Anette Olzon

Pelon voittanut

Sue 3/2014

Anette Olzon uskoo, että ihminen voi valaista itse oman elämäntiensä.

Kärsin pahasta esiintymiskammosta. Ensimmäisen biisin aloittaminen tuntuu hirveältä, fyysisesti pahalta. Alkuaikoina se tuotti ongelmia, mutta pakotin itseni lavalle yhä uudelleen.

Äitini suvussa melkein kaikki ovat tekemisissä musiikin kanssa. Äiti on laulanut koko ikänsä eri kokoonpanoissa. Yksi enoistani oli Vikingarnassa, ja hänen veljensä soittavat ruotsalaisissa tanssimusiikkibändeissä. Veljenikin on työskennellyt täysipäiväisenä muusikkona.

En koskaan kapinoinut sukuni musikaalisuutta vastaan, paitsi siinä, etten halunnut laulaa tanssimusiikkia. 16-vuotiaana halusin Malmön musiikkilukioon. Äiti ei kuitenkaan päästänyt minua sinne, koska veljeni oli joutunut siellä huonoon seuraan.

Laulaminen oli minulle selkeä valinta. Olen lapsesta saakka tiedostanut, että minulla on ääni. Olen aina pitänyt laulamisesta ja omien laulujen keksimisestä.

Olen aina ollut päättäväinen luonne, ja se näkyi myös muusikoksi ryhtymisessä. Yritin päästä alalle heti parikymppisenä. Lähettelin levy-yhtiöille demojani ja lauloin monissa coverbändeissä, big bandissa ja kuoroissa, ja olen ollut studiolaulajanakin. Päättäväisyys ja itsepäisyys on tärkeää tälle alalle pääsemisessä.

Kuoroissa laulaessani huomasin, että viihdyn parhaiten etualalla. Bändin laulajan täytyy nauttia päähenkilönä olemisesta. Täytyy osata ottaa yleisö. Se ei aina ole helppoa. Myöskään muun elämän ja perhe-elämän yhteensovittaminen ei ole helppoa. Mieheni soittaa bassoa Painissa ja työskentelee kokkina. Muusikoiden on helppoa ymmärtää toistensa sisäistä paloa. Entinen mieheni ei ollut alalla. Hän ei aina käsittänyt, miksi minun piti tehdä mitä tein.

BÄNDEISSÄ OPPINUT

Uskon, että kuka tahansa voi oppia olemaan lavalla. Vaikeinta se on niille, jotka ovat hyvin ujoja eivätkä pidä siitä, että heitä tuijotetaan. Esiintyjän täytyy haluta tulla nähdyksi.

Tein ensimmäiset levyni Alyson Avenue -bändissä, joka soitti melodista klassikkorockia. Teimme kaksi albumia, Presence of Mindin (2000) ja Omegan (2004). Alyson Avenuessa ja sitä edeltäneissä coverbändeissäni opin paljon esiintymisestä ja rockyhtyeessä olemisesta. Rockmuusikot eivät ole sillä tavalla koulutettuja kuin vaikkapa big band -muusikot, jotka soittavat nuoteista. Olen saanut opetella paitsi laulamaan monenlaista musiikkia, myös työskentelemään erilaisilla tavoilla.

Vuonna 2007 minusta tuli Nightwishin laulaja. Dark Passion Play -albumi ilmestyi sinä samana vuonna, ja lähdin bändin kanssa kahden vuoden maailmankiertueelle. Vuoden 2011 lopulla julkaistiin Imaginaerum, ja kuukautta myöhemmin bändi lähti taas pitkälle maailmankiertueelle. Yhdeksän kuukautta myöhemmin en sitten enää ollutkaan Nightwishin jäsen.

Voidakseni jatkaa Nightwishissä minun olisi kai pitänyt hankkia vähemmän lapsia. Kun liityin siihen bändiin, minulla oli viisivuotias poika. Sitten elämäni muuttui, tuli avioero ja uusi parisuhde, ja olin taas raskaana. Toisen lapsen myötä matkustaminen muuttui vaikeammaksi, ja Nightwishissa matkustetaan paljon. Jos olisimme tehneet kiertueita vain Pohjoismaissa ja Euroopassa, ongelmia ei ehkä olisi tullut. Nightwish on kuitenkin suuri bändi, joka esiintyy joka puolella maailmaa, ja niin välimatka kotiin kasvoi tosi pitkäksi. Se ei ole perheelliselle helppo asia. Perheettömän on vaikeaa ymmärtää sitä vastuun ja ikävän määrää, jonka lapset tuovat tullessaan.

Se ei kuitenkaan ollut ainoa syy siihen, että minun ja bändin yhteistyö ei toiminut. Näin bändissä olemisen ja koko tämän työn tekemisen hyvin eri tavalla kuin Nightwishin pojat. Yritin olla oma itseni ja tehdä töitä hyvässä yhteisymmärryksessä, mutta aina se ei riitä. Ehkä minua ei ollut tarkoitettu siihen bändiin.

Se, mitä ajattelen ajastani Nightwishissä, riippuu ihan siitä, milloin sitä minulta on kysytty. Vielä vuosi sitten olin niin vihainen ja surullinen, että koko siihen bändiin liittymiseni tuntui virheeltä. Tällä hetkellä ajattelen, että se oli tärkeä ajanjakso, joka opetti minulle paljon. Minulla on Nightwishistä paljon hyviä muistoja, enkä ole vihainen kenellekään.
Meillä oli välillä tosi hauskaa yhdessä, ja pääsin näkemään vaikka mitä. Sain elää unelmaani eli laulaa isossa bändissä, joka kiertää maailmaa. Muistelen viittä vuottani Nightwishissä lämmöllä.

Ymmärrän hyvin, miksi jotkut turruttavat itsensä päihteillä ennen lavalle nousemista. Ei ole helppoa olla katseiden ristitulessa ja yrittää näyttää hahmolta, joka kenties ei vastaa ollenkaan sitä ihmistä, joka muuten on. Itse en käytä puudutteita. Yritän olla oma itseni, vaikka kukaan ei ole täysin samanlainen lavalla ja sen ulkopuolella.

ELÄMÄSTÄ SELVIYTYNYT

Täytän tänä vuonna 43. Koen yhä vahvemmin, että olen siunattu ja onnekas, kun saan elää tässä maailmassa. Ajattelen sitä joka päivä, kun käyn kävelyllä luonnossa. Kukaan ei tiedä, kuinka paljon aikaa on jäljellä. Siksi kannattaa vaalia ja arvostaa elämäänsä, perhettään ja ystäviään.

Olen aina ollut hyvin herkkä ihminen, joka toimii tunteiden varassa. Saatan olla hyvin surullinen tai hyvin onnellinen. Näin nelikymppisenä yritän oppia hallitsemaan tunne-elämääni paremmin. Yritän ajatella positiivisesti ja luottaa siihen, että kaikki muuttuu vielä hyväksi.

Nuorempana mietin aivan liikaa, mistä elämässä on kysymys ja miksi en ole onnellinen. Olin hyvin huolissani siitä, mitä minusta ajatellaan. Halusin kaikkien pitävän minusta. Nyt tiedän, että sellainen on mahdotonta. Riittää, että pitää itse itsestään.

Minulla on kolme poikaa, joista vanhin on 13. Hänellä on samanlaisia ongelmia kuin minulla oli siinä iässä – koulu, kaverit… Yritän saada hänet ymmärtämään, että elämä ei ole kovin helppoa, mutta ettei kielteisissä tunteissa kannata silti velloa. Jos joku kohtelee minua huonosti, jätän hänet omaan arvoonsa ja etsin parempaa seuraa. Maailmassa on niin paljon ihmisiä, että jokaiselle löytyy joku. Tärkeintä on rakastaa itse itseään.

On tärkeää uskoa itseensä ja siihen, että voi saavuttaa sen, mitä haluaa. Se on vaikeampaa kuin itsensä moittiminen. Uskon, että jos asettaa itselleen päämäärän ja menee sitä kohti määrätietoisesti, melkein kuka vain voi tehdä melkein mitä vain. Ei saa pelätä yrittämistä.

Ensimmäisen sooloalbumini nimi Shine viittaa tuohon optimistiseen asenteeseen. Levyn sanoitukset ovat hyvin henkilökohtaisia. Ulospäin vaikutan aina hyvin positiiviselta, mutta minussa on myös synkkä ja melankolinen puoli, jota en näytä juuri kenellekään. Siihen voi tutustua sanoitusten kautta ainakin hiukan.

Ennen en halunnut sooloartistiksi. Olen sosiaalinen eläin, jolle on tärkeää olla bändissä ystävien keskellä. Soolourassa on kuitenkin puolensa. Nightwishin kokoisella bändillä bisnes menee henkilökohtaisten asioiden edelle. Sooloartistina voin päättää itse, mitä teen ja missä keikkailen ja kuinka pitkään.

Toisaalta soolouralla kaikki on epävarmempaa. Nightwishissä sain palkkaa. Nyt voin vain toivoa, että voin edelleen elättää itseni laulamalla. Mutta tämä tuntuu nyt hauskalta. Haluan kovasti nähdä, mitä tuleman pitää.

Nykyään tiedän varmasti, että kun nousen lavalle, adrenaliini syöksyy lävitseni ja huuhtoo pelon pois. Rakastan laulamista ja sitä voimaa, joka yleisöstä säteilee. Lavalla olen täynnä elämää.

ARI VÄNTÄNEN

ANETTE OLZON
s.21.6.1971 Katrineholm, Ruotsi, asuu Helsingborgissa
Perhe: puoliso Johan Husgafvel, lapset Seth, Nemo ja Mio
Entisiä bändejä: Take Cover, Alyson Avenue, Nightwish
 

Kommentointi on suljettu.