Circus Maximus: Täynnä elämää

10.05.2014 Tehdasteatteri, Turku

Ratsia-yhtyeen Jyri Honkavaaran (1960–1997) elämäntarinan kertova teatteriesitys herätti Turussa mielenkiintoa täyden salillisen verran. Katsomoon oli pakkautunut Honkavaaran aikalaisia, paikallisia punk-muusikoita sekä muita eri ikäluokkien edustajia, joihin Ratsia on jättänyt jälkensä.

Mä en aio päästää irti, oonhan täynnä elämää. Oon tarpeeks säälinyt mä itseeni, nyt pidän pystyssä mä pään. Mä en aio päästää irti, vaan rakastella elämää, kun tyhjyys ottaa musta kiinni en hukuttaudu enää ikävään… (Jyri Honkavaara, 1980)

Perttu Leinosen teatteri Circus Maximukselle ohjaama Täynnä elämää mobilisoi myös kulttuurinepäilijän. Viimeksi teatterin aukenivat allekirjoittaneella 34 vuotta sitten, jolloin peruskoulun tarjoama Peppi Pitkätossu vaikutti vähintäänkin lapselliselta, kun käännettyjen kontiosaappaiden varsissa luki jo Pellen, Eppujen ja Hassisen rinnalla Ratsia. Lontoon skidien ja Täältä tulee yön ohella väkevän vaikutuksen teki bändin sikapoliisi-rintanappi.

Toukokuussa Etelä-Suomea kiertävä esitys kiinnosti myös ajankuvana, jota ilman puvustusta ja lavasteita esitetty Täynnä elämää ei tosin varsinaisesti tarjonnut. Tämä ei lopulta häirinnyt, sillä Jyri Honkavaaran kaltaisia surullisen hahmon ritareita on joka ajassa. Näytös oli tehty päähenkilöä kunnioittaen, vaikka jokainen, joka kaltaisensa antisankarin tuntee, tietää myös ne rasittavat puolet.

Nuori Jyri Honkavaara seurasi aikaansa, mikä kuului vahvasti ilmaisussaan. Ratsian debyytti oli seiskaseiskapunkkia ja seuraajansa Elämän syke uutta aaltoa, jossa kuului jopa Bruce Springsteen -vaikutteita. Julkaisuaikanaan teilattu kolmosalbumi Jäljet oli maamme ensimmäinen postpunk-levytys, jonka jälkeen soolosingle Leija sekosi uusromantiikkaan. Hefty Loadin englanninkielisen punk funkin jälkeen Jyri Honkavaara palasi katurokin pariin Killer Poodlesin, Innerpacemenin ja Cosmic Neighboursin kanssa.

Kemialliset ongelmat, päämäärättömyys ja muuttunut musiikkiympäristö estivät sekä yhtyeitä että maestroa nousemasta siivilleen. Idealistisuutensa ja positiivisuutensa suurkaupungin houkutuksiin hukanneen Honkavaaran elämäntyöksi jäi Ratsia, joka lopetti toimintansa hänen ollessaan 21-vuotias.

90-luvulle siirryttäessä Jyri Honkavaaralta ei enää uusia levytyksiä ilmestynyt, vaan ainoat uutiset olivat huhut huonosta nykykunnostaan. Pojat-yhtyeen suomipunk-klassikoita alkuperäisten vokalistien kanssa kierrättäneelle Punk It -levyllekään taiteessaan aina eteenpäin katsonut Honkavaara ei lähtenyt mukaan. Tämä olikin etenevän päihteidenkäytön ohella hänen ongelmansa. Tuttuun ja turvalliseen tottunut yleisö ei pysynyt mukana. Toisaalta 80-luvun henki oli, että erityisesti musiikkikritiikki odotti artisteilta jatkuvaa uudistumista.

Järjestyshäiriö-yhtyeessä bassoa soittava Tomi Alatalo (laulu, kitara ja koskettimet) sekä Antti Laukkarinen (rummut ja laulu) saivat Täynnä elämää -esityksessä Ratsia-materiaalin elämään kahdestaankin niin, että kylmät väreet kulkivat selkäpiitä pitkin jo aloituksena kuullun Tämä hetki ja tulevaisuuden alkusointujen aikana. Lähes vailla säestystä esitetty Päiviä ja öitä veikin jo liikutuksen puolelle. Kappaleotoksia lomittivat suurin piirtein lineaarisesti kulkeneet repliikit Honkavaaran ja elämänkaarensa sidosryhmien suusta. Muistelot saivat aikaan yleisössä sekä iloa että surua. Käsikirjoittaja Jyrki Pylväs on tehnyt taustatyönsä ilmeisen pieteetillä.

Honkavaaran vähemmän kuultua tuotantoakaan ei unohdettu, mistä esimerkkinä Killer Poodlesin Love Letters From The Tomb, joka paljastui huomattavaksi tasokkaammaksi kuin mitä televisioesityksestä (Anna palaa vuonna 1987) muistin. Ehkä Jyriltä jäi enemmänkin tasokasta säveltuotantoa näkemättä päivänvaloa.

Jos Jyri Honkavaaraa ei katsota koskaan elämäkerran arvoiseksi, niin Täynnä elämää käsiohjelmineen sekä Pauli Kallion sarjakuvana julkaistu aikalaismuistelo Maalaispunkin päiväkirja (2009) siirtävät hienon muusikon ja biisintekijän tarinan jälkipolville.

Mika Penttinen

Kommentointi on suljettu.