Absoluuttinen Nollapiste - Musta hiekka

(Megamania)

6Absoluuttisen Nollapisteen parillisten levyjen pitäisi olla hyviä, mutta muuten enteet eivät ole lupaavia. Mustaa hiekkaa edeltäneet Iiris ja Lihassa ja taivaassa -EP olivat hädin tuskin keskinkertaisia. Mustan hiekan ennakkotiedoissa on kerrottu lähinnä siitä, miten levy äänitettiin parin päivän sessioissa soittamalla livenä materiaalia, jota ei ole ilmeisesti juurikaan esituotettu. Suunnitelmat seuraavaa levyä vartenkin ovat jo olemassa, ja siitä tulee progea Mustan hiekan ollessa rockia. Laulajaa ja pääasiallista biisintekijää Tommi Liimattaa on pitänyt kiireisenä bändin ulkopuolella hiljattain ilmestyneiden Nilikki-romaanin ja Veikko Ennala -antologioiden toimittaminen. Välityö, siis?

Musta hiekka ei ylitä odotuksia, pikemminkin päinvastoin. Sen äärellä suorastaan yllättyy siitä, miten tylsällä tyhjäkäynnillä Absoluuttinen Nollapiste osaa käydä. Kun soitettavana on kelvollinen sävellys ja bändi osaa ottaa rennosti, lopputulos on onnistunut, kuten Teikäläisen taivas tai Voiko lämmin kesäyö olla muuta kuin levoton?. Muuten enimmän osan ajasta kosketinmatot ovat alla, basso hakkaa tylsästi eikä mahtailevilla kitaroilla ei ole mitään kiinnostavaa soitettavaa. Liimatan ääni ei ole kovasta yrityksestä huolimatta kuulosta voimakkaalta tai tulkintakykyiseltä. Välillä leikitään efekteillä kuin pula-ajan The Mars Volta. Iskevät melodiat ja riffit ovat harvassa, ne eivät liity eheiksi kappaleiksi, saati albumikokonaisuudeksi. Tomi Krutsinin napakasti rullaava rummuttaminen on onneksi aina ilahduttavaa kuultavaa.

Musta hiekka tuntuu kiireessä ilman intohimoa puserretulta huolimattomalta välityöltä. Sillä on hyvät hetkensä, mutta rutiininomaisesti soitellessaan Absoluuttinen Nollapiste kuulostaa yllättävänkin ponnettomalta.

Pyry Hallamaa