Pepe & Saimaa

Ruisrock 5.7.2014

Pepe Willbergin ja Matti Mikkolan suuruudenhullun Saimaa-projektin yhteislevy tuli yllätysuutisena keväällä. Menestyksensä jatkoksi yhdistelmä kiinnitettiin Ruisrockin toisen päälavan primetimeen lauantaille. Saimaa on vuosia sitten soittanut yhden festarikeikan Turussa osana Indie-iltamia. Pepe Willberg puolestaan ei ole aiemman tuotantonsa tulkitsijana kiinnostanut Ruisrock-yleisöä, toisin kuin Mestari-kollegansa Hector.

Suuruudenhullu on ehkä ainoa oikea sana kuvaamaan Saimaata. Matti Mikkola on Brian Wilson -fiiliksissään kerännyt lavalla yli 60 henkeä. Perus-Saimaata avusti yli 30-henkinen kuoro ja lähes saman verran oli väkeä yhteensä myös jousi- ja puhallinryhmissä.  Eikä Saimaa itsessäänkään ole pieni ryhmä; johtaja Mikkolan lisäksi kolme muuta kitaristia, basisti, kaksi kosketinsoittajaa ja kaksi rumpalia sekä bonuksena erillinen perkussionisti.

Levyllä homma toimii täydellisesti ja perfektionisti Mikkolalle ainoa vaihtoehto on pystyä toisintamaan komea levy livenä samalla otteella. Homma onnistui heti kokoonpanon ensimmäisellä keikalla. Mikkola voi onnitella itseään.

Tunnin keikka oli jaettu lähes tasan uuden ja vanhan materiaalin kesken. Aluksi viisi Saimaa-teosta, joiden yhteiskesto oli lähemmäs 40 minuuttia, ja lopuksi neljä huolella valittua biisiä menneisyydestä.

Vaikka Pepe & Saimaa -levy on ollutkin menestys, niin lavalla Pepe Willbergistä välittyi lievä epävarmuus, joka on ollut poissa aina, kun Pepe on antanut haastatteluja uusista tekemisistään. Epävarmuus ja -usko tulivat esille heti ensimmäisessä välispiikissä, jossa Pepe ilmoitti, että yli puoleenväliin mennään Saimaa-materiaalilla ja sitten lopuksi vanhempaa tavaraa. Ilmoitus oli turha, sillä runsaslukuisessa yleisössä oli tuskin ketään, joka olisi poistunut paikalta havaittuaan, että heti kakkosbiisinä ei soikaan Rööperiin.

Avausbiisi Aivan sama mulle mä oon onnellinen jo osoitti, että kuunnellaan historiallista hienoutta. Leikitään-kakkosbiisin neliminuuttinen Neu!-väliosa moogitteluineen näytti kuinka isosta orkestraatiosta siirrytään sujuvasti krautrockiin ja takaisin. Elämän seppeleet -biisin loppuhuipennuksissa musiikki kasvoi niin isoksi kuin musiikki voi ylipäätään kasvaa, ja Tällä kadulla -biisin lopun oo-oo -huudoissa Matti Mikkolakin pääsi villeihin fiilistelyihin. Pepe Willberg ei ole koskaan ollut tunnettu lavakarismastaan, mutta ylivoimaisen laulutaitonsa ansiosta Pepe on ison musiikin täydellinen lavatulkitsija.

pepeSaimaa-pieni3
Kuva: Kalle-Petter Wilkman

Vanhemman materiaalin valinnassa ja tulkinnassa olisi voinut mennä metsään ja pahasti, mutta näin ei tapahtunut. Ensimmäisenä kuultiin vuoden 1972 Pepe & Paradise -debyyttialbumin nimibiisi Niin vähän on aikaa, joka oli kuin suoraa jatkumoa Saimaa-materiaalille. Matti Mikkolassa on säveltäjänä samaa ainesta kuin Henrik Otto Donner -vainaassa.

Beach Boys -tunnelmat olivat useammankin kerran mielessä keikan aikana ja oli luontevaa, että Pepe Willbergin levytysmenneisyydestä kaivettiin myös Beach Boys -materiaalia. Vuonna 1966 Jormas levytti God Only Knows -biisin nimellä Taivas vain tietää, mutta huolimatta 48-vuotisesta historiastaan biisiä ei ole koskaan kuultu livenä Pepe Willbergin laulamana. Ensi-illan sisälle mahtui hienosti ensi-ilta.
Jormas-tuotannosta kuultiin toisena palana Saat miehen kyyneliin, ja keikka päättyi Pepe & Paradisen tunnetuimpaan biisiin Aamu.

Musiikillisesti keikka oli parasta mitä festivaalilla kuultiin ja kokonaisuus parani aina, kun suuntasi katseen lavan sijaan merelle. Willbergin monivärinen kauluspaita satutti silmiä, mutta oma lukunsa lavakauheudessa oli Saimaan hippilauma, joka oli viimeistellyt esiintymisasunsa Rambo-huivein. Ironiaa tai ei, mutta hirveältä näytti.

Aku-Tuomas Mattila

Kommentointi on suljettu.