GREEN DAY: American Idiot (Reprise)

Jari Mäkelä

Punk löi itsensä läpi kaupallisesti vasta vuonna 1994. Tuolloin ilmestyivät Bad Religionin ensimmäinen major-yhtiöllä julkaistu albumi Stranger Than Fiction ja NOFX:n kaupallinen läpimurto Punk in Drublic. Ennen kaikkea silloin ilmestyivät The Offspringin Smash sekä Green Dayn kolmas pitkäsoitto Dookie. Kaksi viimeksi mainittua albumia myivät molemmat maailmanlaajuisesti uskomattomat parikymmentä miljoonaa kappaletta.

Green Day teki Generation X- ja The Dickies -tyyppisen popahtavan punkrockin yleisesti tunnetuksi, mutta vaatimattomammin menestyneen tummasävyisemmän Insomniac-levyn (1995) jälkeen markkinoille tulvi vuosituhannen alkuun mennessä seuraajia, jotka rahastivat samalla soundilla ja imagolla paljon tehokkaammin: Blink-182, Good Charlotte, Sum 41 ja sen solisti Deryck Whibleyn morsian Avril Lavigne, Britanniassa Busted ja McFly.

Green Day vastasi haasteeseen American Idiot -rockoopperalla, joka teki kunniaa The Whon Tommylle, David Bowien Ziggy Stardustille ja West Side Storylle. Punkskene oli hylännyt ”itsensä myyneen” yhtyeen jo kymmenen vuotta aikaisemmin, joten heittäytyminen puhdasveriseksi classic rock -aktiksi ei enää merkinnyt oman yleisön hylkäämistä. Amerikkalaista elämänmenoa kritisoivan kunnianhimoisen albumikokonaisuuden saattaminen suurten yleisömassojen tietoisuuteen oli kenties punkeinta, mitä tarttuvia pop-melodioita rakastava riffitehdas saattoi tarjota.

Viisitoistavuotiaat koululaiset Billie Joe Armstrong ja Mike Dimt perustivat nelihenkisen Sweet Children -yhtyeen Hüsker Dün, The Replacementsin ja paikallisen Tim Armstrongin (ei sukua) Operation Ivy -bändin innoittamana vuonna 1987. Kun basisti Sean Hughes erosi bändistä, Dimt siirtyi basistiksi. Ikään kuin American Idiot -albumin etiäisenä jo Sweet Children -trion ohjelmistoon sisältyi The Who -cover My Generation. Punklafka Lookout!:n omistaja Larry Livermore näki bändin varhaisen keikan ja kiinnitti bändin merkilleen.

Ennen debyyttiseiskansa 1,000 Hours julkaisua 1989 Sweet Children vaihtoi nimekseen Green Day ilmentääkseen kiinnostustaan luonnontuotteisiin. Esikoisalbumi 39/Smooth ilmestyi seuraavana vuonna. Pian Green Dayn ensimmäisen USA:n-kiertueen jälkeen levy-yhtiön nimikkobändi The Lookoutsin rumpali Tré Cool liittyi yhtyeeseen syksyllä 1990 opiskelemaan lähteneen John Kiffmeyerin tilalle. Kuuluisa voimatrio oli kasassa.

Billie Joe Armstrong hylkäsi Tim Armstrongin tarjouksen liittyä uuteen Rancid-yhtyeeseen, koska halusi keskittyä omaan bändiinsä. Rancidin sijaan Armstrong on soittanut 90-luvun alusta saakka sivuprojekti Pinhead Gunpowderissa, jonka kitaristi Jason White on toiminut vuodesta 1999 lähtien Green Dayn kiertuekitaristina ja vuodesta 2012 asti virallisesti bändin neljäntenä jäsenenä. White esiintyy tämän kolumnin Wake Me Up When September Ends -videolla ja liveversioilla.

Seuraavat kaksi vuotta Green Day keikkaili lähes tauotta. Ensimmäinen Armstrongin, Dimtin ja Coolin yhteinen albumi Kerplunk (1992) keräsi kulttimainetta ja Dookien menestyksen myötä siitä tuli myöhemmin yksi kaikkien aikojen myydyimmistä indiejulkaisuista. Albumi petasi myös levytyssopimuksen ison Warner-yhtiön Reprise-alamerkille.

Dookien tuottajaksi valikoitui Rob Cavallo, koska nykyään The Pixiesissä soittavan Kim Shattuckin johtama The Muffs -yhtye oli juuri äänittänyt hänen kanssaan Warnerille mainion punkpop-debyyttinsä The Muffs (1993). Tuotantoyhteistyö jatkui kymmenen vuoden ajan. Green Dayn eepoksen jälkeen Cavallo siirtyi tuottamaan vuorostaan American Idiot -albumista vaikuttuneen My Chemical Romancen rockoopperaa The Black Parade (2006). Oman jatko-osansa 21st Century Breakdown (2009) Green Day työsti Butch Vigin keralla.

Dookie teki Green Daysta supertähtiä, mutta vasta kymmenen vuotta myöhemmin punkbändi hyväksyi täysin asemansa ja päätti levyttää supertähtien näköistä pömpöösiä pianolla kuorrutettua rockmusiikkia. American Idiotin syntyyn vaikutti ratkaisevasti se, että pitkän levytystauon jälkeen kesällä 2003 äänitetyn Cigarettes and Valentines -albumin masternauhat varastettiin studiosta. Sen sijaan, että olisi äänittänyt levyn kappaleet uudestaan, Green Day päätti hylätä koko projektin ja siirtyä eteenpäin.

Syyskuussa 2003 julkaistulla The Network -yhtyeen synthpunk-albumilla Money Money 2020 soitti todennäköisesti Devon ja Green Dayn jäsenistä koottu superkokoonpano, vaikka tämä onkin virallisesti kiistetty. Marraskuussa 2003 julkaistulla Skull Ring -albumilla Green Day toimi kahdella biisillä Iggy Popin taustabändinä.

Idea Green Day -yhtyeestä tekemässä rockoopperaa oli olemassa jo vuonna 1997. Monen eri genren kanssa flirttailleella Nimrod-albumilla ei kuitenkaan ollut yhtenäistä, kerronnallista punaista lankaa. Siitä tuli pelkästään kokoelma erityylisiä biisejä. Vaikka American Idiot -levyn biisien oli tarkoitus toimia myös yksittäin kokonaisuudesta irroitettuna, niitä yhdistämään haluttiin tarpeeksi merkityksellinen tarina.

Potentiaalinen kehyskertomus tyrkytettiin Armstrongille tarjottimella. Joka puolella mediaa pursui satuja ja tarinoita tavallista kadunmiestä uhkaavista väkivaltaisista muslimiterroristeista, joita vastaan oli puolustauduttava ennaltaehkäisevillä hyökkäyksillä, vaikka tosiasiassa oli kyse halvan polttoaineen turvaamisesta ja aseteollisuuden pönkittämisestä. Kaksi kuukautta ennen George W. Bushin uudelleenvalintaa julkaistu albumi oli vastareaktio USA:ssa New Yorkin vuoden 2001 iskujen jälkeen vallinneelle vainoharhaiselle ilmapiirille ja vähälahjaisen öljymiljonääripresidentin maailmanlaajuisesti lietsomalle ”punaniska-agendalle”.

Viidestä biisiaihiosta syntynyt Homecoming oli ensimmäinen bändin jäsenten studiossa tekemä kokeilu konseptialbumia varten. Nobody Likes You -osuus on Mike Dimtin, Rock and Roll Girlfriend Tré Coolin käsialaa. Muuten kappaleen kaikki osat kuten koko levykin on merkitty bändin yhdessä säveltämäksi. Sanat ovat mainittuja osia lukuunottamatta Armstrongin kynästä. Kymmenen sekuntia Jesus of Suburbiaa pitempänä Homecoming on yhtyeen uran pisin kappale.

Pinnalla kulkevassa tarinassa American Idiot kertoo lähiön kurjuutta pakenevasta antisankari Jesus of Suburbiasta. Albumi on myös vihaisen St. Jimmyn (joka on pohjimmiltaan Jesus of Suburbian alter ego) ja hänen vihollisensa Whatsernamen rakkaustarina. Jesus of Suburbia on toinen albumin viidestä eri kappaleesta koottuva yhdeksänminuuttinen sikermä. Lokakuussa 2005 albumin viidenneksi ja viimeiseksi singleksi lohkaistu kappale on Green Dayn uran toiseksi pisin biisi (radiota varten editoitu versio on sekin kuusi ja puoli minuuttia pitkä).

Vaikka olenkin suuri Hanoi Rocks -fani, on pakko myöntää, että Green Dayn eeppinen Boulevard of Broken Dreams päihittää Hanoin samannimisen biisin. Olin nähnyt aiemmin vain nimikappaleen videon, mutta kun kuulin Boulevard of Broken Dreams -kappaleen ensimmäistä kertaa Pekka Laineen Kitarama-ohjelmassa, tajusin todistaneeni palan poikkeuksellista pophistoriaa. Marraskuussa 2004 albumin toiseksi singleksi irroitettu kappale myi viisi miljoonaa kappaletta ja sai vuonna 2006 Grammyn parhaasta levytyksestä. Ehkä kovin Green Day -biisi kestää tehosoittoa kymmenen vuotta myöhemminkin.

Albumilla rätväkkä punk-humppa Holiday toimii Boulevard of Broken Dreamsin introna. Se lohkaistiin albumin kolmanneksi singleksi. Yhtyeen jäsenet näyttelevät Samuel Bayerin jälleen ohjaamalla promovideolla useita eri roolihahmoja.

Yhdeksässätoista maassa listaykköseksi nousseesta American Idiotista tuli Green Dayn toiseksi menestynein albumi. Se on myynyt maailmanlaajuisesti yli 15 miljoonaa kappaletta. Vuonna 2004 ilmestyneistä albumeista American Idiot on menestynein Usherin Confessionsin ohella. Konventionaalisuutensa huomioon ottaen levy on sijoittunut hyvin vuosikymmenen parhaiden albumien listauksissa ja se on saanut mainintoja myös kaikkien aikojen parhaiden albumien listoilla.

Green Dayn ja ohjaaja Michael Mayerin yhteistyönä valmistunut American Idiot -musikaali sai ensi-iltansa syyskuussa 2009 Berkeleyssa ja huhtikuussa 2010 Broadwaylla. Armstrong on esittänyt myös itse rajoitetun ajan St. Jimmyn roolia, ja hänen työskentelystään on kuvattu dokumenttielokuva Broadway Idiot (2013).

Elokuvasovitusta American Idiotista on kaavailtu albumin ilmestymisestä asti. Huhtikuussa 2011 musikaalin ohjaaja Mayer ilmoitettiin myös elokuvaversion ohjaajaksi. Kovin ripeästi leffan valmistuminen ei ole edennyt. Rolin Jones ilmoitti maaliskuussa 2014 toimittavansa valmiin elokuvakäsikirjoituksen studiolle kuun lopussa.

Punkooppera-ideaa on Green Dayn ja My Chemical Romancen jälkeen soveltanut onnistuneesti kanadalainen hardcorebändi Fucked Up, jonka jylhä David Comes To Life (2011) nosti riman jälleen uusiin korkeuksiin.

John Roeckerin American Idiot -albumin syntyprosessista ohjaama dokumenttielokuva Heart Like a Hand Grenade (2009) ei ole tähän mennessä saanut kunnollista levitystä. Leffan albumin kymmenvuotisjuhlan yhteydessä nyt syyskuussa 2014 odotetusta julkaisusta ei ole tätä kirjoitettaessa havaintoa.

Syyskuu on nimittäin taas tullut päätökseensä. American Idiot -albumin kesäkuussa 2005 julkaistu neljäs singlelohkaisu Wake Me Up When September Ends kertoo alunperin Armstrongin isästä, joka kuoli kun laulajakitaristi oli 10-vuotias. Näyttelijät Jamie Bell ja Evan Rachel Wood seurustelivat vuoden videon kuvausten jälkeen. He menivät uudestaan yhteen Woodin Marilyn Manson -suhteen päättymisen jälkeen vuonna 2011 ja naimisiin syksyllä 2012. Videon loppu ei ole onnellinen, ja viime keväänä pariskunta erosi oikeassa elämässäkin lopullisesti.

Jari Mäkelä

Kirjoittaja on turkulainen popmusiikkiaddikti. Tällä palstalla hän raapaisee kymmenen vuoden takaista albumiklassikkoa.

Kommentointi on suljettu.