Ruisrock: lauantai

Ruissalo, Turku 3.-5.7. 2009

Ruisrock kutsui 39-vuotispäivilleen ennätysmäärän vieraita: perjantaina väkeä oli 27 000, lauantaina 35 000 ja sunnuntaina 30 000. 92 000 festivaalivieraan joukossa oli tietenkin myös Suen väkeä.

LAUANTAI 4.7. 2009

Ladytron.

Ruisrock-alueelle sopii tulla Asan ja Jätkäjätkien lopetellessa settiään. Pumppu on hankkinut rautaisen keikkakunnon, ja teltta suorastaan tärisee yhtyeen käsittelyssä. On hulppean näköistä, kun Vaaranmaan loppuhuipennuksen aikana koko teltallinen läimii käsiään yhteen ja jokaisella, aivan jokaisella on suunnaton hymy huulillaan.

Jätän yhtyeen metsästämään leijonaa ja siirryn Converse-lavalle, jolla Regina aloittaa settinsä. On yhtyeen halipusi-imagosta mitä mieltä tahansa, festaritilanteessa Reginasta ei voi olla pitämättä. Suuria voimia! ja etenkin Paras aika vuodesta saavat yleisön mukaan. Pauli, Pauli, Pauli -huudot tulevat yleisöltä ujosti mutta kuuluvasti - sopii Reginan imagoon.

Päätän yrittää kuunnella Le Corps Mince de Francoise'ta. Ei kannattaisi. Siinä vaiheessa, kun se eniten haastatteluissa äänessä oleva blondi alkaa räpätä, hytkyn naurusta. Okei, en ole 16-vuotias pissismuotiblogisti, mutta jotain rajaa, hei. Ruotsalaisilla on The Knife ja miljoona muuta - tämäkö on parasta mitä meillä on tarjota? Bitch of the Bitches vielä menee, muuten yhtyeen buukkaaminen jokaiseen niemeen ja notkelmaan on rikos ihmisyyttä kohtaan. Ai, pitääkö perustella jotenkin? Käy kuuntelemassa yhtyeen "soittoa" elävänä ja hämmästy. Kivat muuvit kosketinsoittajalla. Noh, levy tulee ensi vuonna. Odotamme innolla.

Jarkko Fräntilä

Eppu Normaali on vaikea tapaus. Jokaisen itsensä muita korkeammalle nostavan kansalaisen pitäisi halveksua kansaanuppoavia Eppuja, mutta jälleen kerran bändin keikka osoitti, että se on mahdotonta. Eppujen biisit ovat jotain sellaista, joka kuuluu kaikille suomalaisille, ja kaikkien kuuluu niitä myös kuorossa laulaa. Vaatteilla koreilu kuuluu muille bändeille, ja Martti Syrjän kuontaloa on mahdoton kuvailla sanoilla, mutta kuulokosketus Eppu Normaaliin on hieno. Lukuunottamatta sitä hetkeä, kun Pantse Syrjä ottaa vokalistin tehtävät ja laulaa tuhansien hoilaajien kanssa Baarikärpäsen. Biisimateriaali on pääosin 80-luvulta (kaksi 70-luvulta ja 90-luvulta ja yksi 2000-luvulta). Yllättäviäkin valintoja kuullaan, kuten Kaljanlanttauslaulu, Kamat lujilla ja Tihkumme seksiä.

Aku-Tuomas Mattila

Tehosekoitin houkuttelee Rantalavan alueelle sellaisen väkijoukon, ettei Eppu Normaali taida enää olla Suomen Eppu Normaali. Paluun tehnyt Tehis on soitannollisesti niin hyvässä vireessä, ettei se tunnu koskaan poissa olleenkaan.

Bändin repertoaarin klassikkoainespitoisuus on korkea, ja runohipistä Otoksi muuntautunut laulaja on edelleen erinomainen keulakuva, mutta keikka ei ole mikään kliimaksi. Musiikki soi liian hiljaa, vettä sataa, asfaltti ei polta, Pillitä, Elli pillitä on melko löysä ja Hetken tie on kevyttä ei soiteta vieläkään, vaikka tosi monta vuotta on poissa oltu. Koska Tehosekoitin on hieno yhtye ja koska sen jäsenillä tuskin parempaakaan tekemistä oikeasti on, suosittelen klubikiertueen organisointia syksyksi. Tämä ei saa jäädä tähän.

Ari Väntänen

Ladytronilla on päällään Turku-kirous. Sen molemmat omat Helsingin-keikat ovat onnistuneet mainiosti, mutta festarikeikoilla Turussa tulee ongelmia. Ensimmäisellä kerralla Koneistossa katosivat kamat lentomatkalla, ja lainailtuja analogisyntikoita ei saatu vireeseen. Tällä kertaa Ruissalossa soundit olivat melkoisen tukkoiset. Soundiongelmat eivät kuitenkaan estäneet brittibändiä soittamasta komeaa keikkaa. Basistilla ja rumpalilla vahvistettu synakvartetti toimi lavalla upeasti. Analogisynat tarjoilivat kaunista pörinää ja yhtyeen naislaulajaosasto mustissa mekoissaan oli ilo silmälle.

Keikan alkaessa vesisade loi harhakuvan Ladytronin suosiosta, sillä teltta oli ääriään myöden täynnä. Tosin pelkkää sadesuojaakin hakeneet kuulijat vaikuttivat tykästyneiltä Ladytronin tummasävyiseen surinapoppiin. Alkupuolen haastavampi materiaali vaihtui keikan puolivälissä tanssittavammaksi, ja keikan loppupuolella puoliteltallinen vaikutti paikoitellen jopa rave-kansalta. Keikan kohokohtia olivat toisena kuultu Runaway, puolivälissä tarjoiltu debyyttialbumin helmi Discotraxx sekä keikan huipentanut Destroy Everything You Touch. Mielessäni toivoin, että yhtye olisi palannut encorelle ja heittänyt vielä Playgirl-hittinsä. Ladytron kuitenkin pitäytyi tunnin soittoajassaan konebändin tarkkuudella.

Aku-Tuomas Mattila

Glasvegas.

Glasvegas tööttää mahtipontista musiikkiaan Paviljonkilavalla ja jää pienimuotoiseksi pettymykseksi. Kappaleet osaa jo ulkoa, mutta kitaravalli jää puuttumaan ja basso pörisee rintalastassa. Tyylikkäästi mustaan pukeutunut yhtye on Jesus & Mary Chain eikä edes yritä peitellä sitä tosiasiaa. Helvetin komean kuuloista levyllä, lavalla vaisua äänentoiston takia. Klubikeikka ois kiva, mutta muistaako näitä ensi vuonna enää kukaan? Tai edes syksyllä?

Illan viimeiseksi esiintyjäksi säästetty Mew oli sekin jakautunut kahtia: niihin vanhoihin hyviin kappaleisiin ja sitten näihin uusiin, joista ei elävänä saanut oikein minkäänlaista otetta. Teemu Brunilan jälkeen maailman söpöin tyttöjen pöksyjen kastelija Jonas laulaa aina kuin enkeli. Lavavalaistus ja presentaatio pimenevässä Ruissalossa on hienon näköinen.

Jarkko Fräntilä

Maja Ivarsson, The Sounds.


The Sounds käy Suomessa niin usein, että sen poissa ollessa tuntuu kuin jotain puuttuisi. Tiheä vierailutahti ei harmita, sillä The Sounds on yksi niistä bändeistä, jotka takuuvarmasti tuottavat nautinnollisen kesätapahtumaelämyksen.

Bändin musiikissa ei ole mitään niin erityistä, että sitä kotona kuuntelisi. Festivaaliolosuhteissa se kuitenkin onnistuu herättämään riemua, haikeutta ja toivoa ja kaikkia niitä tunteita, jotka ovat allekirjoittaneen alun perin musiikkiin koukuttaneet. Vaikka tämä tyhmänrohkea ruotsalaisryhmä tekikin parhaan albuminsa ensimmäisenä, toiseksi parhaan toisena ja huonoimman kolmantena, se on edelleen ensiluokkainen liveakti.



Maja Ivarsson, The Sounds.

Visuaalinen nautinto on pitkälti laulaja Maja Ivarssonin ansiota. Hän liikkuu kuin strippari ja laulaa kuin rokkari, hänen housunsa ovat lyhyet ja hänen kykynsä kävellä korkokengillä kadehdittava.

Ari Väntänen

Kuvat: Kimmo Nurminen