MARK LANEGAN BAND: Bubblegum (Beggars Banquet)

Jari Mäkelä

Kun kesä kääntyy syksyksi, Mark Laneganin baritoni on kuin samettinen torkkupeitto, johon kääriydyt vilusta väristen. Pehmyiseen kankaaseen koteloiduttuasi huomaat sen hiertävän krapulasta tai seksihiestä kosteaa ihoasi kuin hiomapaperi. Kurkkuakin kuivaa. Olet janoinen ja kenties sairastumassa vuoden viimeiseen kesäflunssaan. Kaiuttimesta kuiskaava Lanegan ruoskii ja silittää vastakarvaan suven dionyysisten nautintojen paahteen voimin pumppaavaa sydäntäsi.

Rockin vanhojen, kärisevien pukumiesten (Leonard Cohen, Bob Dylan, Tom Waits) kerhoon jo alle kolmekymppisenä lyöttäytynyt Lanegan on viettänyt näennäisen hiljaisen 2000-lukunsa lähinnä yhteistyöprojektien parissa. Isobel Campbell -duetoinnin, Soulsaversin, Greg Dulli -yhteistöiden The Twilight Singersin ja The Gutter Twinsin ym. projektien ja fiittausten perässä pysyminen on ollut hankalaa. Kaikille miehen töille on kuitenkin toiminut yhdistävänä tekijänä sakraalinen aavikkosaarnaajan ääni, joka antaisi Fonectan Keltaiset Sivut-vihkosen teksteillekin laulettuna syvällisen merkityksen.

Kymmenen vuotta sitten ilmestynyt kuudes sooloalbumi Bubblegum sai Laneganin väkevissä meskaliiniliemissä marinoituvaan americanaan lisäpotkua Desert Sessions- ja Queens of The Stone -kontakteista. Jopa Spiritualizedin ja Nick Caven parhaisiin tuotoksiin verrattava Bubblegum lienee edelleen Laneganin paras albumi ja toistaiseksi se on myös kaupallisesti parhaiten menestynyt. Ennen muuta ”Bubblegum on upea albumi varsinkin nyt, kun illat alkavat pimentyä ja on aika paeta todellisuudesta” (Jani Sipilä, Sue 8/2004).

Laneganin 80-luvun puolivälissä Ellensburgin pikkukaupungissa, sadan mailin päässä Seattlesta, perustama Screaming Trees oli yksi merkittävimmistä grunge-kontekstissa maineeseen kohonneista yhtyeistä. Screaming Treesin tuotanto oli heti alunperin vain c-kasettina julkaistusta Other Worlds -demosta (1985) lähtien korkeatasoista psykedeelistä hardrockia, jolle löytyi aikalaisvertailukohta Britanniasta; myös The Cult oli paljon velkaa The Doorsille ja Led Zeppelinille. Laneganin silkkinen ääni leijui viettelevänä mutaisen, mutta melodisen kitaramaton päällä.

Moniin aikalaisiinsa verrattuna Screaming Trees on edelleen suorastaan rikollisen heikosti tunnettu ja aliarvostettu yhtye. Osittain syypää on varmasti Lanegan itse, joka alkoi genren aallonharjalla rakentaa americana-soolouraansa. Bändin jäsentenvälinen kuherruskuukausi oli 90-luvun alussa jo ohitettu, hulluus nousi pintaan ja kokoonpano natisi liitoksissaan.

Lanegan tähtäsi pitemmälle kuin ennenaikaiseen hautaan. Ensimmäisen soololevy The Winding Sheet julkaistiin vuonna 1990. Albumi lähti liikkeella blueslegenda Lead Bellyn biisejä coveroineesta projektibändistä Screaming Trees -rumpali Mark Pickerelin sekä Nirvanan Kurt Cobainin ja Krist Novoselicin kanssa. Lead Belly -biiseistä päätyi Lanegan-debyytille kansansävelmä Where Did You Sleep Last Night, jonka Nirvana julkaisi postuumilla Unplugged-levyllään (1994). Screaming Treesin ohessa Lanegan teki yhteistyötä myös grunge-superbändi Mad Seasonin kanssa.

Neljän pienillä levymerkeillä julkaistun albumin jälkeen Screaming Trees kiinnitettiin suurin toivein CBS/Sonyn ”rock-uskottavammalle” Epic-alamerkille, mutta kaupallinen menestys jäi grungen kärkinimiin verrattuna vaatimattomaksi. Kolmen albumin jälkeen sopimusta ei jatkettu. Vuonna 1998 Pearl Jam -kitaristi Stone Gossardin studiolla äänitetty joutsenlaulu Last Words: The Final Recordings julkaistiin vasta vuonna 2011.

Screaming Treesin viimeisellä, melkein kaksi vuotta kestäneellä Dust-albumin (1996) rundilla soitti kiertuekitaristina juuri hajonneen Kyuss-yhtyeen Josh Homme. Kun Screaming Trees vuosituhannen taitteessa lopulta pisti pillit pussiin, oli luontevaa, että Lanegan liittyi Hommen Queens of The Stone Age -yhtyeen jäseneksi. Lanegan oli vastikään fiitannut Rated R -albumilla (2000). Täysjäsenyyttä kesti periaatteessa vuoden 2005 Lullabies To Paralyze -albumiin asti. Sen julkaisu ja julkaisua seurannut kiertue viivästyivät osittain Laneganin sooloilujen takia – kuvio, mikä oli käynyt tutuksi Screaming Treesin aikana.

Lanegan on levyttänyt paljon väkeviä covereita, mutta Bubblegumilla kaikki kappaleet ovat miehen omaa tekoa. Yhdeksässä eri studiossa äänitetyn albumin tuotanto on Laneganin ohella Masters of Reality- ja QOTSA-yhteyksistä tutun Chris Gossin ja QOTSA-jäsen Alain Johannesin käsialaa. Josh Hommen lisäksi eri instrumentteja tuottamillaan biiseillä urakoinutta Alain Johannesia voidaan pitää Mark Lanegan Bandin varsinaisena jäsenenä – todennäköisesti juuri Johannesin ison panoksen ansiosta seuraava Mark Lanegan Band -nimellä julkaistu albumi oli Johannesin tuottama Blues Funeral (2012).

Bubblegumin kappalejärjestys on oivallisesti rakennettu. Huuruisten, paikoin lähes sammumispisteen rajalla horjuvien balladien väliin on sijoitettu helposti aukeavia menobiisejä, jotka tekevät albumiin tutustumisen helpoksi. Mark Lanegan Bandin kymppituumaisen Here Comes That Weird Chill (2003) debyytti-ep:n kärkikappale Methamphetamine Blues sisältyy myös Bubblegumille. Ilmestymisajankohtanaan kappaletta kritisoitiin 90-lukulaiseksi; tänä päivänä se voidaan tulkita kehuksi.

Methamphetamine Bluesin taustaköörissä laulavat syöpään vuonna 2008 kuollut Johannesin ex-bänditoveri Natasha Schneider, Nick Oliveri, Oliverin Mondo Generator -bändin basisti Molly McGuire ja Laneganin vaimo (2002-2004) Wendy Rae Fowler, joka laulaa kolmella muullakin Bubblegumin biisillä. Avioparin käynnissä ollut eroprosessi kuuluu noista esityksistä läpi varmaan aivan tarkoituksella. Etenkin ”nimikappale” Bombed räjäyttää.

Fowler on lausunut ex-miehestään positiivisiakin arvioita. Hän on kuvaillut Lanegania hauskaksi ja suurisydämiseksi mieheksi. Kun Lanegan avaa suunsa, hän kuulostaa kuulemma profeetalta. Lanegan esitteli vaimolleen Lee Hazlewoodin musiikin ja todennäköisesti suunnitteli Nancy & Lee -tyyppistä ”särkynytsydäminen pariskunta” -projektia hänen kanssaan. Toisin kuitenkin kävi. Ensimmäinen Ballad of The Broken Seas -duettolevy yhdessä entisen Belle & Sebastian -vokalisti Isobel Campbellin kanssa ilmestyi vuonna 2006.

Bubblegumin vierailijalista on näyttävä. Parasta rock-kauttaan 2000-luvun alussa viettänyt Polly Jean Harvey laulaa kahdella komealla raidalla, joista synkeä kantribiisi Come To Me kuultiin jo yllä. Hit The City lohkaistiin ensimmäiseksi singleksi. Bubblegum-kiertueella Harveyn ja Fowlerin osuudet esitti Broken-yhtyeen Shelley O’ Brien, joka saa loistaa oheisella livevideolla.

Ex- Guns N’ Roses -miehet Izzy Stradlin ja Duff McKagan laulavat taustoja utuisella kantriballadilla Strange Religion. McKagan ja Lanegan olivat tutustuneet 90-luvulla, mutta olivat aivan liian sekaisin muistaakseen missä ja milloin. Kamppailu päihteiden kanssa ja päihteitä vastaan oli molemmille tuttua. McKagan oli vieraillut jo Laneganin ilmaisun sähköistymisestä viitteitä antaneella Fields-albumilla (2001).

Hardrock-bändi Burning Bridesin nokkamies, myöhemmin punksuperbändi OFF!:n jäsen Dimitri Coats ja mystinen Matthias Schneeburger (po. Schneeberger, Laneganin kanssa yhteistyötä myös The Twilight Singers- ja The Gutter Twins -levyillä tehnyt saksalaissyntyinen muusikko) soittavat Love-yhtyeen mieleentuovalla päätöskappaleella Out Of Nowhere ja toiseksi singleksi lohkotulla vauhtiraidalla Sideways In Reverse.

Tällä hetkellä tuorein uutta materiaalia sisältävä Lanegan-levy on kiero cover-albumi Imitations (2013). Levy, joka sisältää versiot peräti kolmesta eri Andy Williamsin biisistä ei voi seistä täysin terveellä pohjalla. Yhteistyöprojektit sivuuttanut Has God Seen My Shadow? -antologia ilmestyi tämän vuoden alussa. Kirjoituksen lopuksi linkitän vielä Fowlerin ja Laneganin rikkinäistä liittoa luotaavan Wedding Dress -kappaleen. Fowleria tuuraa keikalla O’Brien.

Jari Mäkelä

Kirjoittaja on turkulainen popmusiikkiaddikti. Tällä palstalla hän raapaisee kymmenen vuoden takaista albumiklassikkoa.

Kommentointi on suljettu.