South Park Festival 2014

06-07.06.2014 Tampereen Eteläpuisto

Tampereella järjestettiin kesäkuussa ihkaensimmäinen South Park Festival. Paikalla oli myös Suen toimittaja Jussi Lahtonen.

Monelle oli kova isku ja suru-uutinen, kun tamperelaisen Sauna Open Airin ilmoitettiin menneen nurin. SAO oli monena vuonna ehdoton kesän aloitus ja paikkansa vakiinnuttanut laadukas hevifestivaali, jolla oli hyvä ajankohta samoihin aikoihin kuin Ruotsissa on Sweden Rock ja joka painottui perinteisempään ja melodisempaan heavyyn ja hard rockiin. Ainakin minulle Saunan menetys oli ikävä uutinen, olinhan vieraillut niissä jokaisessa viimeistä välivuoden jälkeistä kertaa lukuun ottamatta.

Mutta kun hätä on suurin, niin apukin oli lähellä. Saunan kylmettyä syntyi South Park Festival, joka järjestettiin tänä vuonna nyt ensimmäistä kertaa. Melko nopeasti mutta huomattavalla ammattitaidolla järjestetty tapahtuma ei suotta lähtenyt keksimään pyörää kokonaan uudestaan vaan ammensi heavyn ja hard rockin ihmeellisestä maailmasta, konseptia kuitenkin hieman uudistaen ja kehittäen.

southpark-0512
Kuva: Sanni Pohjalainen.

Eteläpuisto on erinomainen paikka festivaaleille ja se ainoa oikea, mitä tamperelaisiin hevifestivaaleihin tulee. Paluu Eteläpuistoon oli siis mieluisa, sillä olihan Tampereen kesää ollut jo ikävä näin turkulaisenakin. Sekään ei haitannut, että kelit eivät olleet parhaat mahdolliset, sillä on sitä oltu paikan päällä joinain vuosina kesäkuun alussa jopa pakkasoloissa.

Kaksipäiväisen festivaalin ensimmäinen päivä sisälsi Skid Rowin ja Sparzanzan kaltaisia nimiä, mutta sen jouduin lopulta valitettavasti jättämään väliin ja ehdin vasta lauantaiksi paikan päälle. Lauantaina kattaus olikin täydempi ja bändejä riitti koko päivän mitalta.

Kakkoslava oli telttalavana, mikä oli sadekuurojen aikaan toki kätevä, mutta avonainen kakkoslava olisi silti parempi näkyvyyden ja kuuluvuuden kannalta. Päälava oli kohdallaan ja kunnossa, mutta sen vieressä ollutta VIP-aluetta olisi voinut supistaa kohtuullisempiin mittoihin.

Tuovathan VIP-lippulaiset vähän ekstrarahaa, mutta tapahtuman kuin tapahtuman selkärankana ovat tavalliset perusasiakkaat, joiden näkyvyys ja viihtyvyys on minkä tahansa tapahtuman kasvun kannalta olennaisempaa kuin erilaisten hengaajien määrän ja alueiden kasvattaminen liian isoiksi. Tämä siitä huolimatta, että median edustajana työtehtävien hoitaminen oli kieltämättä helpompaa tältä alueelta.

No, pieni murhehan tuo oli kauttaaltaan hyvin suunnitellussa ja organisoidussa tapahtumassa, jossa järjestelyt toimivat kauttaaltaan hyvin ja henkilökunta hoiti hommansa ystävällismielisesti myyjistä järkkäreihin. Varsinkaan jälkimmäinen ei ole mitenkään selviö edes nykypäivän festari-Suomessa.

shining-0541Shining. Kuva: Sanni Pohjalainen.

poisonblack-0064
Poisonblack. Kuva: Sanni Pohjalainen.

Varsinainen bändikatsaus alkoi allekirjoittaneella ruotsalaisesta Shiningista, joka oli tyylilajiltaan melko poikkeava muuhun tarjontaan verrattuna. Vaihtelu ja laaja-alaisuus on olennaista, ja on tärkeää, että vähän raskaampaakin metallia on tarjolla. Telttalavassa soineen Shiningin depressiivinen itsemurhametalli toikin kontrastia melko duurivoittoisen hevi-illan keskelle.

Ruotsalainen H.E.A.T. ei ollut kovasti minun makuuni, liian pliisua ja blandattua, joten ei kun aikakoneella eteenpäin ja takaisin telttalavalle Poisonblackin keikalle. Sen aikana teltassa oli ruuhkaa. Ehkä vähän liikaakin ruuhkaa ja avolava olisi ollut parempi ratkaisu tässäkin tapauksessa. Toisaalta pitäähän teltta kuitenkin sadetta, vaikka Poisonblackin aikaan ei enää satanutkaan muuta kuin tuhkaa Down The Ashes Rain -biisin merkeissä. Bändi otti yleisönsä hikisissä merkeissä ja käytti soittoaikansa viime sekunneille ja vähän ylikin.

wasp-0586
WASP. Kuva: Sanni Pohjalainen.

Blackie Lawlessin johtama WASP antoi hieman odottaa itseään, sillä bändi asteli lavalle alkuintron myötä vasta seitsemän minuuttia yli kahdeksan. Täsmällisyys on hyve erityisesti festariaikatauluissa, mutta bändi on toki antanut odotuttaa itseään paljon kauemminkin. Mielessä on edelleen muutaman vuoden takainen DBTL-keikka, jolloin kansa oli pyörtymiskunnossa odoteltuaan yli puoli tuntia tulikuumassa teltassa WASPia.

WASP on tullut nähtyä ja koettua monen monta kertaa, kenties kerran pari liikaakin. Ainakin sitä usein pohtii itsekseen, että eivätköhän WASP-keikat olleet jo tässä, koska ei settilista juurikaan muutu. Siitä huolimatta sitä vain kummasti löytää itsensä taas Lawlessia ihmettelemästä kun bändi Suomeen tulee, koska vaikka sitä tietää mitä saa, niin siinä ei ole yleensä valittamista.

Ei ollut nytkään. Vaikka viimevuotinen Logomon pitkä spesiaalikeikka olikin klubikeikkana yksi parhaista ellei paras näkemäni WASP-veto, niin South Parkin festarikeikka oli nimen omaan festivaalikeikkana hyvin vahva ja vakuuttava. Yleisöä oli kerääntynyt runsain mitoin paikalle, ja Blackie palkitsi suomalaisyleisön uskollisuuden varsin väkevällä esiintymisellä. Ääni oli Lawlessilla varsinkin keikan alussa melkoisen raakkuva, mutta mies vertyi illan edetessä.

wasp-0657
WASP. Kuva: Sanni Pohjalainen.

Perinteisten hittien lisäksi festarisettiinkin oli mahdutettu The Crimson Idol -levyn teemaosuus, joka kuultiin The Titanic Overture -alkusoiton saattelemana heti kun perinteinen yleisönlaulatusveisu I Wanna Be Somebody oli saatu pois alta keikan puolivälissä. Hitaammat ja herkemmät kappaleet esittelevät WASPin toista puolta, mutta Crimson-biisien jälkeen kuullun Heaven’s Hung In Blackin sijasta olisi toivonut jotain räväkämpää ja nopeampaa rallia. Kappale on koskettava ja hyvä, mutta herkistelyllä on rajansa, ainakin allekirjoittaneella.

Blind In Texas lopetti perinteiseen tapaan keikan ja saatteli valkoiset anglosaksiset protestantit lavalta yleisön antaessa aplodit. 32 vuotta on Blackie Lawless bändiään luotsannut ja yhä virtaa riittää.

W.A.S.P.in settilista: On Your Knees / The Torture Never Stops / The Real Me (The Who -coveri) / L.O.V.E. Machine / Wild Child / Sleeping (in the Fire) / Forever Free / I Wanna Be Somebody / The Crimson Idol -sikermä (Invisible Boy / I am One / The Gypsy Meets The Boy) / The Idol / Heaven’s Hung in Black / Blind in Texas

Lawlessin retkueen jälkeen vaihtoehtona oli joko katsastaa Brother Firetribe varsin täydessä teltassa tai mennä hakemaan purtavaa ja kenties vilkaista, mitä burleskinäytökseen kuului. Aika moni tuntui valitsevan kolmannen vaihtoehdon eli paikalta liukenemisen. WASPin jälkeen nimittäin iso osa yleisöstä otti ja lähti festivaaleilta pois päin. Europekin keräsi toki yleisönsä, mutta WASP oli suurimmalle osalle selkeä illan pääesiintyjä, jonka paikka olisi kenties ollut viimeisenä.

europe-0334
Europe. Kuva: Sanni Pohjalainen.

Europe on tuttu pitkälti vanhoista hiteistään, vaikka yhtye on tehnyt uuttakin ja ihan kohtalaisen laadukasta musiikkia, ja soittaa sitä myös keikoillaan tyytymättä pelkkään goldies but oldies -jukeboksin asemaan. Hard rock on bändillä hallussa, ja näyttävää show’ta kaipaavien ei tarvitse Europen keikoilla pettyä, kun bändi soittaa intensiivisesti.

Ilta jo hämärtyi vähitellen kun Europen esitys läheni loppuaan. Festivaalin soittoajan päättymiseksi oli sovittu puoli kaksitoista illalla, mikä on varsin hyvä aika, vaikkakin tuosta voisi vielä puolisen tuntia nipistää taaksepäin ja antaa hiljaisuuden vallita jo yhdentoista maissa. Ennen hiljaisuuden vallitsemista Eteläpuistossa kuultiin kuitenkin se suurin ja isoin hitti The Final Countdown.

europe-0534
Europe. Kuva: Sanni Pohjalainen.

Europen settilista: Riches to Rags / Firebox / Superstitious / Scream of Anger / Wasted Time / Girl From Lebanon / Sign of the Times / Demon Head / Carrie / Love Is Not the Enemy / Let the Good Times Rock / The Beast / Rock the Night / Encoret: Last Look at Eden / The Final Countdown

Kaiken kaikkiaan South Park -festivaali starttasi oikein mallikkaasti. Tapahtuma ylitti sille asetetut yleisötavoitteet ja keräsi lauantaina yli 5000 ihmistä siitä huolimatta, että kelit olivat viikonloppuna melko sateiset ja tapahtuman mainonta jäi hieman vajaaksi. Ainakaan kaupunkikuvassa ei tapahtuma ollut pahemmin esillä. Mutta tästähän on hyvä jatkaa tulevina vuosina, kuten varmasti jatketaankin. Jatkossa bändivalikoimaakin on luontevaa hieman laajentaa ja tuoda enemmän laaja-alaisuutta, vaikka tapahtuman runko onkin selkeästi profiloitu klassisempaan heavy metaliin ja hard rockiin.

Toivottavasti ensi vuonna Eteläpuistossa rokataan taas, sillä kesän alku ilman käyntiä Tampereella ei tunnu oikein kesältä ollenkaan.

Teksti: Jussi Lahtonen
Kuvat: Sanni Pohjalainen

Kommentointi on suljettu.