Ronnie & His Twanging Little Fellow - s/t

(Longplay Music)

18.02.2010 12:40

6Instrumentaalimusiikin voisi nopeasti mieltää helpon tien ja matalan aidan musiikiksi: laulu kun on se osa-alue, johon yhtyeet taajaan kompuroivat. Lauluttomuudella on kuitenkin varjopuolensa. Musiikista tulee helposti tylsää ja hengetöntä, kuten kotimaisen Ronnie & His Twanging Little Fellown tapauksessa valitettavasti on.

Levy kuulostaa suurimmaksi osaksi juurevalta rocklevyltä, johon on unohdettu pistää lauluraita mukaan. Vaikka kitaramelodiat ottavatkin paikan joka perinteisesti laululle valitaan, tulee levyä kuunnellessa odottavainen tunne, että ehkä ne laulut sieltä vielä tulevat, mutta eihän niin tapahdu.

Hetkittäin levystä tulee mieleen Francine ilman laulua - ja kappas, lahtelaispoppoon laulajakitaristi Antti Kukkola tässäkin musisoi! Yhtyeen omien kappaleiden lisäksi sekaan on heitetty muutama coverpala, mutta nekin ovat sieltä ilmiselvästä ja turvallisesta päästä. Ei ole Ronnie & His Twanging Little Fellow ensimmäinen orkesteri, joka soittaa Dick Tracyn.

Ronnie ja helähtelevä pikkukaverinsa on musiikkia, joka jää taustameteliksi, rock-perinteestä tietoisen ihmisen kodin hissimusiikiksi. On vaikea keksiä tilannetta, jossa levy jaksaisi nousta huomion keskipisteeksi.

Lotta Heikkeri

Mainokset
Mainos: TUSKA-festivaali