Negadraivi

Tomi Tuominen

Sue 4/2014

Edullinen ja tehokas tietotekniikka on tehnyt jokaisesta halukkaasta muusikon. Yhteen kannettavaan tietokoneeseen saa kohtalaisen edullisesti rakennettua kokonaisen kotistudion, joka suoltaa ulos julkaisukelpoista kamaa. Nopeat nettiyhteydet ja lukuisat erilaiset julkaisualustat mahdollistavat biisin matkan suoraan kotistudiosta julkaistavaksi muutamalla klikkauksella ja parissa minuutissa.

Tämä teknologinen vallankumous tarkoittaa käytännössä sitä, että kun kynnys on näin matalalla, uusia julkaisuja tulee yhdessä päivässä tuhansia. Jokainen halukas makuuhuonemuusikko voi suoltaa tuotoksiaan Bandcampiin tai Soundcloudiin sitä mukaa kun niitä valmistuu. Kun middleman puuttuu, on toiminta välitöntä ja suoraa. Valitettavasti tämä tarkoittaa myös sitä, että musiikki ei enää elätä kuin aniharvoja megastaroja.

Paitsi, että jokainen meistä on nykyisin muusikko ja julkaiseva artisti, niin vieläkin selvemmin edullinen tietotekniikka ja kaikkialle yltävä verkko on tehnyt jokaisesta meistä kriitikkoja. Katsoipa minkä tahansa musiikkiblogin tai musiikkisivuston Facebook-feediä, niin jokaisen uutisen ja postauksen perässä on liuta kommentteja oman elämänsä seppoheikinheimoilta ja tapanimaskuloilta. Musiikin erikoisasiantuntijoita on nykyään jokaisessa kodissa, jossa on internet-yhteys.

Ei kriitikon työ nyt varsinaisesti vaadi korkeakoulututkintoa, mutta auttaa paljon jos osaa kirjoittaa auttavasti ja seuraa valitsemansa alan julkaisuja sen verran, että osaa suhteuttaa kulloinkin kritisoimansa teoksen ympäröivään todellisuuteen ja omaan lajityyppiinsä. Useimmat netin kriitikoista lyttäävät teoksia lauseella tai kahdella ilman, että edes kuuntelevat niitä. Positiiviset kommentit jäävät auttamatta itkupillien ölinärintaman jalkoihin.

Kun Pitchfork hiljattain julkaisi uutisen Flaming Lipsin uudesta, suunnitteilla olevasta teoksesta, jota on tarkoitus kuunnella samanaikaisesti Pink Floydin Dark Side Of The Moonin kanssa, kiirehti reilut kuusisataa nettikriitikkoa lyttäämään koko idean kuulematta sekuntiakaan musiikkia. ”SACRILEDGE!” (sic) huusi eräs, ”No Thanks!” kommentoi toinen, ”WHY???” kiljui kolmas kurkku suorana. Nämä mielensäpahoittajat kiehauttivat maidot hellalle pelkästä ajatuksesta. Sama meininki vallitsee aivan kaikkialla netissä missä kuluttajalle on annettu mahdollisuus kommentoida.

Itkevät internet-kriitikot ovat kaikkialla valmiina kertomaan oman valistuneen mielipiteensä jokaisesta maailman asiasta. Minä en pidä tästä! Tunnen itseni henkilökohtaisesti loukatuksi! Miksi tällaista tehdään? Maailman jokaisessa taidemuseossa parveilevat ”Minäkin olisin osannut tehdä tuon” -nykytaidekriitikot ovat löytäneet tiensä ulos museoista ja verkon kaikille keskustelupalstoille, mutta edelleenkään he eivät ole tehneet mitään muuta kuin arvostelleet toisten tekemisiä.

Kaikkein pahin lajityyppi itkevää internet-kriitikkoa on se, joka kuvittelee yleissivistyksen puutteen ja tietämättömyyden olevan jollain tapaa siistiä. Kun Dazed & Confused taannoin julkaisi uutiseen Sky Ferreiran uudesta musiikkivideosta kiirehti joku brittiläinen nokkelikko kommentoimaan uutista ensimmäisenä sanoin: ”Who is this Sky Ferreira?”

Valheellisella tietämättömyydellään hän ikäänkuin nosti itsensä muiden yläpuolelle. Olen niin cool, että en edes tiedä kenestä te puhutte. Haista sinä brittipelle paska. Minä olen liki nelikymppinen ukko Suomesta ja minäkin tiedän kuka Sky Ferreira on. Turha esittää.

Samaa ilmiötä näki suomalaisilla keskustelupalstoilla kun Cheek-gate oli kuumimmillaan. Jokaiseen keskusteluun änkesi joku omasta mielestään kaupungin kovin jätkä, joka sanoi: ”Anteeksi, mutta kuka tää Cheek on?” Lue lehdet, typerys, niin tiedät kenestä on puhe. Missä maailman kulttuurissa on muka hienoa esittää tietämätöntä douchebagiä?

Hiljattain eräs vanha tuttava levykaupanmyyjäajoiltani kommentoi facebook-päivitystäni yhdellä sanalla: ”huora”. En alkuunkaan ymmärtänyt mihin hän viittasi. Oliko kommentti tarkoitettu minulle vai jollekin statusta häntä aiemmin kommentoineelle. Huora on itselleni sen kaliiberin ruma sana, että itse en käyttäisi sitä edes leikilläni parhaan kaverini Facebook-seinällä saati sitten puolitutun entisen levykaupan myyjän.

Tämä avasi silmiäni ymmärtämään edes hieman nykyistä internet-keskustelun kulttuuria. Jos säyseä reggaemies kirjoittaa puolitutun seinälle perusteettomasti tuollaisia sanoja niin miten matalalla sitten on kynnys kirjoittaa suuren kasvottoman instanssin newsfeediin aivan mitä tahansa? Sitä ei luultavasti edes ole.

Lopulta koko ilmiössä lienee kyse jonkinlaisesta teinipoikien ennenaikaisesta siemensyöksystä. Kun internet-kriitikko kiihtyy näkemästään, hän laukaisee lastinsa näppäimistölle ennen kuin ehtii kunnolla edes harkita tai muotoilla ajatustaan. Todellinen kritiikki vaatii yleensä hieman pitkäjännitteisempää paneutumista.

Tomi Tuominen on turkulainen tiskijukka, jolle opetettiin kotona alkeelliset käytöstavat.

Vastaus kohteessa Negadraivi

  1. Viihdyttäviä ja asiapitoisia kolumneja kirjoitat. Arvostan maanläheisyyttä ja terävää kynää vetämättä silti kokonaisuutta överiksi, peace out!