Supergrass

Nosturi, Helsinki 13.11.2008

Supergrass perustettiin vuonna 1993, mutta kesti 15 vuotta ja kuusi levyä, ennen kuin Gaz Coombes pulisonkeineen ja bändeineen saatiin Suomeen. Kannatti odottaa.

Vuonna 1995 olisin maksanut isot rahat ja antanut sielun autuuden, jos Alright-superhitillään tajuntaani ratsastanut oxfordilaistrio Supergrass olisi saapunut Suomeen konsertoimaan, mutta niin ei koskaan käynyt. Itse asiassa en enää edes olettanut, että näkisin joskus bändin, kunnes tieto Suomen-keikasta saavutti sähköpostilaatikkoni.

Vuosien varrella Supergrassista on tullut vähemmän hölmö ja enemmän aikuinen, ja joukkoon on mahtunut levyjä, jotka eivät ole juuri muistijälkiä jättäneet, mutta bändi ei ole unohtunut mielestä. Eikä ollut monien muidenkaan mielestä, sillä niin vain olivat muutkin ikäpolveni lapset kansoittaneet Nosturin tungokseen asti. Kukaan ei pettynyt, sen voi taata, sillä Supergrass oli loistava.

Kun Gaz Coombes, pikkuveli Charly, Mick Quinn sekä Danny Goffey marssivat lavalle, kaikkosivat odotetut vuodet kuin taikaiskusta. Söpöys on miehistä kaikonnut, mutta soittotaito ei: keikan aloittanut uusimman Diamond Hoo Ha -levyn aloitusraita Diamond Hoo Ha Man näytti, että Supergrass on vain parantunut vanhetessaan.



Bluesimmaksi muuttuneet uudet biisit soivat mallikkaasti vanhemman tuotannon kanssa, vaikka yleisölle tutummat Moving ja Richard III kirvoittivatkin suuremmat suosionosoitukset kuin esimerkiksi tuoreen levyn materiaali. Itseltäni oli jäänyt täysin unohduksiin debyyttilevyn She's So Loose, joka svengasi livenä erinomaisesti. Yllättäen Supergrass coveroi myös Policen vanhan Next to You -hittibiisin, joka yhtyeen käsissä taittuikin liki tunnistamattomaksi.

Ja se Alright, se jäi kuulematta, mutta annan sen Supergrassille anteeksi. Ilta oli niin mainio, että tajusin kaivata tuota nuoruusvuosien voimalaulua vasta seuraavana päivänä kotona.







Teksti: Marjut Mutanen
Kuvat: Vesa Härkönen