Turku Burlesque Grand Opening

16.01.2010 Manilla, Turku

Burleski teki näyttävän paluun pileskeltyään pitkään marginaalissa. Ari Väntänen oli paikalla, kun ilmiö valloitti Turun.

En tiedä, ovatko nämä ihmiset yleisöä vai esiintyjiä. Turun Manilla-teatterissa vilisee korsetteja, gangsteripukuja, verkkosukkia, herrasmiesten hattuja, suuria tatuointeja, näyttäviä meikkejä ja komeita kampauksia. Väistellessäni leyhähteleviä riikinkukonsulkia ja pitkiä irtoripsiä ymmärrän, ettei Xysma-t-paitani tule voittamaan illan paras asu -palkintoa.

Burleski on saapunut Turkuun. Sen toi kaupunkiin taiteilija Kiki Hawaiji.

- En mä yksin ole siitä vastuussa, mutta olen kyllä ollut mukana esittelemässä burleskia turkulaisille, Kiki korjaa. - Me järjestettiin Kabareepiirustusklubia jo vuonna 2007, ja meidän HulaPirates-ryhmä perustettiin Turussa.


Tease Queens.


Tämän illan tapahtuma on Turku Burlesque Grand Opening, ensimmäinen koko illan burleskijuhla Turussa. Pitkään undergroundissa piileskelleen viihteellisen taidemuodon paluusta on tullut valtakunnallinen ilmiö, jonka liepeet valtavirran haalea vesi on jo kastellut. Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että Sedu Koskinen perustaa Burleski-nimisen yökerhon? Suomea vavisuttaa burleskibuumi.

Mutta mitä burleski oikeastaan on?

Vaikka mitä. Ranskankielinen käsite burlesque viittaa parodiseen ilveilyyn, vakavan asian kääntämiseen hullunkuriseksi. Esittävänä taiteena burleski on sukua vanhalle musiikkiteatterille, 1900-luvun taitteen amerikkalaiselle vaudevillelle ja brittiläiselle music hall -perinteelle. Burleski oli suosittua estradiviihdettä aina 1960-luvun alkuun saakka, jolloin sen oma lapsipuoli striptease vei voiton suosiossa.

- Strippaus tappoi burleskin pariksi vuosikymmeneksi, Kiki Hawaiji kertoo. - Vähitellen burleskia kuitenkin alettiin elvyttää. Syntyi uusi aalto, joka yhdistää poskettomasti eri elementtejä.

Burleskin uutta aaltoa kutsutaan neoburleskiksi. Miten neoburleski eroaa klassisesta burleskista?

- Riippuu siitä, mistä klassisesta burleskista puhutaan. 1800-luvun musiikkiteatterissa keskeistä oli shokeeraaminen ja yhteiskunnallinen satiiri ja parodiointi. Yleensä ihmiset kuitenkin tarkoittavat klassisella burleskilla 1900-luvun alkupuolen tanssiburleskia. Se oli viettelyä ja kiusoittelua, visuaalista silmäniloa, miellyttämistä ja kauneutta.


HulaPirates.


- Neoburleski on ottanut 1900-luvun alkupuolelta kiusoittelun ja viettelyn sekä sen kaikille tutun visuaalisen ilmeen, johon kuuluvat korsetit, viuhkat, puuhkat ja glitter. 1800-luvulta taas on omaksuttu shokeeraamisen elementti. Nykyajan burleskiesiintyjän ei tarvitse olla kurvikaunotar tai pin-up-tyttö. Lavalle voi nousta yhtä hyvin parrakas nainen tai kaksimetrinen mies, ja viuhkatanssin voi vetää vaikka pizzalaatikoilla.

Pian se nähdään, sillä ohjelma alkaa.

Vaikka mainostus on ollut melko näkymätöntä, liput Turku Burlesque Grand Opening -tapahtumaan loppuivat kesken. Pieneen Manilla-teatteriin pakkautuu parisataa henkeä. Alkuillan Kabareepiirustusklubin ja muotinäytöksen jälkeen päästään itse asiaan. Burleskia tarjoillaan kolmessa eri kattauksessa.

Burleskiesitys on tarina. Tänä iltana nähdään mummojen teekutsut, kauko-ohjattavien maatuskanukkien kapina, kaunotarten shoppailupäivä, nukkumatin piinaamat kotirouvat, mambotanssi, viuhkatanssi, Mae West -tribuutti ja vankilamadamen laulu. Kiki Hawaiji kertoo, että teemoilla ei ole rajoja.

- Kaikki lähtee esiintyjästä ja häntä kiinnostavista aiheista.

Esitykset kertovat tarinan, mutta alati kasvava paljas pinta näyttää olevan korvaamaton osa sitä. Jokainen burleskiesitys etenee lattialle tupsahtelevien kuteiden tahtiin. Kun taiteilija on vaatekappaletta köyhempi, yleisö osoittaa suosiotaan. Kun esiintyjällä on yllään enää pikkuhousut ja nännit peittävät tasselit, hän saa huumaavat aplodit ja lähtee.

Mitä eroa burleskiesiintyjällä ja stripparilla lopulta on?

- Klassinen vastaus on, että burleskiesiintyjän koko keikkaliksa menee seuraavan esiintymisasun tekoon. Useimmat tekevät burleskia omasta hullusta halustaan, eivät elääkseen. Heille burleski on taidetta, ei bisnestä.

- Siitä on keskusteltu paljon, voiko burleskiesiintyjä riisuutua kokonaan alastomaksi. New Yorkissa näin maineikkaiden burleskitanssijoiden esiintyvän nudismin nimissä, ja ilkosillaanhan ne siellä ilakoivat. Alastomuus on yksi radikalismin muoto burleskissa. Sen voi katsoa kallistuvan joko strippauksen tai performanssitaiteen puolelle.

Ero on siis siinä, kuinka itsetarkoituksellista riisuutuminen on. Voiko burleskia tehdä riisuutumatta?

- Periaatteessa voi, mutta sitten meno ja meininki on luotava muilla tavoin. Burleskia voi olla pelkkä asennekin. Tapahtumien juontajat ovat olennainen osa burleskiskeneä ja esityksiä, mutta harvempi heistä itseään riisuu.

Ei riisu Turku Burlesque Grand Openinginkaan juontaja, vaikka takanani istuva rouva niin kovasti toivoo.

Esityksen jälkeen lava on täynnä hujan hajan heiteltyjä vaatteita. Siistiminen on oma ohjelmanumeronsa: Kaksi trenssitakkeihin sonnustautunutta vanhan ajan yksityisetsivää saapastelee paikalle ja ryhtyy töihin. He syynäävät asusteita suurennuslasilla ja harjaavat maahan varisseen glitter-jauheen todistepussiin. Lavasta on tullut rikospaikka, ja se rikos on burleskiesitys.

Onko burleskissa jotain rikollista, kielletyn hedelmän makua?

- Ei näin hillittömän burleskibuumin aikana voi niin sanoa. Jos perustetaan Burleski-niminen sedula, puhutaan miljoonannen potenssin mainstreamista. Tämä ei ole mitään salamyhkäistä tissibaarimeininkiä. Me ollaan aina pyritty kertomaan kaikille avoimesti mistä on kyse.

- Mutta toisaalta, sosiaaliset normit vaikuttavat itse kunkin arjessa. Kun normeista poikkeava henkilö esittää jotain normeista poikkeavaa, se voi edustaa tietynlaista tirkistelyä. Ei ehkä eroottista tirkistelyä, mutta ihmiskunnan koko huikean skaalan tirkistelyä.

Turku Burlesque Grand Openingin ohjelmisto sisältää pääasiassa riisuutuvia naisia, mutta myös yleisö on pääasiassa naisia. Kikin mukaan naiset ovat enemmistönä useimmissa nykyajan burleskijuhlissa. Se on jotain, jota ei laitakaupungin herrakerhoissa näe.

- Ehkä naisiin vetoaa se, että me kannustetaan yleisöä luomaan tunnelmaa pukeutumalla. Tai se, että naiset, joita yleensä pidetään toistensa kovimpina arvostelijoina, löytävät burleskitapahtumissa yhteishengen. He näkevät, että täällä ollaan sellaisia kuin ollaan.

Esitysten aikana sen ymmärtää: neoburleskin pointti ei ole vaatteiden riisuminen vaan se, mitä vaatteiden alta saa paljastua. Kyse on vapaudesta tuntea olonsa mukavaksi omassa kehossaan, luvasta olla mitä on. Naisille se vapaus on aina ollut rajallisempi kuin miehille.




Kuka tahansa voi olla neoburleskitaiteilija. Ei tarvitse olla tietyn muotoinen, ei näytellä perinteisiä rooleja. Neoburleski ammentaa monista marginaalisista alakulttuureista, ja friikkiys on plussaa. Tänä iltana kuriositeettien kuriositeetti on Frank Doggenstein. Hänen Alice Cooperin Feed My Frankensteinin tahtiin esittämänsä irvokas hirviökuvaelma on boylesqueta tai manlesqueta, miehen esittämää burleskia.

Toisaalta burleski on myös tilaisuus olla joku, joka ei yleensä ole.

- Ei täällä ketään Petraa ole, burleskitaiteilija Bettie Blackheart nauraa, kun Kiki Hawaiji puhuttelee häntä vahingossa siviilinimellä.

Turku Burlesque Grand Openingissa ei tosiaankaan esiinny suveja, petroja tai paseja. Loulou D'vil, Olivia Rouge ja Cherrie A. Dorable kyllä löytyvät.

Myös vaatetus on kaukana arjesta. Suuri osa yleisöstä on pukeutunut friikahtavan kauniisti, mutta ei yhden muotin mukaisesti. Myös ulkonäkö ja tyyli voidaan jakaa klassiseen burleskiin ja neoburleskiin.

- Klassisen burleskityylin edustajat ammentavat pin-up-kulttuurista, fiftarimeiningistä, 20-luvulta ja niin edelleen. Neoburleskiporukoissa taas näkee kaikenlaista siniseksi pupuksi pukeutuneesta miehestä lähtien. Kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat. Me kehotetaan ennakkoluulottomuuteen.

Turku Burlesque Grand Opening on ohi, ja hauska ja mielenkiintoinen ilta päättyy levymusiikkiin. DJ soittaa kaikenlaista; camp-henkistä loungea, vanhaa rock'n'rollia, spectoriaanista tyttöbändipoppia, Remun soololevyjä, suomi-iskelmän vanhaa vuosikertaa.


Frank Doggenstein.


Mitä Kiki Hawaiji tekee seuraavaksi?

- Mä olen suunnitellut kuriositeettikabinetti-tyylistä juttua. Siinä sekoitetaan burleskia erilaisiin taiteen marginaalissa oleviin ilmiöihin, kuten animaatioon. Mä haluaisin löytää Turun undergroundin. Kukaan ei tunnu tietävän, missä se tänä päivänä majailee.

Menetkö perässä, kun burleski palaa takaisin undergroundiin?

- Me oikein odotetaan, että pahin burleskibuumi menisi ohi. Sitten me voidaan keskittyä alakulttuuriryhmien kulttuuritoimintaan. Marginaalisuus tuo vapautta, koska siellä viihtyvät monenlaiset ihmiset.

Teksti: Ari Väntänen
Kuvat: Samu Valleala