Viimeinen rakkaus (Last love)

Ohjaus: Sandra Nettelbeck

* * * *

On ihailtavaa katsoa Michael Cainen kaltaisen näyttelijäveteraanin suoritusta. Ilman hänen panostustaan Viimeinen rakkaus olisi hyvinkin voinut muuttua hahmottomaksi haikailuksi, jenkkieläkeläisille tähdätyksi päiväuneksi.

Caine esittää Matthew Morgania, entistä filosofian professoria, amerikkalaista joka on jo kauan sitten asettunut vaimoineen Pariisiin. Kun vaimo kuolee, Morganin elämältä katoaa pohja. Hän ei enää tunne kuuluvansa tähän maailmaan, vain rutiinit pitävät hänet käynnissä.
Mutta koska tämä saksalaistuotantoinen elokuva on valinnut amerikkalaistyylisen linjansa, sen jossa Eiffelin torni näkyy aina kun näytetään yleiskuvaa Pariisista, ihmettä on lupa odottaa. Ja sehän saapuu nuoren ja kauniin tanssinopettaja Paulinen (Clémence Poésy) hahmossa. Pauline ja Morgan tutustuvat toisiinsa ns. sattumalta, ja heidän välilleen kehkeytyy jonkinasteinen suhde, koska molemmat kaipaavat perheen kaltaista läheisyyttä.

Tästä eteenpäin Cainen kyvyt pääsevät todella hienosti esille. Edes hänen brittiaksenttinsa ei häiritse Morganin hahmon uskottavuutta. Tutustumisen myötä Morgan vaikuttaa nuortuvan ainakin kymmenen vuotta. Silti hän ymmärtää, ettei Paulinen ja hänen välilleen voi kehittyä varsinaista suhdetta, mikä johtaa lohduttomaan itsemurhayritykseen. Sen myötä menneisyys alkaa ottaa Morgania kiinni, ja hänen elämästään paljastuu uusia puolia.

Ohjaaja Sandra Nettelbeck on sovittanut elokuvan Francoise Dornerin romaanin pohjalta. Vaikka elokuvaan on jäänyt vähän liikaa kirjallista sävyä, hyvät näyttelijät saavat tarinan kulkemaan melko loogiseen loppuun asti.

Vesa Kataisto

Kommentointi on suljettu.