KOTITEOLLISUUS

Kyse on rakkaudesta

Tämä on tarina Jouni Hynysestä, Jari Sinkkosesta ja Janne Hongistosta. Tämä on tarina periksiantamattomuudesta ja itsepäisyydestä sekä siitä, mikä soitin pilasi hittikappaleen.

Viime aikoina on ollut helppo unohtaa, että Jouni Hynysellä on myös bändi. Mies on ollut televisiossa äijäilemässä Jone Nikulan kanssa, lehdissä kommentoimassa asioita tisseistä päivänpolitiikkaan ja kirjoituskokoelmansa kanssa esillä aina kirjamessuja myöten.

Nyt on kuitenkin tullut aika puhua jälleen Kotiteollisuudesta. Yhtyeen pitkä ura saa välitilinpäätöksensä massiivisena kolmen levyn kokoelmana. Murheen mailla 1996-2007 sisältää kaikki singlet, niiden b-puolet ja ep-kappaleet yhtyeen viralliselta levytysuralta.

- Tajuttiin, että meillä alkaa olla aika monta levyä, joille pitäisi tehdä jotain.Ottaa vain päähän, että tämä on joulujulkaisu. Pukinkonttiin sopivasti jotain mukavaa, Hynynen virnistää.

Kokoelma on ollut kolmikon mielessä jo pidempään, mutta vasta nyt koitti sopiva hetki julkaista alta pois kaikki matkan varrella kertynyt materiaali. Greatest hits-kokoelman tekemistä ei edes mietitty.

- Biisit valittiin aika pitkälti Hynysen Jounin metodilla. En mie hirveesti kysellyt muilta. Se logiikka oli aivan selvä: ei Satu peikoista tai Yö päivää keinuttaa, mitkä ois aika varmoja. Jos sille linjalle lähdetään, pitäisi tehdä neljäskin levy ja se menis ihan överiksi.

- Toikin on sellainen paketti, että ei sitä kukaan kuuntele läpi kerralla. En miekään. Mie oon autossa pyöritelly sitä autossa ja pyörälenkeillä, tajusin että se on niin tuhtia se soundi, että sehän saatana sattuu korviin, mies nauraa.

Vanhojen kappaleiden kaivaminen naftaliinista aiheutti kahtalaisia reaktioita niiden tekijässä. Toisaalta on virkistävää soittaa biisejä, joiden mukana suuri yleisö ei osaa laulaa, toisaalta varhaistuotannon kuuntelemisen sivutuotteena syntyi myös häpeää.

- Tavallaan mie olin aika yllättynyt siitä, että niistä haistoi sen, että lähtökohta on puhdas. Että ihan kuin noi tykkäis soittaa noita biisejä ja ihan kuin niillä olisi joku missio. Periaatteessa se lähtökohta ei oo muuttunut miksikään vieläkään.


MYÖ VASTAAN MUUT

Hullu ukko ja kotiteollisuus perustettiin vuonna 1991. Välillä oltiin maailman kovin bändi, välillä taas usko edes levytyssopimuksen saamiseen oli kortilla.

- Aamen-levyn aikoihin meillä kolmella oli vahva punkkimeininki, "myö vastaan kaikki muut". Silloin myö oltiin ihan vakuuttuneita siitä, että tästä tulee ihan hirveän iso juttu.

Vielä ei kuitenkaan ollut Kotiteollisuuden aika. Kohti vuosituhannen loppua suosio kasvoi tasaisen varmasti. Vuoden 1999 keikoilla Hynynen tajusi ensimmäistä kertaa, että jotakin oli saavutettu.

- Kaikilla meillä oli sellainen tunne, että, näinhän sen piti mennä jo kauan aikaa sitten. Mutta nyt kun jälkeenpäin kuuntelee noita levyjä, niin kyllä mie sen ymmärrän, ettei hommat menneet niin nopeasti.

Parhaimpia muistoja uran varrelta ovat suurien festarikeikkojen lisäksi myös henkilökohtaisemmat hetket: kun kiertueella jäätin ensi kertaa plussan puolelle tai kun treenikämpän edessä autoradiosta kuunneltiin viides listasijoitus Kuolleen kukan nimi -albumille.

Kauas on tultu niistä ajoista, kun Kouvolan-keikalla oli neljä katsojaa, jotka nekin oli raahattu puoliväkisin kadulta sisään. Nykyisin Kotiteollisuus on basistin johtama osakeyhtiö, joka juuri osti itselleen ikioman, hyvin varustellun keikkabussin.

- Hongisto hoitaa kaiken. Se on helvetin jees, koska mie en pystyisi tollasia tekemään. Sinkkonen ehkä, mutta ei sille uskalla antaa tollasia tehtäviä. Parempi, että se paukuttaa rumpua. Ja jos mie saisin päättää, niin asuisin vieläkin vanhempien luona. Mie oon laiska hoitamaan asioita.


EPUIKSI EPPUJEN PAIKALLE

Vaikka sanoitusten tasolla Kotiteollisuuden ulosanti kallistuu vakavan puolelle, tunnetaan kolmikko ennen kaikkea huumoripitoisesta julkisuuskuvastaan. Humalanhuuruiset keikkareissut, kaunistelematon kommunikointi fanien kanssa ja uusimpana yrityksenä lööppijulkisuutta parodioiva No sori! -lehti saavat monet kuvittelemaan, että yhtye miehistöineen on yhtä suurta kainalopierua.

- Alussa se oli ihan tietoisesti rakennettua koko bändin tasolla. Roiskitaan vähän kun kaikki on niin asiallista. Laukaiseva tekijä oli se kun luin, että A.W. Yrjänä tulee haastatteluun tiibetiläisen rukouskirjan kanssa. Silloin tajusin että tää homma pitää tehdä eri tavalla.

Muutaman viimeisen vuoden aikana homma on Hynysen mukaan karannut käsistä. Miehestä on uhannut tulla mediapersoona muusikkouden kustannuksella.

- Jätkät on helvetin hyvin vetäytyneet. Ja niitten on pakko, koska yks helvetin urpo vetää täysiä. Ja on vaikea saada jätkiä mukaan haastatteluihin, kun kaikki kysyy miusta. Kaikki hömpötykset pitää jättää vittuun. Ei tästä tuu mitään. Yhtäkkiä tajusi että tää on ihan perseestä. Itse ei edes tajua mitä tapahtuu, se on vitun ärsyttävää.

Hynynen ei kuitenkaan halua esittää onnetonta median nielaisemaa uhria.

- Miten tähän on joutunut? Sitä voi kysyä itseltään, mies nauraa.

Hynysen mukaan bänditoverit eivät ole kommentoineet hänen julkkisstatustaan, mutta epäilee, ettei rytmiryhmä katso kokonaan hyvällä yhtyeen nokkamiehen menoa.

- Niitten mielestä mie oon menossa pilalle. Sinkkonen on huolissaan siitä miten mie jaksan, ja Hongisto on huolissaan siitä miten miusta on tullut tällainen urpo.

Kotiteollisuuden miehistö on pysynyt samana vuodesta 1997, jolloin Aki Virtanen jätti yhtyeen. Jokainen jäsen on niin elimellinen osa Kotiteollisuutta, ettei bändiä Hynysen mukaan enää olisi, jos yksi päättäisi lopettaa.

- En mie voisi kuvitella ketään muuta siihen. Kyse on rakkaudesta, niin vitun homolta kuin se kuulostaakin. Ei siinä ole vaihtoehtoja.

Vaikka massiivisen kokoelman voisi helposti tulkita jäähyväislevyksi, ei Kotiteollisuus aio pitää taukoa. Kiertueen jälkeen alkaa uuden levyn työstäminen. Hynynen ei keksi kuoleman lisäksi yhtään hyvää syytä lopettaa yhtyettä. Viimeaikaiset keikat Eppu Normaalin lämmittelijänä ovat antaneet toivoa sille, että normaaleihin päivätöihin ei ole pakko koskaan palata.

- Vittu, mie haluan Eppu Normaaliksi Eppu Normaalin paikalle. Se on aika lohdullista kattoa miten isoksi Suomessa voi päästä. Se on mahtavaa. Toki se vaatii muutakin kuin spedeilytaitoa. Miusta ois helvetin siistiä jos myö voitais tehdä yhtä pitkä ura.


KOTITEOLLISUUS LEVY LEVYLTÄ HYNYSEN SANOIN

Hullu ukko ja Kotiteollisuus (1996)
- Miulla ei oo sitä levyä, ei oo ollut vuosiin. Olis helvetin kiva kyllä kuulla koko levy. On käynyt mielessä, että Huuto.netistä kävisi ostamassa. Jotain kolmea sataa siitä pyydetään, kuulemma.
- Mie muistan sen levyn teon, siinä oli riemukkuutta. Virtasen Aki oli vielä mukana. Meillä oli hirveä riemu ja innostus. Hienoin hetki oli kyllä se, kun ulosottomies tulee ja alkaa iskeä jokaiseen studiolaitteeseen tarroja, joissa lukee "ulosmitattu". Tuottaja vaan kääntyy ja toteaa "Ei oo miun kamoja".

Aamen (1998)
- Soundi löytyi, ja tekijät. Kaikki oli helppoa alusta alkaen. Ainut epävarmuustekijä oli se, että Mikko Karmila (tuottaja) oli niin helvetinmoinen jurnuttaja, että ei siitä ottanut selvää. Mutta se kuitenkin oli ehkä vähän innoissaan.
- Kun levy oli valmis, tuntui siltä, että tätä hommaa ei tee kukaan tässä maassa paremmin. Mutta nyt kun kuuntelee sitä, niin onhan ne laulusuoritukset ihan kauheita. Ja Sinkkosen käsitykset temmosta on aika jyrkkiä.

Eevan perintö (1999)
- Mie olin vakuuttunut, että se oli kaikkien aikojen raskain Suomessa tehty suomenkielinen levy. Siinä on helvetin hyvät kitarasoundit vieläkin. Mutta siinä on kaksi kolme niin huonoa biisiä, että ne sotkee sen kokonaisuuden. Juoksu on hirveetä paskaa. Maniaa en oikein ymmärrä. Mutta on siellä niitä helmiäkin.
- Se on semmonen hirveä möykky. Jos olis saanut ne pari hupipalaa pois sieltä, niin se ois aika vitun jämpti. Tää kuulostaa tosi pahalle, mutta sanon suoraan, että se olisi vähän samanlainen kuin Mana Manan Totuus palaa.

Tomusta ja tuhkasta (2000)
- Poppia. Tätä tehdessä otettiin taustalaulajat kehiin. Se oli helvetin iloista aikaa. Tiesi, että hommat rullaa. Jos kuuntelee sitä soundia nyt, se on liian casiomainen. Mutta siellä on aika paljon hyviä biisejä. Siitä on jäänyt hyvä maku. Kannet on ehkä vähän epäonnistuneet. Yksi niistä tupakantumpeista on muuten Mike Monroen.

Kuolleen kukan nimi (2002)
- Se on ihan vitun hyvä. Sen jälkeen mie olin varma, etten pysty enää koskaan tekemään yhtään biisiä. Siellä oli pari ihan napakymppiä, Satu peikoista ja Meren mutaa. Ja siinä on soundikin kohdillaan. Ainoastaan Jokin ihmisessä häiritsee, se on vähän liian iloinen sinne. En tajua minkä takia Rakastaa/ei rakasta -biisiin piti laittaa se vitun tamburiini sinne kertsiin. Ja se oli vielä meikäläisen idea.

Helvetistä itään (2003)
- Se on meidän toiseksi paras levy. Sitä tehdessä oli kivaa. Ukot oli saatanan hyvässä mielentilassa. Kaikki jaksoi keskittyä soittamiseen. Jotenkin löydettiin semmoinen groove siihen soittoon, että epäilen, että ei enää sen jälkeen ole siihen päästy.
- Meillä oli kriisi kansista, että mennäänkö nyt liian pitkälle. Maj Karman Ylpöltä tuli tekstiviesti kun se näki kannet, että "voi vittu jätkät, ette te voi olla Tavastian takahuoneessa kannessa".

7 (2005)
- Se on meidän ahdistavin levy. Jos Eevan perintö oli möykky, tämä on jalostuneempi möykky. Osattiin jo puhua siitä miksi ahdistaa. Nyt ei laitettu mitään kainalopieruja väliin. Silloin oli kyllä palikat niin sekasin kuin voi olla. En tajua miten me saatiin se levy kasaan.

Iankaikkinen (2006)
- Se on paras. Biisit on kohdillaan, oli rauha tehdä niitä. Selvisi, että näin me halutaan tehdä seuraavakin levy. Hyvät soundit. Äänitettiin se Tohmajärven viidakoissa. Tehtiin aamulenkkejä.
- Ainut mikä harmittaa on se, että mie oon tavallaan kämmännyt sen valtavan hyvyyden sillä, että mie oon ollut liian paljon esillä. Pitäisi hivuttautua jemmaan ja vilkutella norsunluutornista.

Teksti: Lotta Heikkeri
Kuvat: Mika Vuoto

Julkaistu Suessa 11/2007.