Jalometalli 2014: lauantai

09.08.2014 Oulu

Kolmattatoista kertaa Oulussa järjestetyssä Jalometallissa sai lauantaina taivaalta kylmää kyytiä. Tunnelma oli silti lämmin.

Perjantain ilotulituksesta oli selvitty ehjin nahoin ja tunnelma oli mitä parhain. Edellisen päivän keikat saivat ison hymyn kasvoilleni ja esiintyjälista oli niin huikea, että lauantai jäi mielessä jo etukäteen altavastaajaksi. Osittain siitäkin syystä, että lauantain esiintyjät olivat itselleni Testamentia lukuun ottamatta vieraampia nimiä kuin perjantain bändit.

Aamulla vielä näytti siltä, että perjantain hieno sää saa jatkoa, mutta toisin kävi. Matkalla alueelle alkoi todellinen dirty black summer ja oli palattava hotellille lisäämään vaatteita. Tästä syystä päivän ensimmäiset esiintyjät  Insomnium ja Ranger jäivät omalla kohdallani valitettavasti sääjumalien uhreiksi. Kyseessä ei ollut mikään pikkukuuro, vaan todellinen rankaisu joltain säälaitoksen antihevidiggarilta.

uncleacid
Uncle Acid & the Deadbeats.

Ensimmäisenä tulille osui Uncle Acid & the Deadbeats. Brittiläinen ryhmä lämmitteli Black Sabbathia Helsingissä viime syksynä ja on muutenkin viettänyt ahkerasti aikaa tien päällä.Valitettavasti yhtyeen huruilu ei sytyttänyt edes sadeilmalla. Pahimmasta psykedeliaretroïlusta ei sentään ollut kyse, vaikka siitä minua oli etukäteen varoitettu. Itse asiassa yhtyeen konsepti tuntui ihan mielenkiintoiselta. Jossain intiimimmässä tilassa se saattaisi kolahtaa ihan eri tavalla, joten ei vielä kirvestä kaivoon.

Laulaja Uncle Acid (Kevin Starrs) piiskasi joukkiotaan kiitettävästi huolimatta siitä, että suurin osa taisi katsoa keikkaa kaljateltasta sateensuojasta. Mieleen jäi myös erityisesti kakkoskitaristi Yotam Rubingerin erittäin lapsenomainen, kirkas ääni. Pisteet periksiantamattomasta työasenteesta, sillä yhtye ei keskeyttänyt keikkaa, vaikka alueella salamoi ja ukkosti. Moni muu olisi lyönyt kitaran telineeseen ja adios.

Tässä vaiheessa näytti, että sadekin olisi saanut hevistä tarpeekseen. Se kuitenkin kävi vain keräämässä voimia uuteen hyökkäykseen.

Kakkoslavalle kiipesi Mantar-niminen duo. Myöskään sen nimi ei etukäteen suuresti kelloja kilautellut, mutta pieni uskollinen joukkio sitä oli kannustamassa. Basistia bändi ei tarvinnut, vaan sivuttain lavalle sijoitetut laulaja-kitaristi Hanno ja rumpali Erinc antoivat palaa kaksistaan. Vaikka musiikki ei juuri uusia uria luonut, niin hyvinhän tuommoinen kiukkuinen, jopa punkhenkinen paahto aina toimii. Väkivaltaisesta ulosannista huolimatta tuntui Hanno olevan leppoinen kundi ja kutsui jengiä bäkkärille bileisiin. Jätin kuitenkin väliin. Bändi saapuu syksyllä Suomeen, joten saattaa olla revanssin paikka.

Mantarin kanssa samaan aikaan soittimiaan kuritti kotimainen Omnium Gatherum ja sai porukan hyvin mukaan. Kun katseli OG:n ahtautumista pienelle kolmoslavalle, tuli mieleen, että ehkä yhtye olisi voinut vaihtaa lavaa Mantarin kanssa. Vokalisti Jukka Pelkonen on poikkeus örinäosastossa, sillä hän ottaa yleisön huomioon positiivisella tavalla. Kitaristi Markus Vanhala ahkeroi jo toista päivän keikkaa, sillä mies soittaa nykyisin myös Insomniumissa. Oeln aina ollut vähän ennakkoluuloinen OG:n suhteen, mutta myönnettäköön, että olin vaikuttunut bändin meiningistä.

samael
Samael.

Seuraavana lavalle marssi sotilaallisen tarkasti sveitsiläinen Samael. Sateinen ilma oli kuin tehty bändin musiikkia varten. Siltikään en saanut keikasta kovin paljon irti. Bändin koneellinen ilmaisu ei ole koskaan oikein viehättänyt ja varsinkin livenä sitä korosti rumpalin puuttuminen. Tarkkaahan rytmi toki oli, mutta jossain vaiheessa Xyn pomppiminen rumpujen ja koskettimien välillä alkoi korveta. Jos olisin tuntenut bändin materiaalia, olisin ehkä saanut keikasta enemmän irti, Näyttävästi liikkunut vokalisti Vorph hoiti keulakuvan hommat hienosti, mutta kun ei vain lähtenyt.

Kakkoslavalla soitti metallin outolintu Kvelertak. Kaksi levyä julkaissut bändi on varsinainen ristisiitos kaikkea raskasta rockia, mutta sen hallittu kaaos oli varsin toimiva kokonaisuus. Keikan alussa huuhkaja päässään esiintynyt laulaja Erlend Hjelvik otti lavan karismallaan haltuun muun bändin jäädessä taustalle varmistelemaan tehokasta toimintaa. Varjoon soittajat eivät silti jääneet, vaan heiluivat yhdessä omia kuvioitaan. Bändi esittää laulut omalla kotikielellään norjaksi, joten sanoituksiin en päässyt kiinni, mutta sen verran vakuuttavaa oli ulosanti, että ei sillä kielellä niin väliä. Kvelertak virkisti synkkänä päivänä.

kvelertak
Kvelertak.

Päivän pääesiintyjä Testament on eri linjoilla monen aikalaisensa kanssa, sillä se luottaa keikoilla lujasti uuteen materiaalinsa. Eikä suotta: bändin pari viimeisintä levyä ovat olleet poikkeuksellisen vahvoja näyttöjä. Keikan alkupuolella ei juuri vanhoja biisejä kuultu, ja loppupuoliskolla sekoiteltiin eri aikakausia. Settilista ei ollut juurikaan muuttunut vuoden takaisesta Tuskan-keikasta. Olisin odottanut, että muutamaa päivää aikaisemmin 25 vuotta täyttänyt Practice What You Preach -levy olisi saanut enemmän huomiota kuin vain nimibiisin verran. Alone In The Dark oli tiputettu pois, joten nyt kukaan ei päässyt pilaamaan sitä, kuten Soilworkin  Björn ”Speed” Strid teki Tuskassa 2013, jolloin hän tuli lavalle laulamaan duettoa osaamatta biisiä lainkaan.

testament
Testament.

Biisien välissä kuultiin perinteiset kohteliaisuudet, ja päällikkö Chuck Billy käski olemaan välittämättä  sateesta omistaessaan Native Blood -biisin kaikille veljille ja siskoille Suomessa. Chuck Billyn ääni on pysynyt kuosissa läpi vuosien, ja miehen karisma on mestaruusluokkaa. Alkuperäinen basisti Greg Christian havaitsi alkuvuodesta saavansa liian vähän palkkaa ja jätti paikkansa. Hänen tilallaan Oulussa soitti bändissä ennenkin käväissyt Steve DiGiorgio. Pestin pysyvyydestä ei ole tietoa, mutta soittotaidoista homma ei ainakaan jää kiinni. Rumpali Gene Hoglan olikin jo tuttu hahmo. Kitaristikaksikon Peterson – Skolnick soisi pysyvän yhdessä, sillä niin tiukkaa on heidän yhteispelinsä.

Kokonaisuutena Testament oli erittäin vahva, mutta toivoa sopii, että tulevaisuudessa bändi antaisi settilistan elää rohkeammin.

Itselleni yksi festivaalin odotetuimmista esiintyjistä oli Triptykon, mutta koko päivän jatkunut kaatosade sai palelemaan niin, että oli tunnustettava olevansa vain ihminen. Bändin edellinen Jalometalli-keikka oli timanttia ja niin olisi varmasti ollut tämäkin. Jos, Fischer, luet tämän, niin pidä bändi niin kauan pystyssä, että tapaamme taas!

Festivaalipäivistä perjantai pesi lauantain, mutta kokonaisuutena Jalometalli oli jälleen kerran huippu. Ihmisten leppoisuus ja festivaalin tunnelma on parasta a-luokkaa. Esiintyjälista oli osittain sellainen, että julisteen logot nähdessäni olisin jo 25 vuotta sitten ollut onnesta mutkalla. Uusi alue osoitti toimivuutensa ja muutamat kauneusvirheet ovat helposti korjattavissa. Tapaamme Oulussa taas ensi vuonna.

Teksti: Nikki Jääsalmi
Kuvat: Ville Ruusunen

Kommentointi on suljettu.