Operaatio Kulttuuriholokausti

Jussi Lahtonen

Sue 4/2014

Monien julkisten palveluiden tarjonnassa on Suomessa se klassinen ristiriita, että toinen käsi ei joko tiedä mitä toinen käsi tekee, tai sitten toinen käsi näyttää tarkoituksella keskisormea kun toinen käsi raapii persettä.

Tyypillisesti juhlapuheissa, työryhmissä ja konsulttisulkeisissa vakuutetaan toimintojen keskittyvän entistä vahvemmin syrjäytymisvaarassa olevien asioihin. Samalla nääntyneiden, vainottujen palveluiden rippeitä juoksutetaan rivakkaa vauhtia lajittelurampin kautta kaasukammioon ja krematorioon. No, keskittymistä on monenlaista, ja onhan keskittäminen terminä mukana myös sanassa keskitysleiri, joten puheet ovat sittenkin linjassa tekojen kanssa.

On aika käynnistää henkilökohtainen Operaatio Kulttuuriholokausti, ettei julkisen sektorin tarvitse jäädä yksinään sitä tekemään. Mitäpä sitä säästämään tarpeettomaksi katsottuja elokuvia, lukemattomia kirjoja tai äänilevyjä, jotka eivät enää palvele ydinkäyttäjäkohderyhmää. Näin voin osallistua epätoivotalkoisiin ja kantaa korteni kekoon roihuaviin kirjarovioihin.

Erona yhteiskunnalliseen kulttuurin arvostuksen ja säilyttämisen alennustilaan sekä omakohtaiseen harvennukseeni on kuitenkin se, että leikkauslistani koskee vain minua. Lisäbonuksena on liikunnan lisääntyminen asuntoni kätköissä, kunhan lattioilla, hyllyjen päällä ja pöytien päällä olevat tavarapinot saadaan poistettua ja kämpässä mahtuu jälleen liikkumaan.

Havahduin nimittäin eräänä päivänä siihen, että hetkinen, olen näköjään kerännyt erinäisiä cd-levyjä tietokonepöytäni viereen valtaviin pinoihin yli kaksisataa levyä. Määrä on vain pisara meressä kokonaiskokoelmaani nähden, mutta nämä huojuvat Hanoin tornit olivat odottaneet loppusijoitusta vuoden pari. Lattianrajassa oli samanlainen keko kirjoja ja toisessa huoneessa leffapinoja niin tiheään, että yksittäisen elokuvan ottaminen esiin olisi vaatinut telekineettisiä kykyjä. Marvelin mutantit, missä te olette kun teitä kaivattaisiin, paitsi täydellisessä Ryhmä-X-lehtien kokoelmassani?

Komerossanikin kolkuteltiin, oli tullut aika tulla ulos kaapista. Ei minun, vaan sinne pakattujen muinaisten promolevyjen ja tavaralaatikkopinojen, jotka pursusivat ulos. Lebensraum, lebensraum, hoki sisäinen arjalaiseni, elintilaa on nyt saatava ja aineistopoolia rotujalostettava, jotta harvat ja valitut eivät huku massaan!

Operaatio Kulttuuriholokausti käynnistyi Molotov-Ribbentrobin sopimuksella nimensä salakähmäisyyden verhoon peittäneen verisukulaisen kanssa. Kollaboraattorille kerättiin provikka- ja talkoopalkalla viisi muovikassillista elokuvia myytäväksi kirpputoreilla tai missä tahansa. Jokaista roskaleffaa ja tusinatuotetta ei tarvitse säästää, niitä saa vuokrattua jos syntinen himo yllättää. En pääse laskeutumaan kirpputoreille omakohtaisesti, sillä minähän toimin kriitikkona ja asun norsunluutornissa.

Saman kohtalon kokivat monet cd-levyt, joita on kertynyt melkoinen määrä vuosikymmenten varrella. Jos ei ole alun alkaenkaan pitänyt levyä kuin keskinkertaisena tai ei ole kuunnellut sitä vuosiin, niin mitä sitä nurkissa roikottamaan. Komeron pohjalla olevat cd-r-polttolevyt ja ties mitkä pahvikotelolevyt ovat oma lukunsa. Parhaat säästyköön elon tiellä, loppuja kohdatkoon myyntipöytä tai polttolaitos. Jos on tarvetta palata yhden biisin hitteihin hämyartisteilta, niin sitä varten ovat YouTube ja Spotify.

Jussi Lahtonen

Kolmas vaihe eli kirjojen karsinta on vielä edessä, mutta ei Berliiniäkään pommitettu päivässä.

Kommentointi on suljettu.