Karjurock 2014: Stratovarius, Helloween…

19.07.2014 Lokalahti

Saksalainen Helloween tähditti kahdeksatta kertaa järjestettyä maailman kovinta maalaisfestaria Karjurockia.

Karjurock on vuosien saatossa kasvattanut kokoaan huikeaan tahtiin ja yltänyt yleisömäärissä viisinumeroisiin lukuihin. Tämä vuosi ei tehnyt poikkeusta.  Machomaisesta nimestä huolimatta festivaalilla vallitsi varsin leppoinen tunnelma, ja monimuotoisessa artistikattauksessa oli nimiä Paula Koivuniemestä Elastisen kautta Stratovariukseen. Aurinkoinen ja lämmin ilma oli omiaan lisäämään autenttisen maalaismaiseman viihtyvyyttä.

Alueelle saapuessamme Elastinen veteli settinsä viimeisiään. Hyvinhän tuo näytti uppoavan ainakin siihen naiskansanosaan, joka kiljui hurmiossa Elastisen riisuttua paidan.

Ensimmäinen kokonaan nähty akti oli Kai Merilä Rock ’n Cover Band. Orkesterin nimikin kertoo mikä oli juoni; Matti Nykäsen luottotoimittajana tunnettu Merilä paiskoi yhtyeineen ilmoille kevyempää hard rockia á la Bon Jovi ja Alice Cooper. Pienellä lavalla Merilä veti melkoisen jumppatunnin, mutta keikka ei liiemmin sytyttänyt kansaa. Showmies hän kuitenkin on ja bändi soitti hyvin.

jailbreak
Jailbreak.

Suvi Teräsniskan rauhallisen keikan jälkeen kakkoslavalla teltassa alkoi myllytys, kun Jailbreak täräytti osuutensa käyntiin Balls To The Wall -klassikolla. Yleisöä oli kertynyt mukavasti ja yhteislaulu raikasi jopa niin hyvin, että valillä olisi kaivannut PA:han lisää potkua. Nyt hevihurmio jäi vähän vajavaiseksi. Myös Jailbreak soitti covereita, mutta Merilältä puuttunut rokin vaarallisuus ja dekadenssi olivat nyt löytäneet tiensä telttaan.

Jailbreakista oli hyvää jatkaa päälavan Stratovariukseen. Ennen keikkaa mietitytti, että kuinka tuleva hevimeininki sopii Elastisen ja Suvi Teräsniskan jatkoksi. Huoli oli kuitenkin turha, sillä Stratovarius keräsi siihen asti päivän suurimman kannattajajoukon, joka ei  hiljaisena tyytynyt bändiä katsomaan. Jos kakkoslavalle kaipasi lisää jytyä, niin päälavalta sitä löytyi niin että riitti.

Stratovariuksella ei olisi minkäänlaisia ongelmia ladata tunnin settiä täyteen hittejä, mutta myös viimeisimmältä Nemesis-levyltä kuultiin useampi ralli, jotka eivät ainakaan vielä täytä kaikkia hittien tunnusmerkkejä.

stratovarius
Stratovarius.

Speed Of Light aloitti erittäin äänekkään tunnin ja bändillä oli meno päällä. Varsinkin yhtyeen tuorein jäsen, rumpali Rolf Pilve antoi palaa sydämensä kyllyydestä. Stratovariuksen soittotaito on virtuoosimaista. Myös vokalisti Timo Kotipelto, jota pidän keikoilla yhtyeen heikoimpana lenkkinä, suoriutui varsin kelvollisesti ottaen huomioon, että kyseessä oli herran toinen esiintyminen samana päivänä ja että ilmassa pölysi hiekkaa, mikä ei ole laulajalle maailman mukavin asia.

Huippusoittajista huolimatta soittajien soolot pidettiin juuri oikean mittaisina eivätkä ne päässeet häiritsemään keikkaa. Sen sijaan yleisön laulattaminen on kaksipiippuinen juttu; se saattaa viedä ajan kokonaiselta biisiltä, mutta toisaalta ainakin Karjurockissa yleisö (jota Kotipelto vuolaasti kehui) tuntui laulavan mukana vallan mielellään. Eritoten keikan lopettaneet Black Diamond ja Hunting High & Low saivat yleisön mylvimään.

Speed Of Light//Eagleheart//Deep Unknown//Dragons//Legions//Fantasy//Unbreakable//Black Diamond//Hunting High & Low

helloween2
Helloween.

Helloweenin buukkaaminen pääesiintyjäksi oli Karjurockilta rohkea veto, varsinkin kun hieman samansuuntainen Stratovarius oli alunperin merkitty esiintymään edellisenä päivänä. Illan hämärtyessä ja AC/DC:n For Those About To Rockin soidessa alkoi kuitenkin käydä selväksi, että mistään virheliikkeestä ei ollut kyse. Karjurockiin oli saapunut ihmisiä ympäri Suomea Helloweenin vuoksi.

AC/DC-alkunauhan jälkeen bändi hyökkäsi lauteille Eagle Fly Free -biisin toimiessa pelin avaajana. Kaikki oli periaatteessa kunnossa, mutta soundeissa ja meiningissä oli pientä hakemista. Kaikki tämä korjaantui kuitenkin seuraavassa biisissä Straight Out Of Hell, ja bändin kone alkoi lämmetä.

Helloween keskittyi pääosin viime vuosina julkaistuihin levyihin, mikä oli oikea ratkaisu. Ne ovat vitaaleja albumeja, ja livenä yhtye sai ladattua niiden biiseihin erityistä voimaa. Osasyy siihen on, että ne biisit on kirjoitettu varta vasten laulaja Andi Derisin äänelle, jolloin hänen ei tarvitse yrittää ylettää edeltäjänsä Michael Kisken ylettömiin korkeuksiin. Viime levyillä biisinteossa suurta vetovastuuta ottanut Deris on livenä yleisön huomioon ottava keulamies. Ehkä liiankin kanssa.

Yhdeksän vuotta samassa kokoonpanossa räiminyt ryhmä tuntui viihtyvän yhdessä. Erityisesti basisti Markus Grosskopf sekä Deris jaksoivat ilmeillä ja kujeilla. Se loi hyvän kontrastin Helloweenin viime levyiltä tuttuun synkeähköön ilmeeseen.  Keikka luisti vaivattomasti eteenpäin huolimatta siitä, että yleisölle tarpeeton Dani Löeben rumpusoolo ja esim. Live Now -biisin yleisönhuudatukset olivat aivan liian pitkiä. Vanhemman polven fanitkin saivat osansa, kun keikan viimeisenä kuultiin Dr. Stein ja encoreissa kurpitsahattuisen Derisin johtamana ehkä Helloweenin tunnetuimmat biisit Future World ja Kike Elomaatakin tanssittanut I Want Out. Tämän jälkeen yhtye kiitti ja kumarsi ilotulitteiden poksahdellessa Lokalahden yössä.

Eagle Fly Free// Straight Out Of Hell// Where The Sinners Grow// Waiting For The Thunder// Hell Was Made In Heaven// Starlight// Where The Rain Grows// Live Now// If I Could Fly// Power// Are You Metal// Dr.Stein   Encore: Future World// I Want Out

Karjurock on raikas tuulahdus nykyfestivaalien näyttäytymiskeskeisessä joukossa. Harvoin näkee viimeisen päälle laitettua goottia ja suomiverkkareissa viihtynyttä Crocs-äijää vierekkäin sulassa sovussa. Tämä kertoo Karjurockin yleisön ennakkoluulottomuudesta, joka heijastui hyvällä tavalla myös esiintyjiin.

Teksti: Nikki Jääsalmi 
Kuvat: Kirsi Jääsalmi

Kommentointi on suljettu.