SEBASTIAN BACH
Amerikan metallipää
09.12.2009 11:30Joulukuussa Suomeen saapuva Sebastian Bach pysyy satulassa silkalla sisulla.
Skid Rown ensimmäinen albumi vuodelta 1989 on yksi parhaita 1980-luvulla julkaistuja hard rock -levyjä. Kaikki metallimiehet eivät kuitenkaan pitäneet Skid Rowsta, koska laulaja Sebastian Bach (s. 1968) oli paremman näköinen kuin (ja sai kaikki) ne naiset, jotka eivät koskaan vilkaisseetkaan heihin. Ehkä juuri siksi bändi menestyi hulppeasti. Nimetön debyytti ja Slave to the Grind (1991) myivät miljoonia, ja parin vuoden ajan Sebastian Bach roikkui jokaisen teinin seinällä.
Sitten koittivat kovat ajat. 1990-luku lakaisi hard rockin maton alle, ja Bach jätti Skid Rown 90-luvun loppupuolella. Hän jatkoi musiikin tekemistä sooloartistina ja eri projekteissa, mutta katosi valtavirtarockin kartalta. Sebastian Bachin keikka Tampereen Sauna Open Air -festivaalilla vuonna 2008 olikin yllätys monille.
Suomen-keikka oli erityinen myös Sebastian Bachille. Mies keuhkoaa tuosta konsertista niin, että huutomerkkejä ei tarvitse säästellä.
- Se show jää historiaan yhtenä soolourani mahtavimmista! Se oli ensimmäinen iso keikkani Suomessa sooloartistina, ja me potkittiin persettä! Lauloin niin hyvin kuin pystyin, ja jengi sekosi täysin! Se oli maaginen rockhetki!
Myös Suen Jussi Lahtonen kehui arviossaan, että Tampereen-keikkasi oli hyvä.
- Yeah, ja joulukuussa mä tulen Suomeen Alice Cooperin kanssa ja vedän myös omia keikkojani! Olen superinnoissani! Suomen jälkeen meillä on neljä keikkaa Italiassa - ja arvaa, mitä sitten tapahtuu?! Me lähdetään kiertueelle Guns N' Rosesin kanssa! Viiitttu, mieti! Meikä soittaa omassa kotikaupungissa Torontossa Axlin kanssa!
Sehän on hienoa. Oletko jo tehnyt biisejä seuraavalle levyllesi?
- Mulla on hemmetisti uusia biisejä. Managerini tykkää niistä, mikä on hyvä merkki. Ja hei: vielä parempi merkki on se, että minä tykkään niistä biiseistä! Mutta kun ei ole yhtään balladia! Mikä se sellainen Sebastian Bach -levy on, jolla ei ole yhtään slovaria?!
Millaisen albumin aiot tehdä?
- Siitä tulee eri tavalla rankka kuin viimeisin levyni Angel Down (2006). Metal Mike ei ole enää kitaristina, joten levylle tulee vähemmän American Metalhead -biisin tyyppistä kamaa. Olen tehnyt duunia John 5:in, Hatebreedin Jamie Jastan ja bändini uuden kitaristin Nick Sterlingin kanssa. Nick on tosi nuori tyyppi mutta aivan mieletön soittaja!
HYVÄ PAHA NYKYAIKA
Remakasti jutusteleva Sebastian Bach on rämäpäisen hardrokkarin perikuva, jota on vaikea kuvitella muualle kuin bändin keulille. 2000-luvulla hän on kuitenkin tehnyt paljon muutakin. Bach on ollut neljän Broadway-musikaalin pääosassa ja tehnyt televisiotöitä. Hän näytteli Gilmoren tytöt -televisiosarjassa pitkään ja on esiintynyt myös VH1-kanavan ohjelmissa. Soololevyjä mies sen sijaan on tehnyt harvakseltaan.
- Musa ei enää maksanut laskuja, Bach perustelee. - Kuten kaikki muusikot tietävät, cd-levyjä myymällä ei enää tienaa. Telkkari teki mulle tarjouksia, joista en voinut kieltäytyä. Pitää ostaa perheelle ruokaa! Mulla on kolme lasta, ja niiden kouluttaminen maksaa. Sitä sanotaan työnteoksi, jätkä!
Mutta etkö tienannut Skid Rown kahdella ensimmäisellä albumilla niin hyvin, ettei sinun enää tarvitse tehdä töitä?
- En. Saanhan mä vieläkin rahaa Skid Rown levyistä ja tulen saamaan loppuikäni, mutta kun jengi ei enää osta levyjä. Sitä paitsi levy ostetaan vain kerran. Tai siis nykyään ei osteta sitä yhtäkään kertaa, vaan haetaan se ilmaiseksi netistä.
Se on aikamoinen ongelma ammattimuusikoille.
- Ai on ongelma vai!? Voi juma-lau-ta! Jengi ei tajua, että rockia ei ole enää olemassa! Se White Stripesin jätkä oli oikeassa, kun sanoi, että me muusikot ollaan vähän kuin puuseppiä, joilla ei ole enää töitä. Voinhan mä tehdä kiertueita ja julkaista levyjä, mutta silti joudun olemaan televisiossa rahan takia.
Olen kuullut karummistakin kohtaloista, mutta ymmärrän kyllä pointtisi.
- Joo, mutta ihan sama mulle. En ole koskaan kuvitellut, että musta tulisi iso tähti, joten varaudun aina pahimpaan. Teen levyjä joka tapauksessa, koska musiikki ei ole työtä vaan leikkiä. Haluan olla luova ja tehdä niin paljon musaa kuin vain ehdin.
- Eikä teknologia sinänsä ole mikään huono juttu. Mä voin käppäillä tästä kellariin ja äänittää levyn tietokoneella. Tai tehdä mielettömän hyviä biisejä vaikka jonkun sellaisen tyypin kanssa, jota en ole ikinä edes tavannut! MP3:t vaan e-mailiin!
PAHA POIKA POIKINEEN
Sebastian Bach korostaa, että ankarista ajoista huolimatta musiikki on edelleen hänelle tärkeintä maailmassa. Hän kuvailee itseään rokkariksi, joka etsii koko ajan uusia levyjä kuunneltavakseen.
- En tajua tota penkkiurheilijaporukkaa, joka kuuntelee samoja vanhoja levyjä ja tulee vielä mölisemään mulle, että "mee takas Skid Rowhun, kasari, retro, Lynyrd Skynyrd, Freebird!"
- Mua vituttaa myös vanhat bändit, jotka julkaisee vain livelevyjä ja kokoelmia ja uudelleen äänitettyjä vanhoja biisejä. Kun olin pikkupoika ja ajelin fillarilla ympäri kaupunkia, unelmoin Kissin seuraavasta levystä. Mikä saundi? Millainen kansi? Mitkä on biisien nimet? Millaiset kuteet niillä on?
Sinua siis kiinnostaa tulevaisuus. Esität silti keikoillasi myös Skid Rown ikivihreitä. Miltä tuntuu laulaa 18 & Life vuonna 2009?
- Ne on mulle rakkaita biisejä. Mieluiten kuitenkin laulan aina uusimman levyn biisejä. Ne kuvastavat sitä, mitä olen laulajana nyt. Mulla on hyvä ääni ikäisekseni. Luulen, että tulen laulamaan koko elämäni ajan.
Pidätkö hyvää huolta äänestäsi?
- En erityisen, se on vahvin osa minua. Avaan kyllä äänen aina ennen kuin alan laulaa. Monet pitää sitä pehmoiluna, mutta se pitää äänen vahvana. Ellen lämmittele, pystyn laulamaan kovaa mutta en puhtaasti. Kaikkein vaativinta oli vetää Broadwaylla. Se vaatii lämmittelyä.
Ovatko lapsesi kiinnostuneet soittamisesta?
- Vanhin poikani soittaa rumpuja. Ennen se ei ikinä soittanut mun tai Skid Rown biisejä! Mä sanoin sille monesti, että treenaa nyt jumalauta se Youth Gone Wild, mutta ei! Mutta sitten poika kuuli, että mä lähden kohta rundille Guns N' Rosesin kanssa! Se kyseli silmät pyöreinä, että "faija, ootsä tosissas?!" Nyt sen huoneesta kuuluu tosi usein, että "...get a Piece of Me!!!"
Millaista musiikkia poikasi muuten kuuntelee?
- Immortalia. Black metalia. Death metalia. Pahinta heviä! Kerran tallustelin pojan huoneeseen ja mietin, että "hmm, mitähän se mahtaa nykyään kuunnella?" Otin hyllystä levyn, ja oho: bändi oli nimeltään Cannibal Corpse ja levyllä oli sellainen biisi kuin Entrails Ripped from a Virgin's Cunt!
- Kysyin pojalta, että mitä helvettiä. Poika heitti, että "meinaako Herra Youth Gone Wild tulla sanelemaan mulle, mitä mä saan kuunnella?" Mä en ikinä määräisi mitä ne saa kuunnella! Kuuntelinhan mäkin teininä Anvilin Butter-Bust Jerkyä yhä uudelleen. Se oli ihan yhtä paha mutta vähän eri tavalla.
Jotkut meistä ovat kovempia kuin kovimmat ajat.
Teksti: Ari Väntänen
Kuvat: www.sebastianbach.com
Sebastian Bach Suomessa:
11.12. Barona Arena, Espoo (+ Alice Cooper)
12.12. Caribia, Turku
13.12. Pakkahuone, Tampere
MUUT HAASTATTELUT
- LACUNA COIL Matemaattinen karma
- Kirja-arvostelu: Choosing Death (Like)
- TV-RESISTORI Bändi tietää paremmin
- TIMO RAUTIAINEN Kaikki alkaa nollasta
- HARDCORE SUPERSTAR "Emme tietenkään ole aitoja!"
- SILENTIUM Soittamisen ilo
- SO CALLED PLAN Ei mikään tuote
- KYTÄJÄ Melodiat ennen kaikkea
- ENOCHIAN CRESCENT Iisakin Musta kirkko
- MOKOMA Äärimmäisyyden äärellä
- FALKENBACH Yhdelle tuhannesta
- BAREFOOT BROTHERS Hullut vuodet takana?
- LAPKO Skandaalin ainekset
- OLGA Ei ympäripyöreää kivakivaa
- WHITE METAL

