Innocent Rosie - Bad Habit Romance
(Swedmetal Records)
15.10.2009 11:438Länsinaapurista tuleva Innocent Rosie on vielä tuntematon ryhmä, mutta on jo ehtinyt herättää jonkinlaista kiinnostusta alan piireissä ja päässyt soittamaan Sweden Rock -festivaalillekin.
Neljä vuotta sitten perustetun yhtyeen tapa yhdistellä esikuviensa tuotantoa ja muovata osista omia kappaleita toimii. Mistään biisistä ei suoranaisesti tule mieleen mikään jo tunnettu veisu, mutta kovin tutulta levy kuulostaa kauttaaltaan. Glamrock on sen verran ahdas genre, että väkisinkin bändit kuulostavat toisiltaan. Nelimiehinen Innocent Rosie on kahdentoista kappaleen levyllään onnistunut tekemään monta hyvää ja reipasta rallia. Dogs D'Amour ja Guns N' Roses tulevat mieleen lähes kaikista biiseistä, mutta onnistuupa yhtye kuulostamaan Zero Nineltäkin I'll Get Rich -kappaleessaan. Ja se kun ei voi olla mitenkään tarkoituksellista.
Innocent Rosie on paikoitellen niin täysi kopio isoista maailmanluokan bändeistä, etenkin Guns N' Rosesista, että tulee ihan hymy huulille. Mutta jollei anna sen häiritä, on yhtye varsin pätevä sarallaan.
Kimmo Jaramo
MUUT LEVYARVIOT
- Hammerfall Rebels With A Cause
- Vader XXV
- Subway to Sally Schlachthof
- Therion Live Gothic DVD/2CD
- Austrian Death Machine Total Brutal
- Daylight Dies Lost To The Living
- Those Who Bring The Torture Tank Gasmask Ammo
- Tarot Undead Indeed - live
- Mudhoney, The Nomads, Demolition Doll Rods Live at El Sol, Live in Madrid, Let Yourself Go
- Primal Scream Beautiful Future
- Wolf Parade At Mount Zoomer
- Sparks Exotic Creatures of the Deep
- Portishead Third
- Cult of Luna Eternal Kingdom
- Judas Priest Nostradamus

