The Real McKenzies, Heartbreak Stereo
02.02.2010 Tavastia, Helsinki
08.02.2010 15:00Tavastialla tutustuttiin Heartbreak Stereon uuden albumin biiseihin, minkä jälkeen kiltteihin pukeutunut The Real McKenzies riehaannutti yleisön juomalauluillaan.
Tavastian tiistain iltamat aloitti Paraisten Heartbreak Stereo. Odotukset olivat korkealla, sillä bändiä on hehkutettu monessakin mediassa kovaksi live-yhtyeeksi. Vaikka yleisöä ei liikaa paikan päällä näkynytkään ja ensimmäiset kuuntelijat seisoivat arki-illan keikoille tyypillisesti huomattavan matkan päässä lavasta, sai bändi jo ensimmäisellä biisillään niin allekirjoittaneen kuin yleisönkin liikehtimään hyväksyvästi. Tämä todistettiin jälleen kerran: jos bändi osaa hommansa ja nauttii esiintymisestä, ei ole väliä onko yleisössä kaksi vai kaksi sataa ihmistä.
Heartbreak Stereon tiukat kompit ja mielenkiinnon säilyttävät rytmi-ja melodiaosuuksien vaihtelut ovat sen verran omaperäisiä, ettei bändi ainakaan ihan heti katoa muiden punkrock-bändien sekaan. Yhtye on osannut sisällyttää soittoonsa jotain, mikä vain iskee. Bändi soitti vanhojen biisien lisäksi kappaleita juuri ilmestyneeltä tutustumisen arvoiselta levyltään Carried Through This Waltz, joista mainittakoon loistavat Departure Point ja Stepping Out of Time.
Heartbreak Stereon laaja keikkailukokemus näkyy lavalla. Täysillä vedetään alusta loppuun ja ei ole epäilystäkään, etteikö tämä trio ottaisi yleisönsä myös isommilla lavoilla.
Seuraavaksi vuorossa oli illan pääesiintyjä, Kanadasta kotoisin oleva skottilaista keltti-punkkia soittava The Real McKenzies. Keikka alkoi parilla akustisella biisillä, joiden aikana tuntui kuin olisi hetkessä siirtynyt aikakoneella viskinhuuruiseen pubiin keskiaikaiseen Skotlantiin. Pikku hiljaa biisien tempo alkoi nousta. Viimeistään kahden säkkipilliä soittavan miekkosen liittyessä jo ennestään viisipäiseen joukkoon nousi tunnelma kattoon ja yleisö villiintyi.
Jos lavalla heiluu seitsemän miestä kiltti päällään, mieleen tulee kysymys, ovatko miehet hoitaneet tilanteen oikeaoppisesti. Valitettavan selkeä vastaus kysymykseen saatiin, kun yksi kitaristeista istui tuolilla jalat levällään, sulojaan avoimesti esitellen.
Lava oli koko keikan ajan äijäenergiaa ja testosteronia tulvillaan. The Real McKenziesin lavakarisma on sanoinkuvaamaton, vaikka jäsenten keski-ikä huiteleekin neljänkympin molemmin puolin. Toki miehistä myös näkyi, että all night mayhem on ollut tunnuslauseena jo toistakymmentä vuotta. Yleisö tuntui nauttivan moshpitissä riehuessaan tai jammaillessaan haltioituneena, osaten lähes kaikkien biisien sanat ulkoa.
The Real McKenzies on selkästi vihaa tai rakasta -tyyppinen kokoonpano. Suurin osa biiseistä oli enemmän tai vähemmän juomalauluja perinteiseen tapaan, mutta löytyi kappaleista myös poliittista sanomaa. Muun muassa Englannin kuningatar Elisabeth II sai hyvinkin tylyä arvostelua osakseen. Myös naiset saivat osansa kappaleiden sanoituksissa. "This one is for all you women out there, without you we´d all be fucked", laulaja Paul McKenzie sanoi.
Tunnelma Tavastialla oli kuuma ja hikinen, ja bändin fanit saivat mitä olivat hakemaan tulleet. Kokemuksena keikka oli kerran elämässä -kokemus. Voin ymmärtää, että tietyn tyyppisiin ihmisiin voi tämä räikeä, viskiä juova ja rääväsuinen porukka upota ja kovaa.
The Real McKenzies ja Heartbreak Stereo tekivät Suomessa yhteisen minikiertueen. Heidät nähtiin Helsingin lisäksi myös Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä.
Niina Linna
MUUT LIVEARVIOT
- Tammerfest 2003 - Viiltävä läpileikkaus 19.07.2003 Tampere
- Rolling Stones, ZZ Top, The Hellacopters 16.07.2003 Olympiastadion, Helsinki
- Tuska Open Air Festival 2003 11.07.2003-13.07.2003 Helsinki
- Ilosaarirock 2003 12.07.2003-13.07.2003 Joensuu
- Ruisrock 2003 05.07.2003-06.07.2003 Turku
- Iron Maiden 30.06.2003 Hartwall-areena, Helsinki
- Nummirock 2003 20.06.2003-21.06.2003 Nummijärvi, Kauhajoki
- Bruce Springsteen & The E Street Band 17.06.2003 Olympiastadion, Helsinki
- Provinssirock 2003, osa 1 13.06.2003-15.06.2003 Seinäjoki
- Provinssirock 2003, osa 2 13.06.2003-15.6.2003 Seinäjoki
- Suen ja Sitruunamaailman kesäklubi: Endstand, Sunride, Disco Ensemble 12.06.2003 Tavastia, Helsinki
- DBTL 2003, Indie-iltamat 05.06.2003-08.06.2003 Turku
- Sweden Rock Festival 2003 06.06.2003-08.06.2003 Sölvesborg, Ruotsi
- Fishbone 06.06.2003 Tanssisali Lutakko, Jyväskylä
- Blackmore's Night 31.05.2003 Caribia, Turku

