 1: Holy + Balls to the Wall / encore 2: Burning / I´m a Rebel / Fast As a Shark

Teksti: Jussi Lahtonen
Kuvat: Kimmo Jaramo