Puppa J

Lasitimanttei

(Suomen Musiikki)

7Puppa J on tunnettu enimmäkseen reggaelaulajana, joka vierailee ahkerasti räppilevyillä ja sinkoilee muuten sinne tänne. Viime levyillään Liljan Loiston ja Jätkäjätkien kanssa hän on ollut pikemminkin monipuolinen pelimanni, jonka toiminnan fokus on vakautumaan päin. Pupan edellinen soolo Kiveliö kutsuu saattoi olla tekijänsä ehkä levottomin julkaisu, mutta Lasitimanteilla mies on pitänyt itsensä tiukasti kontrollissa.

Nyt Puppa J:n on tehnyt levyllisen hillityn kokoisia, pehmeitä, elämänmyönteisiä ja kodinlämpöisiä lauluja taustallaan Jukka Pojan taustalta tuttu Sound Explosion Band. On musiikki sitten kirkastunut tai laimentunut aiemmasta, välitöntä tarttumapintaa Lasitimanteilta löytyy enemmän kuin yhdeltäkään Pupan aiemmalta levyltä. Sen verran syvällisesti hän ja tuottaja Bommi-Tommi Tikkanen onneksi tuntevat Jamaikan musiikkiperinteen, etteivät radioystävällisinäkään tule valkopesseeksi musiikista sen henkeä kadoksiin. Puppa J on tulkitsijana edelleenkin sen verran vahvailmeinen, että Jukka Pojan flegmaattisen lauhkeasta määkimisestä ollaan hyvin kaukana.

Lasitimanttei onnistuu väistämään suurimman kompastuskivensä: Sen miellyttävyys ei käänny itseään vastaan. Sen särmiin ei tarvitse pelätä viiltävänsä korviaan, mutta jonkin reunan olisi voinut silti jättää kunnolla rosoiseksi. Myöhäs taas potkii hiukan, mutta vaikkapa sakea dub- tai dancehall-tykittely jossain tai todella vimmattu toastaus toisaalla olisi antanut Lasitimanteille lisäpotkua, jonka peruskuuntelijakin olisi ehkä sietänyt kuulla.

Pyry Hallamaa

Kommentointi on suljettu.