Isänmaallinen mies

Ohjaus: Arto Halonen

* * 1/2

Ja tästä kun piti kaiken järjen mukaan tulla vähintäänkin ihanallis-ihastuttava dramaturgis-fiktiivisten tapahtumien tukevoittamaan post-viitekehykseen upotettu esitys aiheesta ”suomalaisen hiihtourheilun modernimpi dopinghistoria”, asia noin ihan simppeleimmilleen tiivistäen. Kyseessä on siis Sinivalkoinen valhe -dokkaria tehtäessä esiin nousseisiin likaisiin ainesosiin perustuva, tragikomiikan sävyttämä draamaelokuva.

Sen ”nimihenkilö” on valheellis-oireelliselta nimeltään Toivo – mies, jonka veri on luonnostaan parempilaatuista kuin mitä edes paras mahdollinen laboratorioinsinööri pystyisi millään värkkäämään. Toivolta (Martti Suosalo) siirretään verta lupaavalle, kalevalaisesti nimetylle hiihtäjätär Ainolle (Pamela Tola). Tukena sekä suojana häärii valmennusherra Ilmo (Janne Reinikainen), ja sivuhenkilökaarti tarjoaa kuvioihin ihan riittävästi lisäväriä.

Näyttelijäkaarti hoitaa hommansa perin maittavasti, 80-lukuinen ajankuva kamaline epookkivetimineen ja ajanmukaisine jähmeine puhetapoineen on hämmästyttävänkin ehta ja uskottava, eikä juonessakaan sinänsä ole mitään valittamista. Kaikki on periaatteessa (ainakin lähes) virheettömässä kunnossa, mutta joku ei nyt vain yksinkertaisesti natsaa. Tämä ei sitten millään suostu lähtemään lentoon kuin Feenix-merkkinen lintu palaneiden puusuksien tuhkasta.

Suurin ongelma lienee elokuvan liiankin läpitunkeva kasarifiilis. Se kökköhöyrystyy teoreettiselta tasolta kaikenkattavaksi sumuksi, joka on kenties tarttunut myös tarinankuljetukseen niin käsikirjoituksen kuin ohjauksenkin osalta. Oli miten oli, katsomiskokemus muodostui hirvittävän kankeaksi.

Markku Halme

Kommentointi on suljettu.