Runner Runner

Ohjaus: Brad Furman

* *

Kerrotaan, että kun Justin Timberlake ei saa nukahdettua, hän laulaa itsensä uneen. Onneksi hän ei laula tässä elokuvassa, joka on muutoinkin hyvin unettava tulkinta pohjimmiltaan mielenkiintoisesta aiheesta.

Timberlake on nettipokerista opintotukensa tienaava yliopisto-opiskelija Richie, joka menettää pelissä rahansa mutta oivaltaa samalla virheen suositulla pokerisivustolla. Sen kummemmitta perusteluitta Richie paukkaa kyseisen firman konttorille Costa Ricaan. Kasinopeleillä omaisuuden tehnyt Ivan (Ben Affleck) jostain syystä palkkaa Richien heti palvelukseensa. Tämän jälkeen tapahtuu kaikenlaista ja monenmoista, mutta ei oikeastaan mitään merkitsevää.

Runner Runner on kuin lastenversio melkein mistä vain Oliver Stonen elokuvasta, ilman oikeaa särmikkyyttä. Hahmot ovat vain elävinään riskirajoilla niin banaanivaltion vaarojen kuin pelaamisenkin suhteen. Joka katsojalle lienee ilmeistä, ettei Ivan rekrytoinut Richieta silkkaa humaaniuttaan. Niinpä jäädään odottamaan tiukkaa käännettä – ja lopulta alkaa harmittaa, kun monta kertaa meinataan eikä sitten mennäkään.

Melko kokemattoman oloinen ohjaaja Brad Furman hukkaa hyviä asetelmia eikä saa sanotuksi oikeastaan mitään. Entiset teinitähdet osaavat toki poseerata, mutta sakkia on aivan liikaa vain puolitoistatuntiseen elokuvaan. Yhdestäkään hahmosta ei ehdi erityisemmin kiinnostua saati välittää tämän kohtalosta.

Kierrokset on pelattu ja korttitalo luhistunut ensimmäisen tunnin jälkeen. Sitten huviksi jää enää seurata Affleckin itsevarmaa virnistelyä. Jos jotain, niin Runner Runner olisi ansainnut ainakin yhden skarpin käsikirjoittajan hoitaman uudelleenkirjoituskierroksen.

Vesa Kataisto

Kommentointi on suljettu.