Kirja-arvostelu: Choosing Death (Like)

Albert Mudrian & John Peel: Choosing Death - deathmetallin ja grindcoren hämmentävä historia

Like-kustannus jatkaa musiikkikulttuuritekojaan julkaisemalla suomeksi Albert Mudrianin teoksen metallimaailman armottomimman ja monen mielestä myös merkittävimmän tyylisuunnan historiasta. Samalla osansa saa myös punkista väkivaltaisesti siinnyt grindcore, jonka elinkaari nivoutuu vastustamattomasti kuolonmetallin kylkeen.

Kaikella on alkunsa. Mudrianin historia alkaa 1980-luvulta, jolloin thrashin äärilaidasta oppinsa ammentaneet teinimuusikot sekä hc-punkkarien aggressioista voimansa saaneet "vihaiset nuoret miehet" (todella vihaiset) valoivat sen perustan, jolle kaikki tuleva äärimetalli black metalia myöten nojaa tänä päivänäkin. Ajankuva on herkullinen, samoin kuin tulevien legendojen haparoivat otteetkin. Artistit eivät olleet aloittaessaan myyttisiä sankareita, vaan finninaamaisia teinipoikia, joilla oli alussa enemmän innostusta kuin varsinaisia meriittejä.

Teoksen kirjoitustyyli on sujuvaa ja johdonmukaista. Vaikka Mudrian päästääkin pääosin itse muusikot ääneen, punainen lanka pysyy tukevasti kirjoittajan hyppysissä. Omiksi luvuikseen jaetut kehitysvaiheet tekevät kuolonmetallin eri kehitysvaiheet tutuksi sellaisellekin lukijalle, joka ei ole kasvanut kuunnellen kirjassa esiintyneitä artisteja kuten Carcassia, Deathia, Entombedia ja muita alan konkareita. Vanhakin koira oppii uusia temppuja, sillä kaikki syvälliset edesottamukset ja yksityiskohdat tuskin ovat tuttuja edes paatuneimmille alan harrastajille.

Suurin kritiikki syntyy siitä, että varsinkin teoksen loppua kohden Mudrian ei käsittele alan kehitystä tarpeeksi laajasta näkövinkkelistä. Yhdenmukaisuuden ja silkan klassikkoaseman nimissä on ymmärrettävää, että alusta asti mukana olleet, tyylisuuntaa omin voimin kehittäneet bändit kuten Napalm Death tai Morbid Angel saavat sanoa sanottavansa myös death metalin myöhemmästä kehityksestä. Karu totuus on kuitenkin, että 2000-luvulla useat vanhat veteraanit eivät ole olleet alkuaikojensa vedossa, joten huomiota ja suunvuoroja olisi voinut huoletta jakaa reilusti enemmän muillekin. Ainakaan aakkosjärjestyksessä levyjensä nimiä kehittävä Morbid Angel ei ole "D:n" jälkeen ollut lähelläkään kuolonmetallin kehityksen kärkeä.

Painotus on vahvasti Yhdysvaltoihin ja Englantiin kohdistuva, vaikka Skandinavia ja Manner-Eurooppakin saavat osansa. Sivumäärä on luonnollisesti rajallinen, mutta siltikin turhan monet merkittävät bändit jäävät kuitenkin pelkiksi pistomaininnoiksi. Teoksessa ei esimerkiksi ole ainuttakaan suomalaista death metal -orkesteria, mikä on ilman sinivalkoisia lasejakin kieltämättä outoa. Lievää lisänärää tuo Deathin Chuck Schuldinerin roolin jääminen turhan pimentoon: edesmenneeltä legendalta ei tietystikään enää uusia kommentteja saa, mutta Schuldiner on kuitenkin kiistämättä death metalin tärkeimpiä hahmoja, alan merkittävin ja Avoimen Haudankin takaa yhä vaikuttava henkilö, johon ruumiillistuu kokonainen musiikkityyli. Chuck elää!

Esipuheen teokselle on laatinut legendaarinen, jo edesmennyt BBC:n tiskijukka John Peel, jonka lisääminen tekijäksi kirjan kanteen on arveluttava yritys ratsastaa sotaratsun kovalla maineella - parin sivun alustus on lopultakin vain parin sivun alustus. Suomalainen laitos on taiten suomennettu, ja tarpeen mukaan kommentoitukin (esimerkiksi Obituarya käsittelevässä kohdassa). Vielä kun mukaan olisi saatu oma, suomalaiskuolonmetallia käsittelevä täydennysluku niin paketti olisi täydellinen. Suomalaisen grindcoren ja death metalin juurethan on helppo löytää, koska kaikki sai alkunsa Turusta, kotimaisen kulttuurimme vanhimmasta kehdosta. Silloin kun muualla maassa nössöiltiin speed metalin parissa, Xysma, Disgrace sekä Funebre toivat kummatkin tyylisuunnat koto-Suomeen, selvästi ennen esimerkiksi Helsinkiä (jonka panos oli toki hieman myöhemmin erittäin merkittävä Amorphiksen ja kumppaneiden johdolla).

Mudrianin teos on puutteistaan huolimatta tiukkaa asiaa, ja kirja puristaa kuolonmetallin syvimmän olemuksen hyvin esille. Asiasta tietämättömien on hyvä kuitenkin haalia itselleen kirjan lisäksi myös Xysman alkutuotannon sisältävä tuplalevy Xysma I-II sekä Disgracen Grey Misery -paketti. Kolmikon voi täydentää halutessaan vaikkapa Amorphiksen ensilevyllä Karelian Isthmus. Sitten vain levyt soimaan, kirja auki ja valitsemaan kuolema.

Jussi Lahtonen