THE KILLERS: Hot Fuss (Island)

Jari Mäkelä

Sue 6/2014

Kuusikymmentä- ja kahdeksankymmentälukujen britti-invaasioissa Britannian r&b- ja new wave -yhtyeet kauppasivat takaisin amerikkalaisille heidän unohtamansa musiikkiperinteen. Las Vegasin kasinopöytien ja eläkeläisten halailemien peliautomaattien katveesta ponnistaneet anglofiilit puolestaan möivät briteille kiihottavan synteesin näiden oman uuden aallon ja 90-luvun kitarapopin tarttuvimmista ja (neon)kiiltelevimmistä ainesosista.

Aikanaan en osannut yhdistää The Killersiä postpunk-popin aallonharjalla viilettäneeseen Franz Ferdinandiin, mutta kuulin vokalisti Brandon Flowersin äänessä samanlaista sävyä kuin Interpolin Paul Banksilla. Kerran erehdyin jopa The Nationalin vetävämmän biisin (niitäkin siis on) kohdalla luulemaan esittäjää The Killersiksi. Pohjimmiltaan Hot Fuss -albumi oli kuitenkin mielestäni ovela synteesi Duran Duranin popista ja Oasiksen äänivalleista yhdistettynä U2:n paatokseen.

Ensimmäinen kosketukseni yhtyeeseen oli Samuli Knuutin kolumni, jossa arvostamani popkirjoittaja kertoi, että jotain jo hänen mahdottomaksi luulemaansa oli tapahtunut: Knuuti oli rakastunut varauksettomasti tuoreeseen pop-kappaleeseen Somebody Told Me. Kirjoitus herätti kiinnostuksen, jonka tuolloin Hämeenkadulla majaillut levydiileri Jack Sundsten kykeni tyydyttämään kesällä 2004. Sinisessä Hot Fuss -vinyylissä oli jo tuoreeltaan kiusallista pintasuhinaa, mutta se on edelleen upea esine, tunnearvoltaan mittaamaton.

Somebody Told Me kamppailee vuosikymmenen parhaimman indiediskohitin paikasta. Eeppisen kosketinsoitinriffin ja Robert Smithiä muistuttavan kertosäkeen ”somebody told me you had a boyfriend that looked like a girlfriend that I had in February of last year” asemaa ei työpaikallani pakkokuunnellutetun Radio Novan vuosien 2005-2006 voimasoittokaan kyennyt lopullisesti horjuttamaan.

Keskilännestä, Iowasta kotoisin ollut jazz-kitaristi Dave Keuning muutti Las Vegasiin vuonna 2000 työskennelläkseen Banana Republic -vaateketjun liikkeessä. Rättikaupasta juonsi The Killersin antirock-look, joka vetosi 2000-luvun nuorisoon kuin pajavasara myöhemmin Miley Cyruksen suu-ulokkeeseen. Tätinsä luona majaillut mormoonipoika Brandon Flowers vastasi Keuningin paikallislehteen laittamaan ”soittajia haetaan” -ilmoitukseen. Kaksikko teki yhdessä biisejä New Orderin Crystal-videosta napatun The Killers -nimen alla ja vaihtelevan rytmiryhmän kera.

Yksi ensimmäisistä demoista oli The Killersin ensimmäinen ja edelleen USA:ssa menestynein single Mr. Brightside, jonka säkeistöt Keuning oli säveltänyt ennen Flowersin tapaamista. Intohimoinen singlebiisi ei suuresti poikkea viime vuonna julkaistun Direct Hits -kokoelman marraskuussa 2001 äänitetystä demoversiosta. Flowersin tulkinta kuulostaa hitusen nälkäisemmältä ja punkimmalta, mutta demon perusteella bändin soundi oli kasassa jo ennen tuottaja Jeff Saltzmanin ja rytmiryhmän astumista puikkoihin.

The Killersin rytmiryhmä, ainoana jäsenenä Las Vegasissa syntynyt rumpali Ronnie Vannucci Jr. ja bändiä aiemmin keikoilla fanittanut basisti Mark Stoermer liittyivät mukaan syyskesällä 2002. Hot Fuss äänitettiin seuraavan vuoden aikana sekalaisissa sessioissa. Osa varsinaiselle albumille päätyneestä materiaalista on alunperin vain demoille tarkoitettuja äänityksiä, mutta ne pääsivät mukaan hyvän fiiliksen perusteella. Lutkamainen suttuisuus on kiehtova vastapaino tarttuville popralleille.

Hot Fussin lopullisesta soundista lienee kiittäminen Alan Moulderin miksausta. Moulder tuotti sittemmin Floodin kanssa rock-uskottavuutta Springsteen-vaikutteilla hakeneen bändin kakkosalbumin Sam’s Town (2006). Ykkösdivisioonan tuottajaksi jämähtänyt Saltzman on tehnyt yhteistyötä new wave -revivalisti The Soundsin ja alkuperäisenkin Blondien kera.
The Killersin tunnuslauseeksi muodostuneeseen säkeeseen ”I got soul, but I’m not a soldier” yhtyy All These Things That I’ve Done -kappaleella gospel-yhtye Sweet Inspirations. Whitney Houstonin äidin perustama, Elvis Presleynkin Las Vegas -vuosien taustatrio esiintyy myös Flowersin urheiluvalmentajalle piikittelevällä kappaleella Andy, You’re A Star.

Hot Fuss lienee vuoden 2004 parhaita levyjä, mutta sen nerous avautui näennäisen tasapaksuuden alta hitaasti. Vilpitön rakkaudentunnustus Glamorous Indie Rock and Roll kuulosti pitkään banaalilta pikanteolta. Monet albumin helmistä, kuten triphop-maalailua sisältävä Everything Will Be Alright odottivat iskostumistaan pitkään.

Tomi Tuominen kirjoitti arviossaan, että ”The Killers on liian nuori kuulostaakseen näin kyllästyneeltä elämään” (Sue 9/2004). Ylitsevuotavan pateettiselle draamalle löytyi kuitenkin tilausta. Hot Fuss myi maailmanlaajuisesti yli seitsemän miljoonaa kappaletta, mistä pelkästään Britanniassa yli kaksi miljoonaa kopiota. Kaikki tähän mennessä ilmestyneet The Killersin studioalbumit ovat nousseet Britannian albumilistan ykkösiksi.

Jari Mäkelä

Kirjoittaja on turkulainen popmusiikkiaddikti. Tällä palstalla hän raapaisee kymmenen vuoden takaista albumiklassikkoa.

Kommentointi on suljettu.