Mandela: Pitkä tie vapauteen

Ohjaus: Justin Chadwick

* * *

Nelson Mandelan ankara elämänreissu nuoresta tasa-arvoaktivistista vankilan kautta aina rotuhygienistisen Etelä-Afrikan presidentiksi ja rauhannobelistiksi saakka on niin suuri ja mielenkiintoinen tarina, että se ehdottomasti ansaitsisi mahtavan ja hehkeän elokuvan. Tämä Mandelan omaelämäkertaan perustuva kuvaus on kuitenkin käsittämättömän keskinkertainen tekele, jossa suurten tunne-elämysten tuottamisyrityksissä sorrutaan halpahintaiseen sentimentalisointiin. Tämä taitamaton, tekonahkamainen tuotos ei anna kosketusta elävään elämään, vaan tuntuu laiskoille ihmisille tehdyltä tasa-arvonaistenlehden fiktiolta.

Ja silti: Nelson ja Winnie Mandelan esittäjiksi on valittu mukavan läheisesti esikuviaan muistuttavat näyttelijät (Idris Elba ja Naomie Harris), jotka kaiken lisäksi suorittavat roolinsa elämänmakuisella intensiteetillä. He pitävät epäintensiivisen kerronnan vallan hyvin pinnalla, elleivät peräti pinnan päälle muodostamansa pehmeänlämpöisen jään päällä.

No, ehkä avauskappaleeni oli liiankin julma kärjistys, mutta sen ytimestä en tingi.

Käsikirjoitus on kuin Etelä-Afrikan mallinen Tuntematon sotilas, mihin mahtuu hyvinkin paljon osuvaa kuvausta kohtuuttoman järjettömän järjestelmän aikaansaamista inhimillisistä kärsimyksistä. Kylmät väreet kulkivat läpi oikeudenmukaisuus- ja reiluusaistimeni, kun vanki-Nelson ei edes saanut mahdollisuutta päästä hautaamaan omaa poikaansa.

Oikeastaan voisi antaa vielä suhteellisuudentajupisteet siitä, ettei Special AKA:n hienolle hittibiisille Free Nelson Mandela annettu pienitasoista olennaisuuttaan suurempaa asemaa, vaan se kuullaan vain stadiontapahtuman taustalla.

Markku Halme

Kommentointi on suljettu.