SAMMAL

No 2

(Svart)

8On kerrassaan mainio juttu, että nyt ja tässä hetkessä vaikuttaa Sammaleen kaltainen orkesteri, joka ei vieri tuulten vietävänä. Sammaleen musiikki toimii joka puolelta korvaan tunkevan pinnallisuuden ja kertakäyttöisyyden terveenä vastapainona. Levymerkkikollegojensa Seremonian ja Uhrijuhlan tavoin Sammaleen naavaparrat tihkuvat luonnosta kumpuavaa mystiikkaa, vaikka bändien välillä ei muuten hirveästi yhtäläisyyksiä olekaan. Luontosuhdekin lienee hieman erilainen.

Kuuntelin viime talvena Mika Järvisen historiikkia lukiessani paljon Uriah Heepiä. Meillä aikoinaan suosittu bändi on viimeisen viidentoista vuoden Black Sabbath -revivalin aikana jäänyt lähes unohduksiin. Myöhemmin vain heavybändeiksi leimatut Heep ja monet muut urkuvetoiset hardrockyhtyeet olivat aikoinaan edistyksellisiä, progressiivisia orkestereita, joiden yleisöön menevät raskaammat ja nopeammat kappaleet olivat vain yksi puoli niiden ilmaisussa.

Kun Sammaleen No 2 -miniälpee jyrähtää soimaan, kuulija huomaa matkustavansa aikakoneessa. Vokalisti Janu Kiviniemi ei vielä ole mikään David Byronin tasoinen kiekuja eikä urkuri Juhani Laine Ken Hensley, mutta Sammaleen keikkasuosikki Vankina varisten on erinomainen, varmaankin tahattomasti Game of Thrones -sarjaan viittaava menopala.

Toinen biisi Peilin taikaa on levyn varsinainen hittikappale. Sammal on päivittänyt Aphrodite’s Childin psych pop -biisin Magic Mirror (1969) alkuperäistä versiota tiukemmaksi ja perkussioineen rytmikkäämmäksi 70-lukulaiseksi jytäkappaleeksi. Laine ja Kiviniemi ovat todellakin liekeissä.

Valitettavasti seuraavat biisit Neito maan ja Tuuli kuljettaa eivät sovituksellisista jipoistaan huolimatta tempaa mukaansa. Varsinkin Tuuli kuljettaa maistuu ylipitkältä, eikä mielikuvitus oikein lähde laukkaamaan sanoitusten pohjalta instrumentaaliosuuksien ajaksi.

Levyn viimeinen kappale Tähdelle kuolemaan on jälleen huipputavaraa; iskelmällisiä sävyjä sisältävää avaruusrockia. Biisin tarttuva kertosäe alkaa kaikkien radiosoiton kultaisten sääntöjen vastaisesti vasta kahden minuutin ja viidentoista sekunnin kohdalla. Tuon kertosäkeen olisi toki voinut kuulla vielä toiseenkin kertaan.

Soundillisesti Sammal on petrannut kohta kolme vuotta sitten äänitetystä esikoisälpeestään. Ritarikunnasta tutun Jesse Juupin äänitys ja miksaus ovat ehkä turhaankin näin radioystävällisiä, sillä en valitettavasti usko, että Sammaleella on laajemmin asiaa nykyisten asemien soittolistoille. Jura Salmen kitaran soisi vingahtelevan vähän rosoisemmin ja lujempaa.

Jari Mäkelä

Kommentointi on suljettu.