Kent

05.11.2007 Kulttuuritalo, Helsinki

Kentin elektronisen ja hyvin koneistetusti soivan Tillbaka till samtiden-uutuuslevyn mainingeissa mietitytti, olisiko vanhatkin biisit sovitettu samaan muottiin. Kuinka taittuisi hyvinvointivaltiomelankolian mestareilta livenä konepop à la Depeche Mode ja New Order?

Edellisenä iltana Kulttuuritalolla oli paitsi lopetettu parin vuoden hiljaiselo, myös korkattu Kentin Pohjoismaat kattava turnee, mikä ensimmäisten arviointien perusteella sanottiin näkyneen lievänä haparointina. Olisiko toinen keikkailta parempi? Pressiä ainakin oli pyöritelty kuin litran mittaa ja paikallepääsyiltaa vaihdettu, sillä tunkua tuntui riittävän. Mutta Suen toimituskunta on joviaalia ja menee paikalle silloin kuin tähdille sopii. Vaikka maanantai-iltana, jolloin kuvaajalla oli vapaus huseerata lavan edustalla ihan keskenään.

Kulttuuritalo on esiintymispaikkana ristiriitainen: toisaalta istumapaikat ovat aina plussaa (riippuu tosin missä kohdassa sattuu istumaan), mutta salin onneton akustiikka ja vielä onnettomampi ilmanvaihto yhdistettynä liki mahdottomaan sisään- ja ulospääsyyn loppuunmyydyissä konserteissa eivät ennakoineet hyvää. Ulko-ovella varoiteltiin esityksessä käytettävistä stroboista, mutta sen sijaan useampiakin varoituksia olisi kannattanut lätkiä kertakaikkisen järkyttävästä volyymistä, joka todellakin selitti mittavan korvatulpanmyyntirivistön. (Satsatkaa kunnollisiin tulppiin ajoissa, nuoriso!) Miksaajalle terveiset: vähempikin riittää, eikä penkkirivin tärinä erityisesti lisää kokemuksen nautinnollisuutta.

Etukäteishuhujen mukaan ensimmäinen keikka olisi ollut pyhitetty harvinaisuuksille, ja toinen hiteille, mutta Kent ei mennyt ihan ennakointien mukaan. Minuutilleen oikeassa ajassa lavalle kavunnut orkesteri aloitti keikan uuden levyn tanssittavammalla Generation Ex -raidalla, jota tullaan vielä kuulemaan tulevaisuuden hittikokoelmilla. Taustakankaan tulipallo sopi mainiosti sähköistettyyn tunnelmaan. Muutenkin bändi oli satsannut aika lailla visuaaliseen ilmeeseen jopa niin, että eräänkin kappaleen taustalla näkynyt palavasilmäinen vaalea neito oli omiaan aiheuttamaan jos nyt ei painajaisia, niin ainakin lievää suurempaa ahdistusta. Vaikuttavaa.

Valitettavasti vain sama vaikuttavuus ei ylettynyt itse biisien ja esiintymisen tasolle. Vaikka Kent taannoin kutistui nelimiehiseksi, lavalla hääri kuitenkin kuusi ukkoa, mutta se ei soitossa juuri kuulunut. Toisena kappaleena soitettu Berlin olikin kuin suoraan Depeche Moden viidentoista vuoden takaiselta levyltä, jos kohta Depparit eivät koskaan soineet ihan yhtä epävireisesti. Kungen är död oli saanut uuden sovituksen, mutta kylpi sentään "Kentin sinisissä" sävyissä. Uuden levyn biisejä soitettiin taajaan, mutta vaikka sitä leimaavatkin konepop-tunnelmat, on kaiken todenmukaisuuden nimissä sanottava, että vanhan kaavan mukaan soivat kappaleet saivat yleisönkin paremmin innostumaan. No, Ingenting nyt onkin sellainen diskohölkkä, että täytyisi olla täysin tunteeton zombie ellei takajalka alkaisi sen tahdissa vipattaa. Mutta ihan yhtä lailla kansaan tuntuivat uppoavan myös sellaiset biisit kuin Columbus ja LSD, någon?, joka onnistuu pitäytymään kentmäisessä melankoliassa taustanakutuksesta huolimatta.

Hittiputkiosastosta vastasivat sellaiset vanhemmat tuotokset kuin Revolt III, Saker man ser (joka taisi olla allekirjoittaneelle koko keikan kohokohta), Kärleken väntar, Bergin oma suosikki Innan allting tar slut ja Musik non-stop. Niiden parissa itse bändikin tuntui olevan enemmän kotonaan, eikä yleisökään seissyt ihmetellen tumput suorina, niin kuin uudempien kappaleiden aikana tahtoi olla. Omaa väriään toi vielä Verkligen-levyltä napattu 10 minuter (för mig själv), joka tuntui muiden kappaleiden joukossa suorastaan hellyttävältä.

Teksti: Marjut Mutanen
Kuvat: Vesa Härkönen