Dying Fetus - Descend into Depravity
(Relapse)
04.11.2009 12:298Annapolisista, Marylandista kotoisin olevat pitkän linjan vääntäjät ovat ehtineet bändinsä kanssa jo täysi-ikäisiksi, sillä death/grind/hardcore-yhtye Dying Fetus on jo 18-vuotias. Kokopitkiä levyjä ei ole tullut liian usein, sillä Descend into Depravity on orkesterin kuudes täyspitkä.
Ensimmäiseksi huomio kiinnittyy albumin äänimaailmaan, joka on lähes optimaalinen. Aniharvoin kuulee näin hyvältä, selkeältä ja samalla äärimmäisen brutaalilta kuulostavaa death/grind-levyä, jonka tuhti äänimatto pyyhkäisee turhat karstat pois kaiuttimista. Ja kun avausraita Your Treachery Will Die With You on erinomaisen hyvä, levyltä tulee odottaneeksi jopa enemmän kuin mitä sillä on loppujen lopuksi tarjota.
Väärinkäsityksien välttämiseksi todettakoon, että levy on oikein hyvä, ja yhtyeen tuotannon parhaimmistoa. Alkupuolen perusteella sillä olisi ollut aineksia vielä parempaan, mutta aivan kiitettävään asti Dying Fetus ei tällä kertaa yllä, vaikkakin on puhdas makuasia, pyöristääkö kasia ysiin vai ei. Death/grindin ystäville käsillä on joka tapauksessa oman lajityypin osalta yksi vuoden kohokohdista.
Jussi Lahtonen
MUUT LEVYARVIOT
- Havana Black Great Strength, Leadership And Prestige DVD
- Shortino Chasing My Dream
- Soulsavers Broken
- Chuck Ragan Gold Country
- Portugal. The Man The Satanic Satanist
- Puro Idolit
- Uuden Aallon Orkesterit Vaahtopäät
- Nouvelle Vague 3
- The Ghost of a Thousand New Hopes, New Demonstrations
- Anna Puu Anna Puu
- Alamaailman vasarat Huuro Kolkko
- Kiila Tuota, tuota
- Datarock Red
- Tori Amos Abnormally Attracted to Sin
- CKY Carver City

