Jalometalli 2014: perjantai

08.08.2014 Oulu

Kolmattatoista kertaa Oulussa järjestetty Jalometalli oli uusien haasteiden edessä, ja säiden jumalat pistivät koko repertuaarin kehiin.

Aiempina vuosina Teatrialla järjestetty Jalometalli sai antaa tilaa kehityksen rattaille, jotka aikovat jauhaa hevin tyyssijan tilalle asuntoja. Se oli odotettavissa, sillä vuosi vuodelta kerrostalot saartoivat Teatriaa yhä lähempää.

Uusi paikka festivaalille löytyi Raksilasta jäähallin kupeesta. Alue olikin enemmän festivaalimainen kuin omanlaatuinen Teatria, jossa Jalometalli oli kuin yhdistelmä klubikeikkaa ja festivaalia.

darkangel
 Dark Angel.

Päälavan korkkasi aurinkoisena perjantaina Jalometallin perinteitä kunnioittaen ensimmäistä kertaa Suomessa esiintynyt thrashtykki Dark Angel. Viime vuonna paluustaan ilmoittaneen yhdysvaltalaisen bändin oli alun perin puhe tehdä valikoituja festivaalikeikkoja, mutta Oulussa lupailtiin jo uutta levyä ja paluuta Suomeen.

Yhtyeen comeback ei alkanut ihan suotuisimmalla tavoalla, kun nykyiset ja ex-jäsenet alkoivat jakaa mielipiteitä siitä, ketä paluun suorittavaan kokoonpanoon kuuluisi.

Vokalisti Ron Rinehartin johdolla Suomeen saapunut Dark Angel pysytteli settilistassaan vanhoissa arvoissa. Tulitus aloitettiin kahden vanhimman levyn nimibiiseillä Darkness Descends ja We Have Arrived. Samalla kävivät selville keikan suuntaviivat; tunnissa kiskaistiin vain yksi 1980-luvun jälkeen tehty kappale (neljännen levyn nimikappale Time Does Not Heal). Suurinta osaa yleisöä tämä ei varmasti haitannut, mutta itse olisin kaivannut uudempaakin materiaalia. Aikaa siihen toki oli armottoman vähän, varsinkin kun DA:lla on ollut tapana tehdä melkoisen pitkiä ralleja.

Suvantokohtia ei keikkaan juuri mahtunut, jos ei lasketa ennen Death Is Certain (Life Is Not) -kappaletta läheisten muistolle pidettyä hetken hiljaisuutta. Hyvin bändi jaksoi paahtaa Rinehartia myöten, jonka ei reilu vuosikymmen sitten sattuneen onnettomuuden vuoksi pitänyt enää koskaan pystyä laulamaan. Yleisö otti Dark Angelin hyvin vastaan. Kyse ei tainnut olla perinteisestä jenkkiläisestä kohteliaisuudesta, kun yhtye kertoi odottaneensa pääsyä Suomeen ja haluavansa palata tänne takaisin.

Darkness Descends//We Have Arrived//Never To Rise Again//The Burning Of Sodom//Time Does Not Heal// No One Answers//Death Is Certain (Life Is Not)//Merciless Death//Perish In Flames
highonfire
High On Fire.

Kakkoslavalla jatkanut trio High On Fire oli itselleni tuntematon, mutta sen verran bändi sytytti, että lähempi tutustuminen on selviö. Kovin vereväksi meininki ei yltynyt, mutta huumeongelmistaan kuulemma selvinnyt rujoääninen vokalisti-kitaristi Matt Pike pystyi kyllä pitämään ryhmän murskasoundin kasassa. Auringonpaiste ei ollut luovin ympäristö bändin musiikille, mutta synkkyys puski kyllä silti läpi. Koko keikan aikaa bändi ei kuitenkaan jaksanut pitää mielenkiintoa yllä.

”Suomessa tavataan”, sanoi japanilaisen Loudness-yhtyeen vokalisti Minoru Niihara Heavy Heaven -lehden haastattelussa vuonna 1985. Kuinka ollakaan, tuo ensivierailu tapahtui Jalometallissa 29 vuotta tuon lausahduksen jälkeen.

loudness_(002)[1]
Loudness.

”Hello Oulu” -huudon jälkeen bändi aloitti tunnetuimmalla kappaleellaan Crazy Nights. Lähestulkoon alkuperäisessä kokoonpanossa lavalle kiivennyt ryhmä esiintyi varsin hyväntuulisesti, joskin vähäeleisesti. Blondattu kitaristi Akira Takasaki, joka ulkonäöltään muistutti ikuisesta nuoruudesta kiinni pitävää räppäriä, tanssahteli kevyesti Niiharan antaessa liikunnallista tukea. Basisti Masayoshi Yamashita hoiteli pomputtelun pitkälti paikoiltaan, mutta hymy oli herkässä hänelläkin. Basisti soitti välillä sellaisella volyymilla, että lahkeet lepattivat. Edesmenneen rumpalin ja yhtyeen vanhimpana sen pomoksikin tituleeratun Munetaka Higuchin korvannut Masayuki Suzuki takoi tarkasti, vaikka huhujen mukaan bassorummut olivatkin tilattuja pienemmät.

Loudnessin settilista pysyi ymmärrettävästi pääosin 1980-lukujen englanninkielisten levyjen parissa. Tänä vuonna ilmestyneeltä levyltä (bändin 26. studiolevy) The Sun Will Rise Again kuultiin nimibiisi, Mortality ja Got To Be Strong. So Lonely -balladin aikana Niihara laittoi yleisön kädet liikkumaan aalloissa kuin helluntaikokouksessa. Tunnelma oli sopivan imelä ja harras. Välispiikit pidettiin lyhyinä, mutta toki ”olette kauniita” ja ”rakastamme teitä” kuultiin.

loudness2
Loudness.

Yleisö tuntui olevan tyytyväinen samuraiden esitykseen, ja sen seassa nähtiin Japanin lippuja ja Akiran kasvokuvilla koristeltuja kitarankuvatuksia. Tuli tirautettua kyynel oman suosikkibiisini Black Star Oblivionin aikana. Mieleen tuli hetki vuonna 1986, kun äidiltäni Lightning Strikes -kasetin sain. Toivottavasti bändin seuraavaa vierailua ei tarvitse odottaa yhtä kauan.

Crazy Nights//Heavy Chains//The Stronger//Got To Be Strong//So Lonely//Black Star Oblivion//The Sun Will Rise Again//Mortality//Crazy Doctor/SDI
sacred_reich
Sacred Reich.

Toista kertaa Suomessa vieraillut Sacred Reich työsti thrashiaan. Jos oli bändin jo kerran nähnyt, suurempia yllätysmomentteja ei tämä rykäisy tarjonnut. Keikka oli aika lailla toisinto vuoden 2012 Porisperen-keikasta. Sacred Reich on ilmoittanut, että uutta materiaalia ei ole tulossa ja näillä mennään niin kauan kuin huvittaa.

Huvittamisesta ei pitäisi olla homman kiinni, sillä niin leppoisalta bändin yhdessäolo ja soittaminen tuntui. Naamaa ei irvistykseen väännetty, vaan hommaa vietiin eteenpäin hymy kasvoilla. Leppoisia olivat miehet lavan ulkopuolellakin, kun myöhemmin yleisön joukossa jakelivat paitojaan.

Sen verran voisi purnata, että Black Sabbath -laina War Pigsin voisi jättää keikoilta pois, vaikka bändi on sen levylleenkin tällännyt. Biisissä ei vikaa, mutta mieluusti olisi kuullut bändin omaa soittamatta jäänyttä materiaalia. Onneksi keikan viimeisenä tuli Surf Nicaragua, joka on bändin the biisi.

Independent//One Nation//Love/Hate//State Of Emergency//Free//Death Squad//Crimes Against Humanity//Who’s To Blame//War Pigs//The American Way//Surf Nicaragua
king_diamond_(005)[1]
King Diamond.

Perjantain osalta päälavan laittoi pakettiin King Diamond. Kesän keikat saivat dramaattisia ja myöhemmin jopa koomisia piirteitä, kun viikkoa ennen kiertueen alkua pitkäaikainen basisti Hal Patino erotettiin tai lähti bändistä. Pienen mediataistelun jälkeen tilanne rauhoittui ja keikat saatiin hoidettua sovitusti.

Välittömästi avausnumero The Candlen jälkeen esiteltiin uusi basisti Pontus Ekberg. Mies oli tikissä jo avauskeikallaan Tukholman Gröna Lundissa paria viikkoa aikaisemmin ja sama varmuus jatkui edelleen. Hän oli kotiutunut ryhmään sen verran hyvin, että eipä tarvinnut Hal Patinoa haikailla. Koko bändi oli tiukassa kunnossa, ja Kingin ääni soi yllättävän vaivattomasti, vaikka tänä kesänä hänellä on ehtinyt olla ongelmia myös sen kanssa. Tarvittaessa äänellistä taustatukea antoi Kingin vaimo Livia, mutta herra itse hoiti pääroolin.

King Diamondin esitys on suurta ja toimivaa mutta yllättävän vähäeleistä kauhuteatteria. Valoilla koristellut väärinpäin käännetyt ristit ja pentagrammi pääsivät Oulussa oikeuksiinsa pimeyden laskeuduttua. Pitkään Diamondin matkassa ollut näyttelijä Jody Cachia vieraili lavalla milloin isoäidin, milloin lasta synnyttävän äidiin roolissa. Cremation-kappaleen aikana mummolle kävi tuhkaisesti, kun lääkärin ja papin läsnäollessa hänet arkkuun poltettiin. Yleisö säesti toimenpidettä kannustavilla ”burn her” -huudoilla.

Settilista ei suuresti ollut vaihtunut sitten viime kesäisen Tuskan-keikan. King on lupaillut uutta levyä, joten ehkä myös keikoille saattaisi tulevaisuudessa löytyä variaatiota. Uudeksi biisiksi settiin oli ilmestynyt viimeisimmältä levyltä, vuonna 2007 ilmestyneeltä Give Me Your Soul… Please’ilta löytyvä Never Ending Hill, mutta muuten (paria poikkeusta lukuun ottamatta) pysyttiin tiukasti alkuaikojen materiaalissa, Mercyful Fatea unohtamatta. Yhtye jätti lavan Black Horsemen -biisin myötä. Paha tällaista keikkaa on moittimaan mennä.

The Candle//Sleepless Nights//Welcome Home//Never Ending Hill//The Puppet Master//At The Graves//Tea/Digging Graves/A Visit From The Dead//Evil//Come To The Sabbath//Shapes Of Black//The Eye Of The Witch//Cremation//The Family Ghost//Black Horsemen

Jalometallin uusi festivaalialue oli toimiva, ja teltta toimi hyvin tilanjakana lavojen välissä. Välillä soundcheckit häiritsivät hiukan toista lavaa. Ruokajonot olivat kuulemma kasvaneet välillä kohtuuttoman pitkiksi, mutta niihin festivaali ilmoitti lauantaina Facebook-sivuillaan reagoivansa välittömästi. Kaiken kaikkiaan Jalometallin perjantai oli upea päivä.

Teksti: Nikki Jääsalmi
Kuvat: Ville Ruusunen

Kommentointi on suljettu.