Finnish Rock Tour 2014, osa 1

Manzana, Peekaboo Primate sekä Luxury Toys kiertävät Eurooppaa yhdessä. Manzanan Piritta Lumous kertoo, Johannes Tolonen kuvaa.

Jahas, ja sitten menään taas. Eri pileet, sama meno. Tällä kertaa junan matkassa totuttuun tapaan Manzana, uusina kumppaneina ”Tesoman Faith No More” Peekaboo Primate sekä Luxury Toys Lahdesta.

Lahden pojat yrittivät lähteä reissuun jo vuorokautta aiemmin ennen muita, kokoontuivat innostuksen vallassa treenikämpälleen 24 tuntia etukenossa. No, kuskien ja managerin herättämisrumban jälkeen oli pakko mennä baariin ratkaisemaan sekin asia.

Tampereella kahdenkymmenen minuutin unien jälkeen Manzanan Piritta Lumous eli Pirre ja Kersantti Karoliina matkaavat taksilla Deerhouselle. Korvaavalla pohjoisen Kullbergillä täydennetyt manzanoidit viikkaavat piuhaa. Peve kaartaa pihaan ja pakkaillaan. Auran huoltiksella tuoksuu kevät, samoin satamassa.

Laiva on puolityhjä. Eläkeläiset ja sambatytöt vuorottelevat, papat killittävät brassujen takalistoja kuin muistellen, että jotakin tässä oli, mutta ei nyt tule mieleen mitä. Karaoke-baarissa kajahtaa Sokeripala, kävelykepit lyövät kiivaasti lattiaa, ja punarotsinen rokkari saa kaikki naiset. Tolonen saa kymppitonnin penaltyn nukkumalla ennen kahta, aulassa soi Lahtelainen kitara, laulun nimi oli muistaakseni Jag Tycker Och Kommar. Hieno päivä, keulassa kohisee, ja uni ei ole ensimmäisenä ohjelmassa.

Illalla hengailua satamassa, vaihto Johanneksen bussiin, ja on the road again. Johanneksella selkä mutkalla, tuuraajana päivän ajan Tukholman kaduilta sattumalta tavoitettu Toni Salminen. Yöllä kuumaa vääntöä kulmassa, nopanheittoa ja hevospooloa, hirn.

30.4. Kööpenhamina, Tanska

Joutomaata ei piirretä karttaan, sen olemassaolo on yhdentekevää. Joutomaata ei siivota, sinne ei matkata. Siellä ei ole mitään paitsi meidän bussi. Valtatien, Hiltonin kyljen, hotellivieraiden aidatun ja vartioidun parkkipaikan ja Köpiksen lentokentän kyljessä on hieno siivu maata, jolle voi unohtua. Sille kaistaleelle tulevat yömiehet pitämään taukoa, kun pomo ei huomaa, pilkkivät, heittävät palloa. Metrot jauhavat kyljessä, jos tahtoo ihmisiä.

Seitsemältä aamulla keskustassa kaikki on kiinni, lokit nokkivat paskaa kadulta, kaunista. Brunssimesta aukeaa, pitkän lajin hummukset ja pekonit. Kävelylle torinlaitaan, aurinkoa. Tanskalaiset hymyilevät ja ajavat pyörää, jonottavat fillareilla liikennevaloissa. Olispa keikka jo tänään. Merenneito jää näkemättä, päivällä lentokentälle pesulle ja nukkumaan. Lahden-vahvistus hengaili puistossa ja tsekkali bluesia, ja joutomaalla laulu jatkui. Paris ei ollut kotona, eikä kukaan muukaan, sweet forgetting alkaa valtaamaan alaa. Kolmelta yöllä koneet käyntiin ja lautta Saksaan.

Kuva 2
Euroopassa on kesä.

1.5. Subway To Peter, Chemnitz, Saksa

Rekkaparkki ja ja saksalaiset lehmät. Puut lehdessä,, kahvi maistuu kaljan kanssa, Assgodsin lastit pudotettuina keskelle peltoa. Hieno maailma herätä katsomaan. Maailma ei lopu syntiinlankeemukseen vaan paskantärkeyteen lankeamiseen. Pullo ja tuhkakasassa nukkuvat ihmiset eivät siitä kärsi. Kaikille mailman neurootikoille pitäsi määrätä viikko moukkubussissa paratumiseen.

Chemnitzissä asuu 300 000 ihmistä. Itä-Saksassa mennään, ja paikallinen pyhäpäivä on hiljentänyt hommia. Lempeässä kesäsateessa hiihdellen perisaksalaiselle torille. Raatihuone, kellari ja kuivaa kananpoikaa. Ukkosessa maistuu olut.

Seitsemäksi mestoille. Subway To Peter on brittihenkinen punkkibaari, hyvät tofut, kauniita vegaanityttöjä ja hassuja kavereita. Kamat kasaan ja soittamaan. Paikalliset saunovat kiitollisena luomassamme höyryssä. Kaikilla eka keikka ja rundin pää on auki. Lesteristä kuoriutuu notkealanteinen riikinkukko, Tesoman pojat paiskovat komeasti, Manzana soittaa kontillaan ja lopuksi vähän Faith No Morea.

Levyhässäkkää, yleistä huutelua, juhlintaa ja uinumaan. Jengi päivittelee, etteivät ole koskaan nähneet mestassa bändiä, joka tulee kiertuebussilla. Yöllä pääsee myös suihkuun, tosin eri kortteliin, ja onni on käsinkosketeltava. Neljältä aletaan pudotella kohti Sveitsiä.

Kuva 3
Lauri ja Matias tsillaa.

2.5. 2014 Star Club Uster, Sveitsi

Rajan ylitys ilman jackpotin kolinaa, sormet ristissä paluuseen saakka. Rajamaksua tulee kohtuullisen helposti näillä kulmilla. Saappaat ja koppalakit on kiillotettu kuten ennenkin.

Täällä sitä odotellaan ruokaa, jota on saapumassa ihanien Sveitsin tyttösten mukana. Radanvarressa on tunnelmaa.

Suihkut aukeavat ja pihaan saapuu autollinen ihania paikallisia, jotka tuovat kulhokaupalla ruokaa, gormnakkeja ja kuollutta lehmää, ja grillin, aah… Virran veto grillille bussista valitettavasti epäonnistuu, mutta ruoka maistuu anyway. Kiitos Susi ja muut. Suihku on kovassa käytössä.

Odottelemme tanskanamerikkalaisia glamstahenkilöitä saapuviksi. Omistaja kertoo, että Mayann Cotton on jäänyt tien päälle, auto rikki, eli no show. Sedät ovat soittaneet King Diamondissa ja silti eivät osaa autoansa korjata. Harmi.

Meillä on samoja ongelmia. Matias ja Dino ryömivät bussin alle. Työkalut esiin, pneumatiikkahommia ja rasvaiset näpit. Se on hienoa, kun on ammattimiehiä mukana! Hetkessä pakoputki irti, komea jättiputki jää mestan pihaan.

Star Club Usterissä on siistiä ja hyvää. Faneja on tullut Italiasta asti, hienot pirskeet. Kaikki vetävät kokonaiset setit kokonaisilla hommeleilla. Eilen Saksassa piti jättää koneita pois, punkkimesta.

Yöllä kunnon bakkanaalit, talon äijä laittaa pitsaa uuniin, Doro raikaa ja tytöt ovat kauniita. Kun bussi yöllä hörähtää kohti kevyttä 800 kilometrin siirtymää, hymy on korvissa pienessä hikisissä punkissa. Tämä se vasta on hyvää.  Edes Sveitsin raja ei tuota yllätyksiä. Karoliina pysyy kylmänä kuin hyvien puolella toimivan kunnon managerikyyn pitääkin, ja koppalakkien paperit pysyvät kansiossa. Go girl!!

Kuva 4
Tässä nukkuu 15 ihmistä.

3.5. Bratislava, Slovakia

Aamu kauniissa Slovakiassa. Loistava parkki autiotalon pihassa, ei vaaraa häätämisistä, vapaata nurmikkoa toteuttaa lajityypillistä käyttäytymista, vapaapäiväfiilis. Ihmiset parveilevat kylillä, U Ockalle lataamaan puhelimet ja juomaan kahvia. Paistettua juustoa kupuun ja käteisen metsästystä, kortti ei käy juuri missään. Dino ja Sulo Rydolf pestautuvat remontoimaan mestaa paikallisten kanssa, mitäs tässä tekijämiehillä muutakaan tekemistä.

Kylillä alkaa sataa Bristish Rockstars merkkisen kelpo keikkamestan kohdalla, sisään jakamaan flyeria, ja kolmessa minutissa Karo buukkaa meidät soittamaan sunnuntaiksi mestaan, sillä välin kun Pirre säätelee levyhommia paikalliseen Rockradioon. Ei siinä mitään. Jäädään huudeille. Paikallisten tyttöin kanssa hummausta, poseerausta ja leveilyä. julisteita joka paikkaan. lopuksi paikalliseen Lutakkoon eli Randaliin viimeistelemään ilta. Sama upea mesta jossa soitettiin Vanity Inkin ja Sombyn kanssa pari vuotta sitten.

Tässä vaiheessa allekirjoittanut Pirre katsoo luonnon, leidien, tikanpoikien ja alkoholin suhteen sentyyppiseksi, että poistuu hihitellen pikkumatkan päässä olevaan bussiin pesemään naamansa. Hieno, hieno kaupunki tämä Bratislava.  Suomessa saataa kuulemma rakeita. No, ei siinä mitään.

Tänään vedetään akkarikeikat British Rockstarsissa, ja huomenna Bratislavan U Ockassa täysi rähinä!  Jatkuu…

https://www.facebook.com/FinnishRockTour2014

Kuva 5
Henkka ja Tolonen Chemnitzin raatihuoneella jätskihommissa.

Kuva 6
Luxury Toys Subway To Peterin lauteilla. Chemniz, Saksa.

Kuva 7
Chemnitzin ukkosessa kelpaa kuljeskella.

Kuva 8
Zen ja Peekaboo Primate

Kommentointi on suljettu.