Sauna ei enää lämpene

Jussi Lahtonen

Sue 9/2013

Äskettäin saapui suru-uutinen Tampereen suunnalta. Sauna Open Air laskettiin haudan lepoon tapahtumajärjestäjän konkurssin myötä. SOA:n loppu kouraisi ikävästi sydänalaa, sillä vuosien myötä festivaalista oli tullut alkavan kesän merkki, jossa paria hutikutivuotta lukuun ottamatta oli aina jotain reissuun lähtemisen arvoista kuunneltavaa.

Aika kultaa helpolla muistot, mutta Saunan tunnelma oli aidosti yksi parhaimmista festivaalien ilmapiireistä, joka veti puoleensa yhä uudestaan. Tarkemmin ottaen kävin joka ainoassa Saunassa aina viimevuotiseen välivuoteen asti. Välivuosi tuntui vedenjakajalta, joka jo sai epäilemään miten tapahtuman käy.

Osa epäilyistä toteutuikin, sillä viimeiseksi jäänyt Sauna-festivaali oli tänä vuonna kattaukseltaan sen verran vaisu, että se ei enää houkuttanut jatkamaan perinnettä. Ei edes siitä huolimatta, että Tampere on turkulaisenkin silmään yksi Suomen kauneimpia kesäkaupunkeja, jossa on lähes pakko vierailla vähintään Vapriikissa, jos ei muuten.

Vaatimaton kattaus on näin jälkikäteen täysin ymmärrettävä, sillä talousvaikeuksien kolkutellessa isot ja kalliit ulkomaiset artistit olisivat voineet olla vielä suurempi riski. Mutta kovillakaan kotimaisilla ei välttämättä enää tänä päivänä pärjätä, sillä ne kovat kotimaiset esiintyvät alvariinsa ympäri Suomea. Taloudellinen lama ja lippujen jatkuva kohoaminen on tietysti yksi syy kävijöiden vähenemiseen, sillä ihmisillä on rahaa ja resursseja vain rajoitetusti. Mutta se ei ole ainoa syy. Paradoksaalisesti monien metallifestarien ongelmat johtuvat silkasta runsaudenpulasta.

Muistan valitettavan hyvin ne ajat noin kaksi vuosikymmentä sitten, jolloin ajatus metallifestivaalien tulvasta oli lähinnä huono vitsi. Kotimaisten metalliin painottuvien festarien saaga sai yhden päätepisteen, kun Giants Of Rockin jälkeläinen Power Of Rock lopahti Hämeenlinnassa kesän 1994 jälkeen. Yhtenä syynä oli se, että paikalle oli lupailtu vuonna 1994 useita bändejä, jotka eivät sitten koskaan esiintyneetkään.

Yksittäisiä kovia festarikeikkoja toki oli senkin jälkeen, mutta metallifestivaalien osalta kesti monta kuivaa vuotta, ennen kuin ensin Tuska vakiinnutti asemansa vuosituhannen taitteessa ja lopulta Sauna räväytti jo toisena kesänään lauteille Slayerin, Megadethin ja Dion vuonna 2004. Sen jälkeen metallifestareita olikin yhtäkkiä vähän joka paikkakunnalla. Nykyisin ei enää tarvitse lähteä kovien ulkomaalaisbändien perässä pidemmille festarireissulle, koska isotkin pumput kiertävät Suomessa säännöllisesti. Metallifestarien osalta tämä tarkoittaa kuitenkin entistä raaempaa pudotuspeliä.

Metallimusiikin suurimman suosion lakipiste tuntuu muutenkin jääneen taakse Suomessa, joten pudotuspeli jatkunee tulevinakin kesinä. Se on selvää, että isot massatapahtumat keräävät jatkossakin isoja kävijämääriä, eikä niiden kanssa kannata lähteä kilpasille. Metallitapahtumien kannattaakin jatkossa erikoistua enemmän ja pitää omasta linjastaan kiinni jokavuotisten peruspäkkyröiden buukkaamisen sijasta.

Jussi Lahtonen

Sedän saldona vajaat 50 festaria, mutta montako edessä?

Kommentointi on suljettu.