Sue 20 vuotta: Kaikki on mahdollista!

Annika Brusila

Sue 5/2014

”Ja sitten kerran yksi elokuva muuttaa kaiken. Alkutekstien aikana haukkoo henkeä ja puolessa välissä ajattelee, että ei voi olla totta, onko tällaista oikeasti olemassa? Maailma tuntuu ihmeelliseltä, itsekin on ihmeellinen, ja elämän intellektuaaliset, emotionaaliset, esteettiset ja eroottiset mahdollisuudet rajattomat. Oma maailmankuva allekirjoitetaan antautumalla kokonaan tälle elokuvalle, minkä jälkeen kaikkia muita elokuvia halveksitaan.”

Näin kuvailee filmiin rakastumista Katja Kallio kirjassaan Elokuvamuisti (2007). Sitaatti on jotakuinkin sanatarkasti havainnollistettu kemiallinen reaktio, joka minussa tapahtuu kun löydän hyvän uuden bändin. Kallio jatkaa: ’Kun minä näen todella ihanan elokuvan, en missään nimessä kerro siitä kenellekään.’ Tässä tiemme sitten erkanevatkin päinvastaisiin suuntiin. Kovan levyn, mieluiten debyytin, vastaan tullessa en malta odottaa sekuntia pidempään päästäkseni kertomaan siitä kaikille. Tai lähinnä niille, joita kuvittelen asian hitusenkaan kiinnostavan.

Tähän kulminoituu Suen merkitys minulle. Suessa saa innostua, revitellä ja tykittää. Sain kerran palautetta siitä, että annan aina aika hyviä arvosanoja levyarvioissani. Saa Suessa tylyttääkin, mutta mielummin käytän aikaani kiinnostavaan levyyn kuin kuraan.

Viime kuun pääkirjoituksessa Mikko Toiviainen kirjoitti kuinka arvionteosta saa palkaksi kyseisen levyn. Se on kyllä aika harvinaista herkkua. Yleisemmin levyä kuunnellaan verkosta levy-yhtiön promo-poolissa. Mikäli levy miellyttää, voi sen omien kehujensa innoittamana ostaa levykaupasta. Kun mitään promoa ei ole saatavilla, saatan ensin ostaa levyn ja arvioida sen jälkikäteen.

Pidän siitä, että Suea ei tehdä läpät silmillä. Ovet ovat auki uusille bändeille ja niistä hullaantuville, yli genrerajojen. Suessa saa olla sellainen kuin haluaa. Sue edustaa monenlaisia makuja, kokemuksia, haluja, pettymyksiä, toiveita, mokia, kukkaanpuhkeamisia ja nautintoja niin artistin, kirjoittajan kuin lukijankin näkökulmasta.

Olen avustanut Suessa nyt nelisen vuotta ja edelleen on läsnä sama tunne kuin alussa: kaikki on mahdollista ja maailman kaikista bändeistä voi tehdä Sue-jutun. Konkariartistit ja märkäkorvat saavat saman palstatilan mikäli kaiuttimista kuuluu ns. ”hyvää settii.”

Vielä haaveilen ajasta, jolloin levy tai bändi olisi kertomisen arvoinen, vaikkei uutta tuotantoa juuri sillä hetkellä olisikaan tarjolla. Itse ostan vanhoja levyjä ja uusintajulkaisuja vähintään yhtä paljon kuin tuliteriä. Ja käyn keikoilla vaikkei yhtyeeltä uutta levyä olisikaan tarjolla. Aivan yhtä relevantti aika tehdä lehtijuttu kuin levynlanseerauskuukausi! Olisiko mahdollista?

Annika Brusila

Sadepäivinä toimittajaa hymyilyttää myös muistot Bobby Lieblingin, Justin Obornin, Wino Weinrichin, Mike Williamsin ja monen muun jumalolennon kanssa vietetyistä haastattelutuokioista.

Kommentointi on suljettu.