Asiantuntija vai yleismies?

Jussi Lahtonen

Sue 4/2012

Kolumnistikollegani Fräntilän Jarkko pohti edellisessä Suessa (03/2012) miksi musiikin arvosteleminen eroaa elokuvien arvostelemisesta ja miksi musiikin eri alalajeille tarvittaisiin omia arvostelijoita, koska elokuvakriitikotkin kykenevät arvioimaan elokuvan kuin elokuvan. Fräntilä heitti ilmoille myös ajatuksen siitä, että mitäpä jos arvostelijat arvostelisivat tyystin … Lue loppuun

Potkustartti vai mäkilähtö?

Jussi Lahtonen

Sue 3/2012

Bändeille on useitakin tapoja saada oma hengentuotteensa nauhoitettua ja ihmisten ilmoille. Valtaosan näistä tavoista voi tiivistää vanhaan Kummeli-sloganiin “artisti maksaa”. Suurimmalle osalle yhtyeistä musiikki on joko kallis harrastus tai pienen, epävakaan tulon tuova ammatti. Vain isoimpien ja kauneimpien joukkoon kivunneet … Lue loppuun

Paskamainen juttu?

Jussi Lahtonen

Sue 2/2012

Paskalla on tekijänsä, kuuluu vanhan television kahvimainoksen mukailtu versio. Sinnikkään väittämän mukaisesti 90 prosenttia kaikesta tehdystä olisi aina täyttä jöötiä. Erityisesti musiikin kohdalla väite tuntuu pitävän paikkansakin, niin luotaantyötävää korvasärkymateriaalia sitä kuulee, jos vain avaakin radion. Sen takia en radiota … Lue loppuun

Levy vai live?

Jussi Lahtonen

Sue 1/2012

Perinteisesti bändejä on tavattu luokitella joko keikkabändeiksi tai studiolevybändeiksi. Vaikka osa yhtyeistä kuulostaakin livenä paremmalta kuin levyllä ja päinvastoin, niin siitä huolimatta suurin osa bändeistä haluaa sekä tehdä hyviä levykokonaisuuksia että soittaa hyviä keikkoja, joissa yleisölle tarjotaan täyttä vastinetta lipun … Lue loppuun

Kaiuttimesta kajahtaa

Jussi Lahtonen

Sue 12/2011

Muistan sen kuin eilisen päivän. Tuon kymmenen vuoden takaisen kauhistuttavan hetken, jolloin elämäni ensimmäistä ja viimeistä kertaa pidin kuulemastani Celine Dionista. Kylmien väreiden puistatuksen mentyä ohi ja muisteluhorkan laannuttua lienee syytä selittää äskeistä tarkemmin. Tai vaikkei olisikaan, niin tässähän minä … Lue loppuun

Täytebiisejä tallimääräyksellä

Jussi Lahtonen

Sue 10/2011

Ihminen on siitä erikoinen olento, että monella on tapana elätellä monista asioista lapsenuskoisia kuvitelmia vielä pitkään sen jälkeen, kun iän ja elämänkokemuksen luulisi jo karistaneen naiivit harhaluulot. Karu totuus saattaa ryöpsähtää silmille sellaisillakin aloilla, joista jo jotain luulee tietävänsä. Näin … Lue loppuun

Konserttisaleista oikeussaleihin

Jussi Lahtonen

Sue 9/2011

Elokuussa levisi huhu, että aito ja alkuperäinen Black Sabbath olisi jälleen kasaamassa rivinsä. Kuulemma Tony Iommi, Ozzy Osbourne, Geezer Butler ja Bill Ward ovat jo tekemässä uusia biisejä ja valmistautumassa levyntekoon. Huhu kuulosti liian hyvältä ollakseen totta, ja sitähän se … Lue loppuun

Äänet hiljaisuuden

Jussi Lahtonen

Sue 8/2011

Äänet hiljaisuuden – ne ovat muutakin kuin vain Matin ja Tepon versio Simon & Garfunkelin häkellyttävän hienosta klassikosta The Sound of Silence. Nykypäivänä ihmisiä ympäröivä melutaso on tasaisesti noussut, ja sitä mukaa myös stressitaso. Audioärsykkeiden määrää ei kaikissa tilanteissa voi … Lue loppuun

Tiedä ennalta, nauti parhaiten

Jussi Lahtonen

Sue 7/2011

Ennalta-arvattavuudessa on aina omat hyötynsä, sillä silloin maailma on mallillaan. Erityisesti konserteissa on olennaista, että tietää mahdollisimman hyvin mitä on tulossa. Kaikkea ei voi ennakoida, mutta lähes kaikkeen voi valmistautua vaikkapa laatimalla keikalle printatun biisilistan, josta voi ruksia soitetut biisit … Lue loppuun

Kesä, karkelot, kitinä

Jussi Lahtonen

Sue 6/2011

Koska jälkiviisaus on parasta viisautta ja kauneinta on oma sisäinen monologi, niin otan ja lainaan härskisti itseäni, tarkemmin sanottuna viime joulukuun kolumniani, jossa pohdiskelin Sonispheren siirtymistä Porista Helsinkiin. Tuolloin kirjoitin, että “Vaikka Sonispheren siirtyminen tekeekin tapahtumasta henkilökohtaisesti aiempaa houkuttelevamman matka- … Lue loppuun