THE GO! TEAM: Thunder, Lightning, Strike (Memphis Industries)

Jari Mäkelä

Mikäli Thunder, Lightning, Strike olisi jäänyt brightonilaisen Ian Partonin ainoaksi albumiksi, se olisi kenties nostettu sämplepohjaisen hengenheimolaisensa The Avalanchesin legendaarisen Since I Left Youn (2000) seuraksi viime vuosikymmenen suurimpien klassikkolevyjen joukkoon. The Go! Teamin lofi-mestariteosta esittämään koottiin kuitenkin oikea, kuolevaisista soittajista koostunut livebändi, joka edelleen jatkaa toimintaansa ja on julkaissut lisää mainiota materiaalia.

Kitaristinörtti Partonin nuoruuden suosikkibändit olivat värikkäitä alternativerockin mestareita kuten Pixies ja My Bloody Valentine. Mies kyllästyi uusien kitarabändien konservatiivisuuteen joskus 90-luvun lopulla ja aloitti neliraitanauhurilla ja sämplerillä työskentelemisen. Tee-se-itse-philspectorin soundillinen lähtökohta oli särökitaran ja tv:n klassisten poliisisarjojen puhallinteemojen yhdistäminen samaan äänivalliin. Koska kukaan ei ollut tehnyt sitä aikaisemmin.

Partonin eklektinen musiikkimaku vaihteli purukumisoulista postrockiin ja old school hiphopista tweepoppiin. The Go! Teamin prototyyppi konkretisoitui piskuisen Pickled Egg -merkin julkaisemalla neljän instrumentaalibiisin seiskatuumaisella ep-levyllä Get It Together (2000). Nimikappaleen oheinen, kehittyneempi versio on Thunder, Lightning, Strike -albumilta.

Get It Together -ep kuulosti ihan kivalta, mutta seuraavien vuosien aikana Ian Partonin (veljensä Garethin avustamana) vanhempiensa keittiössä ja autotallissa loihtima äänimaailma ylitti nerokkuuden riman. Yhden miehen downtempo/electronica- ”bändien” Blue Statesin ja Broadway Projectin levyjä julkaisijana tunnettu Memphis Industries kiinnitti myös Partonin The Go! Teamin.

Ensimmäinen albumia edeltänyt singlejulkaisu oli instrumentaali Junior Kickstart (2003): vetävä yhdistelmä sonicyouthmaista kitarointia ja Quincy Jonesin säveltämän Etsivä Ironside -poliisisarjan teeman (1971) puhallinsämplejä. Sekaan on ripoteltu vaskeja myös Chaquiton latinojazz-versiosta hippimusikaali Hairin Aquarius-teemasta (1970). Oslolaisella Oya-festivaaleilla taltioitu livevideo onnistuu vangitsemaan myös yleisön reaktiot mahtavasti. Tällä keikalla olisin halunnut olla mukana!

Junior Kickstart -singlen jälkeen Partonia pyydettiin esiintymään Tukholmassa heinäkuussa 2004 järjestetyille Accelerator-festivaaleille. Oli The Go! Teamin jatkon kannalta ratkaisevaa, ettei Parton koskaan lähtenyt keikkailemaan läppäri ja kitara -pohjalta, vaan kokosi ympärilleen bändin. Yhtyeen kiinnittyminen omiin kaavoihinsa on kenties myöhemmin kahlinnut Partonin ilmaisua, mutta vuonna 2004 ja Thunder, Lightning, Strike -albumin kannalta päätös osoittautui oivalliseksi.

Yhtye miellytti Suen Jarkko Fräntilänkin silmää: ”Bändissä on kolme naista ja kolme miestä. Arvatkaa, ovatko he hyvän näköisiä? Oooh, kuola valuu” (Jarkko Fräntilä, Sue 10/2004). Kuusihenkisen The Go! Team- livekokoonpanon miehet ovat Partonin ohella basisti Jamie Bell ja kitaristi/rumpali Sam Dook. Naisjäsenistä japanilaistaustaiset päärumpali Chi Fukami Taylor ja multi-instrumentalisti Kaori Tsuchida laulavat osan vokaaleista.

Näyttävimmin esillä on kuitenkin Ninja. Partonilla oli päävokalisti hakusessa pitkän aikaa, sillä hänen testaamansa kiemurtelevatyyliset R&B-laulajattaret eivät sopineet The Go! Teamin konseptiin. Lontoolainen, nigerialais-egyptiläisen perimän omaava Nkechi Ka Egenamba osoittautui tiukaksi räppäriksi, jonka tyylistä tulevat mieleen vanhat englantilaiset rap-ryhmät Cookie Crew ja She Rockers.

Albumin toisella The Power is On -singlellä The Go! Teamin soundi oli vokaaleja myöten valmis. Kappale hyödyntää sämplejä Neal Heftin Duel At Diablo -westernin (1966) teemasta ja Lalo Schifrinin Burning Bridges -sävelmästä sotaleffassa Kelly’s Heroes (1970). Jools Hollandin Later… ohjelmassa esitetyn liveversion toinen rumpali on Kaputt-yhtyeen Silke Steidinger.

Syyskuussa 2004 ensimmäistä kertaa ilmestynyt albumi sai kriitikoilta erittäin hyvän vastaanoton. ”Thunder, Lightning, Strike on yksi suuri ideoiden sulatusuuni. Bändi naittaa yhteen soulia, hiphop-looppeja, pianoa, huilua, elokuvallisia äänimaisemia ja rock-kitarointia tavalla, joka hengästyttää… Tämä levy on uskallusta, omaa ääntä ja tyylikkyyttä samassa paketissa. Jos The Go! Team olisi myymässä minulle käytettyä autoa, ostaisin sen silmänräpäyksessä, sen kummemmin miettimättä. Jos The Go! Teamin musiikki olisi auto, olisi se ilman muuta Chitty Chitty Bang Bang, jonka kuskina toimisi Maija Poppanen” (Jarkko Fräntilä, Sue 10/2004).

Levyn varsinainen singlehitti oli Ladyflash, johon on kasattu elementtejä mm. Nancy Sinatran & Lee Hazlewoodin orkestroidusta pophitistä Down From Dover (1972), The Supremesin Motown-soul -klassikosta Come See About Me (1964), Archie Bell & The Drellsien philadelphia soul -tanssihitistä Tighten Up (1968) sekä noin kymmenestä funk- ja old school hiphop -biisistä. Singlen tueksi tehtiin kappaleeseen mainiosti sopinut hyväntuulinen leikkaa-ja-liimaa -promovideo.

Vaikka albumia importoitiin Atlantin yli ahkerasti, USA:n varsinainen julkaisu sai odottaa lokakuulle 2005, jolloin oikeudet sen sisältämiin sämpleihin oli saatu suurin piirtein selvitettyä. Uudelle painokselle sisällytettiin kaksi bonusraitaa: The Power is Onin b-puoli Hold Yr Terror Close ja Australian Tour EP:lle (2005) sisältynyt We Just Won’t Be Defeated. Jälkimmäinen biisi sisältää No Smoking Teamin Oloneuvos-kappaleessaan (2011) käyttämän soul-puhallinkuvion. Taustalaulajien vahvistama KCRW-studiolive on vuodelta 2006.

Oma suosikkibiisini, hyperenerginen ja kuplivan raikas Bottle Rocket julkaistiin albumin viimeisenä singlenä ja toisena videobiisinä. Parton on kertonut, että toisin kuin monia muita The Go! Team -biisejä, Bottle Rocketia ei tarvinnut hieroa; se syntyi vaivattomasti ja toimi samantien. Kappaleessa sämplätään Shirley Ellisin northern soul -stomperia Soul Time.

Helmikuussa 2006, noin 18 kuukautta ensimmäisen julkaisunsa jälkeen, Thunder, Lightning, Strike saavutti korkeimman listasijoituksensa brittilistan top 50:ssä. My Bloody Valentinen Kevin Shields remiksasi albumin Huddle Formation- ja Ladyflash-kappaleista hauskan Huddle Flash -kombinaation 12” Mixes -maksille.

Debyyttialbumin jälkeen ilmestyneet Proof of Youth (2007) ja Rolling Blackouts (2011) ovat jälkikäteen tarkasteltuna erinomaisia levyjä, joiden arvostus ja kuuntelu on jäänyt hyvään tasoon nähden harmittavan vähäiseksi. The Go! Teamin Facebook- ja kotisivuilla on esiintynyt vihjeitä, joiden perusteella uutta materiaalia saattaa olla yhtyeeltä piankin tulossa.

Jari Mäkelä

Kirjoittaja on turkulainen popmusiikkiaddikti. Tällä palstalla hän raapaisee kymmenen vuoden takaista albumiklassikkoa.

Kommentointi on suljettu.