HAR MAR SUPERSTAR: The Handler (Record Collection)

Jari Mäkelä

Minneapolisin pienen suuren Ron Jeremyn näköisen miehen tunnetuimman musiikillisen inkarnaation kolmas albumi oli artistin kahteen ensimmäiseen levyyn verrattuna edistysaskel lähes kaikilla osa-alueilla. Huumorimusiikkia The Handler ei kuitenkaan ollut. Provosoivan lavaesiintymisensä ja imagonsa takia koomikoksi leimautunut Har Mar Superstar ei vakavampana miellyttänyt kriitikoita, jotka olivat valmistautuneet nauramaan itsensä tärviölle artistin kustannuksella.

Ohessa jäi pienelle huomiolle mainio sinisilmäsoul-albumi, joka ei lainkaan hävennyt Justin Timberlaken Justifiedin (2002) tai Jamiroquain tunkkaisemman A Funk Odysseyn (2001) seurassa, pikemminkin päinvastoin. Mitään vallankumouksellista The Handler ei tarjonnut. Levyn suurin synti oli tulla julkaistuksi väärään aikaan ja väärän ihmisen toimesta. Vuosikymmentä myöhemmin Timberlake, Pharrel Williams ja Daft Punk julkaisivat vastaavanlaista 70- ja 80-lukujen vaihteen discosoulille velkaa ollutta musiikkia suurella menestyksellä.

Aiemmin lukiobändeissä soittanut Sean Tillmann muutti jo teini-ikäisenä vanhempiensa kotoa Owatonnasta Minnesotan pääkaupunkiin St. Pauliin, missä hänellä oli noin kolmen vuoden ajan emopunk- ja noisepop-yhtye Calvin Krime. Trio keikkaili ympäri maata ja julkaisi kaksi Spotifystakin löytyvää pitkäsoittoa. Samaan aikaan Tillmannilla oli myös herkempi ja tummasävyisempi softrock- ja powerpop-alterego Sean Na Na, joka aktivoitui ensimmäistä kertaa levylle Calvin Krimen hajottua vuonna 1998.

Sean Na Na versioi keikoillaan menestyksellisesti R. Kellyn R&B-hittiä When A Woman’s Fed Up (1998), mikä toimi alkusysäyksenä Har Mar Superstar -hahmon synnylle. Aluksi Tillmann esitteli Har Mar Superstarin yleisölle kaksoisveljenään tai serkkunaan Harold Martin Tillmannina, mutta oikeasti mies nappasi taiteilijanimen Har Mar Mall -ostoskeskukselta.

Muusikkoystävien Brian Testerin, Amanda Warnerin ja Howard Hamiltonin avustuksella syntyi ensimmäinen Kill Rock Stars -levymerkillä julkaistu pitkäsoitto Har Mar Superstar (2000). Se oli sympaattisen amatöörimäinen ja minimalistinen R&B- ja electrofunk-levy, jolla Tillmann astui seksisymboli Princen 90-luvulla tyhjiksi jättämiin stringeihin. Kaksitoista vuotta Merrill Beth Niskeriä nuoremmasta, mutta jo 22-vuotiaana hyvää vauhtia kaljuuntuvasta ja rasvoittuvasta Har Mar Superstarista tuli yhtä aikaa pop-maailman tietoisuuteen nousseen Peachesin törkeän lihaisa maskuliininen vastine.

Toinen Har Mar Superstar -albumi You Can Feel Me (2002) otti kiinni The Neptunesin ja Timbalandin vielä uutuuttaan kiiltelevien hittien tuotannollista etumatkaa. Kill Rock Starsin artistikatraasta löytyi ulkonäöllään Tillmannin tavoin närkästystä herättävä duettokumppani, Gossip-yhtyeen Beth Ditto. Uutta popverta janonnut brittimedia, NME etunenässä, alkoi kiinnittää Tillmanniin huomiota, ja Warnerin hienostunut Record Collection -alamerkki otti albumin jakeluunsa.

Yhtäkkiä Har Mar Superstar oli, jollei nyt oikea supertähti, niin ainakin supertähtien, kuten Kate Mossin ja Kelly Osbournen kanssa hengaileva kaveri. Mies näytteli maaliskuussa 2004 ensi-iltansa saaneessa Starsky & Hutch -dekkariklassikon uudessa leffaversiossa Dancin’ Rick -nimistä diskotanssijaa. Rooli oli mainostettua pienempi, oikeastaan harmillisen vähäpätöinen. Suurimmalle osalle valtavirran pop-yleisöstä se oli kuitenkin ensimmäinen (ja useimmille viimeinen) maistiainen Har Mar Superstarin tanssiliikkeistä.

Har Mar Superstarin varhaiset esiintymiset olivat singback-keikkoja minidisciltä soivien taustojen päälle. Tällainen esiintyminen sopi hyvin yhden hitin electroclash-artistille tai miesstripparille, mutta ei ehkä vakavasti otettavalle lauluntekijälle ja sielukkaalle vokalistille. Toisen albuminsa jälkeen Tillmannin liveshow paisui ja miehen mukana kiersi ainakin taustatanssijoita ja/tai -laulajattaria. The Handlerin sofistikoitunutta ilmaisua toisintamaan värvättiin kokonainen kiertuebändi.

The Handler on Har Mar Superstarin kiiltelevän 70-lukulainen softrock- ja L.A. -albumi. Tuottajaksi ja Tillmannin lauluntekijäkumppaniksi löytyi uraa USA:n länsirannikolla 2000-luvun alussa luonut John Fields. Fields oli monen muun duunin ohessa miksannut biisejä Pinkin Try This -levylle (2003) ja tuottanut Replayssa käsittelemääni Andrew W.K.:n I Get Wet -albumia (2001). W.K. -yhteyden takia Har Mar Superstar leimattiin herkästi lahjattomaksi noveltyaktiksi ja The Handler -levy opportunistiseksi yritykseksi matkia todellisten huipputuottajien kädenjälkeä.

Fields ja Tillmann vastaavat albumin instrumenttiosuuksista suurimmaksi osaksi itse ja tekevät suhteellisen vaatimattomaan levytysbudjettiinsa nähden hienoa jälkeä. Nimekkäistä ja vähemmän nimekkäistäkin vierailijoista otetaan kaikki irti. Har Mar Superstarin kiertuekumppani Yeah Yeah Yeahsin kitaristi Nick Zinner soittaa kolmella kappaleella, joihin hänet on myös kreditoitu yhdeksi tekijöistä. Bird In The Hand -biisillä myös räppää mainio Northern State -trio.

Viisi vuotta myöhemmin taltioidulla liveversiolla Tillmannin, Fieldsin ja Zinnerin Back The Camel Up -kappaleesta supertähti on palannut esiintymään vanhan kotikaupunkinsa intiimille pikkuklubille.

Lyhyttä laulajanuraansa jo lopetellut Holly Valance vierailee kolmella kappaleella, joista yllä nähdyt DUI ja Body Request lohkaistiin albumin singleiksi. Yeah Yeah Yeahsin karismaattinen solisti Karen O vuorostaan duetoi Cut Me Up -biisillä.

Riettaiden vauhtibiisiensa välillä Har Mar Superstar rauhoittuu. O on pikkuhousuista riisuva R&B-tunnelmointi. Elvis Costello & The Attractionsin rumpali Pete Thomas vierailee huuliharppusooloa myöten kirkasotsaisella Stevie Wonder -pastissilla Sugar Pie. Biisi tarjoilee etiäisen Tillmannin nykyisestä northern soul -linjasta.

The Handler päättyy kuulijasta riippuen liikuttavaan/riemastuttavaan/puistattavaan Gilbert O’Sullivan -coveriin Alone Again (Naturally). Testosteronia ja itsevarmuutta uhkuvan albumillisen jälkeen naamiot riisutaan ja Har Mar Superstarin haavoittunut sisin paljastuu. Fredin suomiversio Yksin oon tietenkin (1972) on silti minulle edelleen henkilökohtaisesti rakkain versio kappaleesta. Liveversio on yllä nähdyn Transitin tavoin taltioitu neljä vuotta sitten Seattlessa.

Warner ei jatkanut Tillmannin sopimusta The Handlerin jälkeen. Pysähdyksissä olleen soolouransa sijaan mies pyrki tarjoilemaan biisejään alusvaateteollisuuden normit paremmin täyttäville R&B-tähtösille. Tillmannin Sean Na Na -yhtye toimi aktiivisemmin. Vuonna 2008 Har Mar Superstar kiersi Gruff Rhysin Neon Neon -duon kanssa. Lievästi EDM-vaikutteinen albumi Dark Touches (2009) hukkui ilman kunnollista markkinointia julkaisutulvaan.

Viides Har Mar Superstar -pitkäsoitto Bye Bye 17 julkaistiin viime vuonna Julian Casablancasin trendikkäällä Cult-merkillä. Kunnianosoitukseksi artistin saavutuksista ja kaupungin hyväksi tekemästä PR-työstä Minneapolisin entinen pormestari R.T. Rybak julisti perjantain 20.9. 2013 Har Mar Superstar -päiväksi.

Jari Mäkelä

Kirjoittaja on turkulainen popmusiikkiaddikti. Tällä palstalla hän raapaisee kymmenen vuoden takaista albumiklassikkoa.

Kommentointi on suljettu.