Do you remember the last time?

Tomi Tuominen

Sue 2/2014

Viikko sitten olin lähes jokaviikonloppuiseen tapaani paikallisessa yökerhossa soittamassa levyjä. Levylautasella taisi pyöriä jokin Prodigyn nopeampi ralli kun näin erään vanhan Motörhead-coverbändissä soittavan tuttuni entisestä kotikaupungistani astuvan baariin. Hetken humalaisesta mielijohteesta keksin, että Ace Of Spadeshan menisi Prodigyn perään kuin hanska käteen. Yllätin itsenikin biittimiksaamalla nuo kaksi eri maailmoista tulevaa biisiä täydellisesti ja saumattomasti yhteen. Näin vanhan kaverini ilahtuvan silminnähden hänelle osoitetusta tribuutista.

Omat dj-keikkani toimivat paljolti juuri noin. Tunnistan vuosien kokemuksella tanssilattialta naamoja ja tiedän mistä musiikista kukin heistä pitää. Usein käy niin, että en pysty toteuttamaan jotain erikoisempaa toivebiisiä, mutta seuraavaksi viikonlopuksi olen pakannut mukaan tai mahdollisesti jopa hankkinut toivotun biisin ja soitan sen ajatellen, että ehkä viimeviikkoinen toivoja olisi sinäkin iltana paikalla. Toimitusajat ovat välillä pitkiä, mutta massasta poikkeavat hyvät toiveet pyrin yleensä toteuttamaan ennemmin tai myöhemmin.

En koskaan suunnittele settejäni etukäteen. Siksi levylaukkuni on suurempi ja painavampi kuin useimmilla. Pakkaan laukkuun sellaista musiikkia, joka alkuillasta yhden oluen nousuhumalassa tuntuu jotenkin fiiliksiä nostattavalta tai innostavalta. Yleensä laukussani on kaikkea uusimmasta indiestä ja italodiscosta 60-lukuisen garagerockin kautta mustaan metalliin, mikä antaa minulle mukavasti liikkumavaraa settini sisällä. Jos baariin yllättäen astuu iso joukko tietyn musiikkilajin ystäviä, onnistun yleensä tanssittamaan heitä ainakin muutaman biisin ajan. En näe pointtia siinä, että suunnittelee dj-keikan viimeistä piirtoa vaille valmiiksi kotonaan ja miettii jokaisen biisivaihdoksen etukäteen. Se ei jätä tilaa biisitoiveille tai yllättäville käänteille. Saman tien voisi lähettää itsensä sijasta baariin Spotify-soittolistan. Keikka on käsikirjoitettu jo kotona, baarissa kuultava setti on vain toisinto siitä. Hengetöntä ja tylsää.

Juuri tästä syystä en myöskään välttämättä muista, mitä olen minäkin iltana soittanut. Musiikki vie mukanaan ja muistiinpanojen tekemisen sijasta keskityn yleensä biittimiksaamiseen, biisien mukana laulamiseen, ilmarummuttamiseen, moshaamiseen ja oluen juontiin. Seuraavana aamuna minulla on jonkin asteinen päänsärky ja mahdollisesti joku valju muistikuva illan viimeisestä hitaasta. Muistan tanssilattian olleen täpötäynnä. Muistan yleisön laulaneen kertosäkeitä mukana. Muistan kaverit, jotka kävivät dj-kopissa moikkaamassa. Muistan mahdollisesti juoneeni kuusi olutta. Muistan, että minulla oli helvetin kivaa. Mutta vaikka poliisi kysyisi asiaa minulta ase ohimollani, en muistaisi kaikkia illan aikana soittamiani biisejä. Keskityn tunnelmaan, en tilastotieteeseen.

Pari viikkoa sitten Teosto julkisti uudistuksen toiminnassaan. Ilmeisesti dj-puolelta tulleiden toiveiden täyttämiseksi Teosto alkaa vuoden 2014 alusta maksaa korvauksia myös dj-keikoilla esitetystä musiikista. Levyttävänä artistina sanon, että tämä on ehdottomasti askel oikeaan suuntaan. On pelkästään oikein, että artistit, joiden musiikkia dj-keikoilla soitetaan, saavat esityksistään heille kohdennetun korvauksen.

Tiskijukkana tuntemukset sen sijaan ovat ristiriitaiset, kuten aiemmasta kävi ilmi. En minä kykene listaamaan soittamiani biisejä sen enempää kuin parturi-kampaaja kykenee listaamaan kaikkia hänen työpäivänsä aikana radiossa soineita biisejä.

Tavallisimmillaan dj-keikkani kestää noin puoli yhdestätoista puoli neljään eli viisi tuntia. Sillä oletuksella, että keskiverto pop-biisi kestää noin kolme minuuttia, niitä mahtuu tuntiin 20 kappaletta ja viiteen tuntiin 100 kappaletta. Jos joku Teostolla kuvittelee, että edes vesiselvä tiskijukka pystyisi seuraavana päivänä listaamaan sata edellisenä iltana soittamaansa biisiä, niin hän on väärässä. Sitä paitsi kuka helvetti maksaa minulle palkan siitä tunnista tai kahdesta, jotka istun koneen ääressä syöttämässä biisitietoja Teoston sivuille? Tuskin ainakaan yökerhoyrittäjä.

Teoston uusi järjestely ja sen toteutustapa suorastaan kannustavat huijaamiseen. Vaivojaan säästääkseen tiskijukka voi tehdä vakiolistan, jonka postaa jokaisen soitetun keikan jälkeen ja tämähän kumoaa koko uudistuksen alkuperäisen idean. Rahat eivät edelleenkään kohdennu oikeille artisteille. Monet dj-tuttavat ovat jo vitsailleet ”soittavansa” dj-keikoillaan tästä lähin ainoastaan oman tai kaveriensa bändien musiikkia. Mikäpä olisikaan helpompi tapa tienata hieman lisää taskurahaa kuin käydä joka ikinen viikonloppuilta ”soittamassa” viisi tuntia pelkästään oman bändinsä biisejä ja nostaa niistä Teosto-korvaukset neljä kertaa vuodessa.

Huhujen mukaan hollannissa on käytössä sama käytäntö kuin Suomessa, mutta siellä se on toteutettu tekniikalla, joka pohjautuu Shazamin ja Audiogalaxyn kaltaisiin musiikkia tunnistaviin algoritmeihin. Ohjelma tunnistaa soitetut biisit ja listaa ne valmiiksi sikäläistä Teostoa varten. Vastaavanlainen systeemi toimisi meillä Suomessakin ja sille on olemassa toimiva tekniikka. Jostain syystä meillä kuitenkin halutaan toimia 70-luvun kekkoslovakia-tyyliin vaikeimman kautta.

Tomi Tuominen on turkulainen tiskijukka, joka soittaa yhdestä viiteen keikkaan viikossa ja suuntaisi Teosto-korvaukset enemmän kuin mielellään ne ansaitseville tahoille.

Kommentointi on suljettu.