Sählääjän ehdoilla?

Annika Brusila

Sue /2013

Kaikki ei ollut ennen paremmin. 80-luvulla Sielun Veljien keikalla Turun Kårenilla meno äityi niin kuumaksi ja maaniseksi, että moni mieshenkilö otti paidan pois päältään ja nautti konsertista suunnattomasti. Tämä ei sopinut järjestysmiehille. Paidattomuus johti ripeäotteiseen ulosheittoon. Ei edes kyselty, josko herrain olisi sopinut laittaa paidat takaisin päälleen ja siten välttää eksitti.

Parin vuoden takaisella Eyehategodin Helsingin-keikalla paitoja lensi nurkkiin kasapäin. Tunnelma sen kun parani eikä järkkäreillä ollut körmyttävää.

Klassisen musiikin konsertissa istutaan hievahtamatta aloillaan. Kappaleiden välillä, sopivan tauon jälkeen, taputetaan maltillisesti. Punkkeikalla sen sijaan hyvän meiningin tunnistaa siitä, että yleisöstä lähtee kaiken aikaa vähintään yhtä paljon ääntä kuin lavalta. Rikkonainen sekoilu ja älämölön maksimointi on ok. Lavalta daivaus ja juomien päälleloiskiminen ovat plussaa. Pitistä puhumattakaan.

Mutta mitä saa tapahtua näiden kahden ääriesimerkin välissä? Monestiko olet ollut keikalla ja ärsyyntynyt yleisön ääliökäyttäytymisestä? Ainahan festareille ja klubikeikoille juhlijaa mahtuu, mutta joskus torvisuodattimille olisi kysyntää.

Jos olisin köniin antavaa sorttia, napsuisi nenäluu ainakin seuraavassa tilanteessa: Hakeuduttuani hyvissä ajoin paikkaan, josta aion katsoa bändiä, luulee aina joku ektoplasma, että varpailleni saa tulla seisomaan ja blokata näkyvyyteni kokonaan. Useimmiten hän myös harrastaa seilaamista eli sivusuunnassa edestakaisin vehtaamista, ja yrittäessäni mukautua esteen läsnäoloon se vaihtaa paikkaansa jatkuvasti. Hyvä tärppi on myös tehdä tätä tupakka kädessä ja huitoa sillä reikiä naapurin vaatteisiin.

Oma alalajinsa ovat ne hapokaskuosiset bilettäjät, jotka eivät välitä bändistä piiruakaan, vaan hortoilevat yleisön seassa vapaalla tyylillä muita kolhien, huudellen bändiä solvaavia perusjätkäkommentteja. Tiensä mestoille löytää aina myös se överijoraava neito, joka tarvitsee kahdeksan ihmisen tilan.

Tämän kesän Hammer Open Airissa oli tyylikäs järkkäri. Yleisön joukossa oli veijari, joka yritti sitkeästi saada pittiä liikeelle tönimällä ja sohlaamalla. Vierustoverit ärsyyntyivät tästä huomattavasti. Järkkäri tuli nopeasti hollille. Sen sijaan, että olisi heittänyt kaiffarin ulkoradalle, hän pyysi napakasti mutta ystävällisesti lopettamaan sähläämisen sanomalla: ”kukaan muu tässä ei nyt tuota halua”. Viesti meni perille ja kaveri lähti mukisematta hakemaan seuraa muualta. Kaikkien kannalta täydellisesti hoidettu tilanne.

Kukin irrotelkoon tavallaan, mutta muiden huomioiminen on kohteliasta. Ellei oma kaali tätä kykene määrittelemään, voisi poke olla se, joka seuraa tilannetta muutenkin kuin tappeluiden tai vessaan sammumisten osalta. Konserttilipun hintaan ei tarvitse automaattisesti kuulua pölvästien ylivallan sieto. Ja ellei sana kuulu, niin grillijono odottaa.

Annika Brusila

Toimittajaa ilahduttaa, mitä enemmän possea keikoille tulee. Kunhan pässit käyvät eri keikoilla tai tuovat tilannetajuisen poken mukanaan.

Kommentointi on suljettu.