Vadelmavenepakolainen: Suen leffavieraana Kasmir

Varoitus: aaseja sillalla! Vierailuleffa on Miika Nousiaisen aiemmin jo teatterinäyttämöillä nähdyn Vadelmavenepakolainen-romaanin elokuvannos ja vieraana Vadelmavene-biisistä kivan keväthitin saanut purkkasoulartisti, debyyttialbuminsa vast’ikään julkaissut Kasmir.

Eihän tässä puujalkakombinaatiossa ole mitään kovin nokkelaa saatikka hauskaa. Mutta näillä mennään.

Ja näillä: Mikko Virtanen (Jonas Karlsson) on transkansallinen ihminen, joka kokee olevansa ruotsalainen mies suomalaisessa kehossa. Ruotsinristeilyllä hän tapaa ruotsalaisen psykologin Mikael Anderssonin, jonka kanssa onnistuu vaihtamaan identiteettejä. Jii än ee.

– Tää alkoi aika makeesti. Siellä oli hyviä flashback-leikkauksia tän tyypin lapsuuteen ja alkoi tuntua, että tästähän on kehittymässä aikamoinen leffa. Parhaat läpät tuli melkein heti siellä alussa, esimerkiksi se että Ruotsissa oli Abba ja Gyllene Tider, Suomessa Danny ja Kake Randelin – eli ei mitään. Pahaa ja myrkyllistä läppää, josta alkoi miettiä, että kuinka hysteeriseksi homma voi mennäkään. Pikku hiljaa kohtaukset alkoivat kuitenkin tuntua aika pitkiltä ja hitaasti eteneviltä. Dialogi ja kaikki muukin oli välillä jotenkin jumittavaa.

– Mähän en nyt siis tiedä, miten synkkä tai hauska tää kirja onkaan, mutta jotenkin pintapuolisen oloiseksi tää leffa jää. Hahmot ei kasvaneet kauhean kokonaisiksi, vaan tuntuivat pelkästään sinne istutetuilta. Esimerkiksi päähenkilön suhde siihen blondihoitajaan jäi vain raapaisuksi. Alussa oli mukana tää oikea Mikael Andersson, ja sen olisi toivonut pysyvän kuvioissa vähän pitempäänkin, vaikka siinä olisi tietenkin pitänyt muuttaa juttua isomminkin. Joka tapauksessa päähenkilö olisi kyllä vaatinut jonkun vähän vahvemman vastanäyttelijän, jolta olisi saanut kunnollista vastaenergiaa. Nyt se jäi jotenkin yksin. Oikeastaan vähän kaikki hahmot jäivät oudolla tavalla pintapuolisiksi.

– Jonas Karlssoninhan kerrotaan olevan yksi Ruotsin suosituimmista näyttelijöistä, mutta kyllä se tuntui vähän yhden ilmeen hauskuuttajalta. Siis vaikka mä siitä ajoittain diggasin. Tai sitten ohjaaja ei vain saanut sitä oikein syttymään. Ehkä olisi voinut unohtaa komediallisen linjan ja vetää ton suoremmin draamaksi, koska jo pelkästään päähahmo sinänsä taipui aika lailla draaman puolelle. Tosiaan vakavasti häiriintynyt tyyppi, jolle ei oikeastaan pitäisi tai saisi nauraa.

– Varsinkin se kohtaus, jossa se on sairaalassa ”äitiään” tapaamassa, ja paikalle tulee ”sisko”, joka näkee ihan vieraan miehen äitinsä luona, niin olihan se aika kuumottava tilanne. Siitä uudenlaisesta äiti-poika-suhteesta olisi voinut repiä enemmänkin huumoria. Mutta ehkä ainakin sen suhteen haluttiin säilyttää vähän vakavampi pohjavire läpi koko leffan.

Pressinäytöksessä meille ojennettiin kirjan pokkaripainokset, mikä Kasmiria ilahdutti kovasti.
– Nyt pitää entistä suuremmalla syyllä lukea koko kirja. Mä en ole mikään kova lukumies, mutta kun on katsonut Miika Nousiaista telkkarin Hyvissä ja huonoissa uutisissa, niin ihan häikäisevän nopeeta ja nimenomaan oivaltavaa huumoriahan siltä irtoaa. Ei se kuitenkaan valkokankaalla tullut mitenkään hirveästi läpi.

Mutta mistä Kasmir keksi Vadelmaveneen biisinsä aiheeksi?
– Kerran, kun mä kävelin Kom-teatterin ohi, siinä seinällä mainostettiin niiden Vadelmavenepakolainen-näytelmää, mistä jäi mulle pitkäksi aikaa mieleen kytemään sellanen hauska mielikuva. Kun mä sitten aloin kirjoittaa Vadelmavene-biisiä, niin mä ajattelin että voisi istua oikean veneen kokoiseen vadelmaveneeseen ja soutaa sillä mihin vaan. Mä tiesin siitä kirjasta ja näytelmästä vain ihan tiivistetysti sen, mistä on kysymys. Niinpä mä ajattelin, että joku voisi haluta soutaa vaikkapa Hankoon, joka mielletään aika ruotsinmieliseksi kaupungiksi. Eli ihan hiuksenhieno viittaus tähän siinä kyllä on.

Ja tähtiä?
– Kaksi ja puoli, joista se puolikas tulee lupaavasta, melkeinpä loistavasta alusta. Jos sillä sprintillä olis menty loppuun asti, niin pitkälle olisi päästy. Ehkä vain vähän loppui tuuli purjeista.

Teksti: Markku Halme

Vadelmavenepakolainen, Suomi/Ruotsi 2014. Ohjaus: Leif Lindblom. Käsikirjoitus: Daniel Karlsson ja Erik Ahrnbom . Pääosissa: Jonas Karlsson, Josephine Bornebusch, Frida Hallgren, Jarmo Mäkinen, Armi Toivanen, Tommi Korpela, Kari-Pekka Toivonen ja Elina Knihtilä. Kesto: 93 min.

Tähdet
Kasmir: * * 1/2
Markku: * *

kasmir

Kasmirin fanituslistat

Aution saaren elokuva
– Tää ei ole mikään elokuvahistorian klassikko, vaan ihan puhdas jenkkihömppäkomedia Crazy Stupid Love (2011). Eikä oikeastaan edes mikään maailman paras komedia, mutta siitä vain yksinkertaisesti tulee aina superhyvälle mielelle. Siihen jaksaa aina vaan palata, ja autiolla saarellahan on parempi olla leffa johon ei kyllästy. Kyllähän siinä Steve Carellin ja Ryan Goslingin henkilökemiat kohtaa ihan hemmetin hauskasti.

Suosikkikohtaus
– Se on Tim Burtonin elokuvasta Big Fish, joka myöskin saa mut hyvälle tuulelle, mutta toisaalta sen loppukohtaus pistää mut itkemään ihan joka kerta kun mä sen näen. Tässä leffassahan käydään läpi tän päähenkilön isän ”kalatarinoita”, eli kaikki on vähän liioiteltua. Koko leffassa on tosi paksu taianomainen kerros, ja kun loppukohtauksessa ne kaikki tarinoiden hahmot kokoontuu yhteen, niin se yhden tarinan jättiläinen ei olekaan jättiläinen vaan pelkästään epätavallisen pitkä mies, ja nää vietnamilaiset ”siamilaiset kaksoset” onkin vain identtiset kaksoset, ja niin edespäin. Se on itse asiassa mun lempileffa kautta aikojen.

Suosikkiohjaaja
– Tim Burton, ja varmaan nimenomaan ton Big Fishin takia, johon se on osannut ohjata noin suuren tunnekuohun aiheuttavan kohtauksen. Mä rakastan sen kuvallista kerrontaa ja äärimmäisen vinksahtanutta, taianomaista mielikuvitusta. Se kertoo mielenkiintoisia tarinoita vahvalla tunnistettavalla omalla tyylillä.

Suosikkileffasäveltäjä
– Angelo Badalamenti. Sehän on tehnyt upeita scoreja David Lynchin leffoihin, mutta silti sen upein aikaansaannos on kaikkein nerokkain ja tunnelmallisin musiikkikappale ikinä missään tv-sarjassa eli Twin Peaksin teema. Harva juttu onnistuu nostattamaan multa ihokarvat pystyyn joka ikinen kerta. Mä oon nähnyt videopätkän, jossa Badalamenti näpelöi vanhaa Wurlitzeria, vai oliko se Rhodes. Siinä vehkeessä oli yksi kosketin paskana, ja se joutui painamaan sitä hitaammin, mikä kasvattaa ja nostaa tunnetta.

Kommentointi on suljettu.