SAHARA HOTNIGHTS: Kiss & Tell (RCA)

Jari Mäkelä

Ravihevoselta nimensä napannut ruotsalaisbändi jätti kymmenen vuotta sitten ilmestyneellä kolmannella pitkäsoitollaan viimeisimpien trendien perässä laukkaamisen ja ryhtyi jalostamaan omaa powerpop-tyyliään.

Pohjanlahden toisella puolen Västerbottenissa, suurinpiirtein Kokkolaa vastapäätä sijaitsee Robertsforsin pikkukaupunki tai oikeastaan vain kyläpahanen. Yhdeksänkymmentäluvun alussa siellä asui neljä kaverusta, joiden Teenage Mutant Ninja Turtles -fanittamisen olisi normaalikuvion mukaan pitänyt vaihtua hevoshulluudeksi.

Tytöt sattuivat kuitenkin pitämään enemmän musiikista, ja perustivat coverbändin, jonka bändin yksitoistavuotias rumpali Josephine Forsman kylläkin nimesi Sahara Hotnights -nimisen kilpahevosen mukaan. Samanikäiset Maria Andersson ja Johanna Asplund ryhtyivät yhtyeen laulajakitaristiksi ja basistiksi. Muita pari vuotta vanhempi, mutta vielä hetken kaksitoistavuotias Johannan isosisko Jennie Asplund tarttui toiseen kitaraan.

Kolme vuotta myöhemmin Nirvana- ja Smashing Pumpkins -coverbiisit olivat vaihtuneet omaan materiaaliin, jonka pääasiassa Forsman sävelsi ja Andersson sanoitti. Teinit voittivat maakunnallisen bändikilpailun ja pääsivät palkinnoksi levyttämään demon huipputuottaja Kjell Nästénin kanssa Skellefteån Rumble Road -studiolle, jossa Nästén oli siihen mennessä äänittänyt mm. The Bear Quartetia ja Firesiden debyyttialbumin.

Neljän biisin demo julkaistiin toukokuussa 1997 Suits Anyone Fine -nimisenä ep:nä pienellä Speech-yhtiöllä. Kirpeän angstinen vaihtoehtorock-kiekko otettiin ruotsalaisessa popmediassa hyvin vastaan. Parin singlejulkaisun ja ahkeran keikkailun jälkeen Sahara Hotnights kiinnitettiin BMG-yhtiölle. Elasticaan ja Kenickieen verrattu debyyttialbumi C’mon Let’s Pretend (1999) sai osakseen kansainvälistä huomiota ja myi Ruotsissa kultaa.

Ensimmäinen Sahara Hotnights -keikkakokemukseni sijoittuu noihin aikoihin. Kokomustaan pukeutuneet teinitytöt näyttivät koviksilta, soittivat lujaa ja kuulostivat modernisti 90-lukulaiselta rockilta. Pari vuotta myöhemmin olin miltei unohtanut koko bändin olemassaolon. Sillä välin he olivat ehtineet kiertää maailman ensimmäistä kertaa.

Punkpop-debyyttinsä jälkeen tytöt pukeutuivat farkkurotseihin ja nousivat toimintarokuina scandinavian action rockin aallonharjalle. Kakkosalbumi Jennie Bombin (2001, USA:ssa 2002) tuottajaksi pestattiin The Hellacoptersin High Visibilityn (2000) soundeista vastannut Sator-yhtyeen Chips Kiesbye.

Sahara Hotnights pääsi söpöilemään toukokuun 2001 Sue-lehden kanteen ja Ari Väntäsen kokonaisen aukeaman haastatteluun. Ymmärrettävästi bändin kuva vei tästäkin tilasta yli puolet. Rakastuin Josephine Forsmaniin. Sahara Hotnightsia verrattiin The Runawaysiin ja The Donnasiin, jonka kanssa yhtye teki yhden euroopankiertueenkin.

Eniten Sahara Hotnights keikkaili kuitenkin USA:ssa ja sattuneesta syystä The Hivesin kanssa. Maria Andersson ja Howlin’ Pelle Almqvist pitivät yhtä vuodesta 2001. He olivat scandinaavisen toimintarockin kulissien takainen superpariskunta, jonka tekemisistä ei paljon julkisuuteen tihkunut. Useampi Anderssonin Kiss & Tell -albumin sanoitus pohjautuu osittain ja ainakin alitajuisesti solistien suhteeseen.

Kiss & Tell -albumin tuottajapariksi valikoitui Randy- ja The Hives -yhtyeiden luottomies Pelle Gunnerfeldt sekä Randyn basisti Johan Gustafsson. Piirit olivat pienet. Maria Andersson oli laulanut taustoja yhdessä tuottaja Gunnerfeldtin kanssa Randyn The Human Atom Bombs -albumilla (2001) ja Gustafssonin kanssa Gunnerfeldtin äänittämällä The (International) Noise Conspiracyn A New Morning, Changing Weather -levyllä (2001). Asplundin sisarukset puolestaan lauloivat taustat Gunnerfeldtin tuottamalle Randyn X-Ray Eyes -hitille (2003).

Tuottajat vastannevat kreditoimattomista kosketinsoitinosuuksista, jotka keventävät Kiss & Tell -albumin perusrockbiisejä. Vuonna 2004 toimintarockin kulta-ajat olivat ohi. Loputtomilla keikkamatkoillaan Sahara Hotnights oli ihastunut The Carsin ja The Pretendersin 70- ja 80-luvun vaihteen powerpop-soundiin. Kiss & Tell -albumia verrattiin syystäkin Rick Springfieldiin ja The Knackiin.

Toukokuussa 2004 Euroopassa ja heinäkuun lopussa USA:ssa ilmestynyt Kiss & Tell alkaa vastustamattomasti albumin parhaiten svengaavalla biisillä ja toisella singlellä Who Do You Dance For? Kertoja huomaa miehensä katselevan muita tyttöjä. Viileältä näyttämisen sijaan Sahara Hotnightsin olisi kannattanut mennä videolla mukaan hyppimään narua.

Ykkössingle ja yhtyeen ”nimibiisi” Hot Night Crash kuulostaa Anderssonin erokirjeeltä Almqvistille. Musiikillisesti yksioikoisen kappaleen valintaa ensimmäiseksi singleksi ja videobiisiksi voi jälkikäteen kritisoida konservatiiviseksi valinnaksi. Höpsön videon tarkoituksena oli varmaan näyttää, että Sahara Hotnights kykenee voittamaan uuden mantereen yleisön puolelleen pelkällä musiikillaan.

Vaikka Maria Andersson ei vokalistina vielä noussut seuraavan What If Leaving Is A Loving Thing -albumin (2007) tasolle, petraa hän Kiss & Tell -albumilla suoritustaan huomattavasti bändin raakilemaisista alkuvaiheista. Tunteen puutteesta tai vain puolittaisesta tulkinnalle antautumisesta häntä ei ole koskaan voinut syyttää. Asplundin sisarukset tukevat taustalauluillaan komeasti.

YleX:llä mukavasti soinut, Gun- ja Girlschool -yhtyeiden Race With The Devil -hitin kitarakuviota lainaava Walk On The Wire kertoo monen muun albumin biisin tavoin mustasukkaisuudesta. Biisi olisi soveltunut mainiosti singleksi.

Mikäli Sahara Hotnights olisi jakanut lauluosuuksia ja lavavastuuta jäsentensä kesken enemmän, siitä olisi voinut kasvaa huomattavasti keskikastia isompi bändi. Kuitenkin vain karismaattinen kapellimestari ja biisintekijä Forsman hoiti oman tonttinsa täysillä. Asplundit keskittyivät poseeraukseen ja Andersson pyyhkimään itsepintaista hiuskiehkuraa pois silmiltään ja/tai suustaan.

Kiss & Tell -albumi ei kovasta panostuksesta huolimatta lyönyt yhtyettä läpi USA:ssa. BMG-sopimusta ei harmi kyllä jatkettu, sillä bändin parhaat yksittäiset biisit sisältyivät vasta seuraavalle albumille. Sahara Hotnights julkaisi levynsä tästä pitäen omalla Stand By Your Band -merkillään. Albumit menestyivät edelleen Ruotsissa, missä myös Cheek To Cheek (2007) ja erinomainen Dusty Springfield -cover In Private (2008) nousivat top ten -hiteiksi.

Vuonna 2009 julkaistiin välitilinpäätös, coveralbumi Sparks. Kolme vuotta sitten ilmestynyt sofistikoitunut viides pitkäsoitto Sahara Hotnights oli tarkoitettu bändin uudeksi aluksi. Siltä ei kuitenkaan irronnut albumin top ten -sijoituksen oheen singlehittejä. Biiseistä vastaavan Forsmanin motivaatio Sahara Hotnightsin pyörittämiseen näyttää tällä hetkellä epävarmalta.

Forsman ja Andersson ovat kokeilleet siipiään television puolella. Forsmanilla oli vuonna 2012 rockin historiaa käsitellyt dokumenttisarja Låtarna som förändrade musiken, jossa hän vieraili merkittävissä musiikkikaupungeissa. Samaan aikaan Andersson oli mukana Eldkvarn-yhtyeen Plura Jonssonin ruokaohjelma Pluras kökin toisella tuotantokaudella.

Tyydyttääksen rockinnälkäänsä Forsman on perustanut yhdessä Melody Clubin kitaristin Erik Stenemon, Space Age Baby Janen laulajan Anders Ljungin, kitaristi Ryan Roxien ja bassoa soittavan AIK-jalkapalloilija Mats Rubarthin kanssa superyhtye Casablancan, joka on julkaissut kaksi albumia. Uudempi Riding A Black Swan (2013) kuulostaa ihan pätevältä, 70- ja 80-lukulaisen retrolta hård rockilta. Se on musiikinlaji, jonka juuri ruotsalaiset tuntuvat hallitsevan tällä hetkellä parhaiten.

Jari Mäkelä

Kirjoittaja on turkulainen popmusiikkiaddikti. Tällä palstalla hän raapaisee kymmenen vuoden takaista albumiklassikkoa.

Kommentointi on suljettu.