Exodus

Blood In, Blood Out

(Nuclear Blast)

7Kalifornialainen veteraanibändi Exodus julkaisee 35-vuotisjuhliensa kunniaksi uuden ja järjestyksessään kymmenennen studiolevynsä, mikäli ei laske mukaan ensilevyn uusioversiointia vuodelta 2008. Edellislevystä on kulunut nelisen vuotta, mikä onkin pisin levytystauko sitten vuoden 2004, jolloin bändi koki toisen tulemisensa oltuaan vuosia telakalla ja yli toistakymmentä vuotta ilman uutta albumia.

Edellislevy Exhibit B: The Human Condition oli ensiluokkaista thrash metalia, jossa vanhojen konkarien thrash-vimmaan yhdistyivät hieman pidemmät sävelkulut ja pidemmät biisit. Välillä mopo jopa karkasi käsistä ja yhtye heilahti thrash-progen puolelle, mutta kokonaisuutena albumi oli oivallinen yhdistelmä vanhaa perinteistä kaavaa ja uutta, kokeilevampaa halua laajentaa omaa ilmaisua.

Uutuuslevy Blood In, Blood Out sen sijaan keskittyy enemmän vanhaan kaavaan. Siinäkään ei ole mitään vikaa, sillä Exodus jos mikä hallitsee vanhan liiton groovaavan thrash metalin. Bändi ei petä ja tasalaatu on tasalaatua. Parhaimmillaan, kuten Salt The Woundissa, BTK:ssa ja nimikkobiisissä, jyräriffit ja mureat soundit osuvat mainiosti kohdalleen. Loppua kohden tasapaksuus alkaa kuitenkin vaivata, ja perinteisemmäksi thrash-levyksi levy on turhankin pitkä, yli toista tuntia. Noin kymmenellä minuutilla tiivistäminen olisi tuonut levylle sen terävyyden, joka se olisi kaivannut keskikastista noustakseen.

Jussi Lahtonen

Kommentointi on suljettu.