Manna1_c_Chris_Vidal

Manna

Rohkeaksi kasvanut

Manna varttui kulttuurien välissä. Aluksi se loi pelkoa ja yksinäisyyttä, myöhemmin rohkeutta kulkea omaa polkua. Mulla on suomalainen äiti ja algerialainen isä. He tapasivat toisensa Pariisissa. Äiti teki siihen aikaan toimittajan töitä. Se oli ollut Beirutissa sota-aikana ja ajautunut sitten … Lue loppuun

pepe-willberg-2

Pepe Willberg

Poplaulaja

Sue 6/2014

Pepe Willberg on ollut musiikkimaailmanpyörässä 50 vuotta. Nyt se nostaa häntä ylöspäin. Koen olevani helsinkiläinen mutta myös turkulainen – ei siitä syntymävammasta mihinkään pääse. Mä nimittäin olen syntynyt Turussa. Muistan hyvin, millainen Turku oli 50-luvun alussa. Siellä oli vielä raitiovaunut … Lue loppuun

Mirel Wagner

Mirel Wagner

Itsensä haastaja

Sue 5/2014

Mirel Wagner rakastaa musiikkia, sen välitöntä vaikutusta ja sen kirjoittamista. On mulla useampikin etunimi, mutta laita siihen vain ”Mirel Wagner.” Syntymäaika? Ei kai sitä tarvita. Mä alan tulla siihen ikään, että täytyy alkaa häivyttää vuosia – 23 meni jo, en … Lue loppuun

troma

Lloyd Kaufman

Tromavillen pormestari

Sue 4/2014

Legendaarisen Troma-yhtiön Lloyd Kaufman käy sotaa pienen ihmisen puolesta. Vanhempani olivat kirvesmurhaajia. He teurastivat paljon väkeä, eritoten suomalaisia. Varsinkin äitini oli pelottava ihminen. Mother’s Day -elokuva kertoo hänestä. Ei sentään. Tuo ei ollut totta. Isäni oli lakimies. Hän keksi class … Lue loppuun

anette

Anette Olzon

Pelon voittanut

Sue 3/2014

Anette Olzon uskoo, että ihminen voi valaista itse oman elämäntiensä. Kärsin pahasta esiintymiskammosta. Ensimmäisen biisin aloittaminen tuntuu hirveältä, fyysisesti pahalta. Alkuaikoina se tuotti ongelmia, mutta pakotin itseni lavalle yhä uudelleen. Äitini suvussa melkein kaikki ovat tekemisissä musiikin kanssa. Äiti on … Lue loppuun

CHYDE_Levykauppa2_300dpi_printti

Chydeone

Maltillinen radikaali

Sue 2/2014

Chydeone eli Niko Toiskallio on nähnyt suomirapin synnyn ja nousun. Matkalla hän on löytänyt oman äänensä. Stan Lathanin Beat Street -leffa tuli Suomessa teattereihin elokuun 10. päivänä 1984. Sen näkeminen oli mulle lähtölaukaus hiphopkulttuuriin. Sitä ennen olin kuullut vain Grandmaster … Lue loppuun

jarkko_martikainen

Jarkko Martikainen

Ihmisen kuvaaja

Sue 1/2014

Jarkko Martikainen löysi lapsena kodin taiteesta, aikuisena myös maailmasta. Molemmissa on pyhyyttä. Greifswald on kuulemma verrattain kaunis kaupunki. Kävin siellä viimeksi pikkulapsena. Mutta siellä minä synnyin, DDR:ssä. Isäukko sai stipendiaatin sieltä – se oli siihen aikaan vähävaraisen suomalaisen ainoa mahdollisuus … Lue loppuun

artturi_sue2

Artturi Taira

Pitkän matkan mies

Sue 12/2013

Artturi Taira kuuntelee sisäistä ääntään musiikissa ja suurissa päätöksissä. Juokseminen on helppoa. Olen aina pitänyt siitä. Siihen tarvitaan vain kengät. Viime kevään lopulla aloin harrastaa lenkkeilyä säännöllisesti. Juostessani en kuuntele lainkaan musiikkia. Se vain häiritsisi sitä tunnetta. Juoksemisessa on energiaa … Lue loppuun

Ismo_Alanko_Photo_Ville_Malja2

Ismo Alanko

Tuntemattoman tutkija

Sue 11/2013

Ismo Alanko on elämän mysteerin äärellä. Usein hän on liekeissä siitä. Meidän perheen kaikista neljästä lapsesta tuli musiikin ammattilaisia. Eniten vanhemmat kannustivat klassisen musiikin ja kirjallisuuden harrastamiseen. Faijan puolelta tuli musiikki, mutsin puolelta kieli. Mutsin kirjahyllyn kautta tutustuin runouden klassikoihin. … Lue loppuun

tervis

Jonna Tervomaa

Kahleiden katkoja

Sue 10/2013

Jonna Tervomaa on etsinyt elämälleen uuden suunnan monta kertaa. Aikuisten asiat ovat ryteikkö, johon en mielelläni sotkeudu. Tiedän, että en pärjää siellä. Esimerkiksi juhlissa päädyn todennäköisemmin pelleilemään lasten kanssa kuin keskustelemaan aikuisten kanssa. Toisaalta olen itse äiti, ja minusta on … Lue loppuun