Party Pooper

Tomi Tuominen

Sue 8/2013

Heinäkuussa muutama Facebook-ystäväni postasi valokuvia Royal Summer Cruisen kymmenvuotisjuhlaristeilyltä, joka kiertää kerran kesässä Turun saaristossa house-musiikin säestyksellä. Yläkannelta räpsäistyt kuvat näyttivät laivan kannen täynnä iloisia, leveästi hymyileviä, vähäpukeisia nuoria ja kauniita ihmisiä bailaamassa kuin viimeistä päivää.

Sen sijaan, että olisin tuntenut kateuden piston, koin lähinnä pakokauhua. ”Onneksi en ole tuolla hikisten, paidattomien douchebagien keskellä kuuntelemassa musiikkia, josta en liiemmin pidä. Onneksi olen verkkarit päällä kotisohvalla ja katson televisiota.”

Olen tiskijukka, joka inhoaa bilettämistä.

Helposti voisi ajatella, että kyse olisi iästäni, joka lähentelee neljääkymmentä, mutta ei. En ole koskaan kokenut olevani bailaaja. Alakoulun diskoihinkaan en koskaan mennyt, vaikka kerran oman luokan tytöt jopa lähestyivät minua kirjeellä aiheesta. Vaikka toimeentuloni muodostuu osittain levyjen soittamisesta, en ole koskaan liiemmin välittänyt kenenkään muiden dj-keikoista.

Poikkeus sääntöön ovat Esko Routamaan loppuun asti harkitut keikat ja Jori Hulkkosen Turun kesäöissä pyörivät Ydintalvipuutarha-illat, jotka kummatkin tarjoavat musiikillisesti hieman painavampaa sisältöä. Musiikkia, joka on tarkoitettu kuunneltavaksi, ei niinkään bailattavaksi. Jos festivaalin ohjelmassa lukee artistin nimen perässä sulkeissa dj, niin voit olla varma, että skippaan sen keikan. Paljolti tästä syystä Turun festarikesässä minua vetää puoleensa livemusiikkiin painottava Ilmiö samanaikaisesti järjestettävän dj-painotteisen Turku Modernin sijasta.

Livemusiikkia seuraan useimmiten salin etuosasta, mutta jommalta kummalta reunalta kädet puuskassa ja aistit valppaina seinään nojaillen ja katsellen. En siksi, että olisin rockpoliisi tai kriitikko, joka on tullut arvostelemaan esitystä, vaan siksi, että kulutan elävää musiikkia pääasiassa korvillani ja silmilläni, en perseelläni, nyrkeilläni tai pohkeillani. En tunne tarvetta tanssia tai riehua keikalla. Imen musiikista muunlaisia tuntemuksia. Jos joskus näette kroppani nykivän spastisesti musiikin tahdissa, pistäkää jokin esine suuhuni, etten pure kieleeni, ja soittakaa ambulanssi. Varokaa suustani pursuavaa vaahtoa. Kiitos huolenpidosta jo etukäteen. Epilepsia voi puhjeta aikuisiälläkin.

House-risteilykuvista mieleen palautui elävästi aiemmin kesällä koetut edestakaiset laivamatkat Ruissaloon katsomaan loistavaa Pet Shop Boysiä. Keskustasta näppärästi jokea pitkin festarialueelle kuljettava laiva on tarkoitettu nopeuttamaan festarin työntekijöiden, artistien, toimittajien ja vippien pääsyä alueelle. Ei enää pitkää pyöräilyä keskustasta tai öistä rämpimistä kapeata tietä pitkin pilkkopimeässä yössä miljoonan humalaisen seassa.

Idea on hieno, mutta siinä on yksi suurehko miinuspuoli. Nykyisin on tapana, että useimmille festareille voi ostaa VIP-lipun, joka oikeuttaa pääsyyn VIP-alueelle hengaamaan Juhani Tammisen ja Sedu Koskisen kanssa ja Ruisrockin tapauksessa myös tuohon laivamatkaan. Molempiin suuntiin tuli siis istuttua  Jersey Shore -lippatukkien ja möhömahaisten S-etukorttituristien seurassa, jotka olivat joko maksaneet itsensä vipeiksi, saaneet tuon statuksen lahjana työpaikaltaan tai bonuksena S-marketista. Siinä vaiheessa, kun kanssamatkustajamme alkoivat heitellä tyhjiä oluttölkkejä Aurajokeen, aloin huonosta uimataidostani huolimatta toivoa, että laiva ajaisi kiveen ja uppoaisi hyiseen meren syliin. Miksi kaikkein urpoimmilla ihmisillä on aina eniten rahaa?

Kun myöhemmin näin kuvan Royal Summer Cruise -risteilyltä, se näytti paljaine miesvartaloineen tismalleen siltä kuin joku olisi pistänyt musiikin soimaan ja ottanut kuvan tuolta Ruisrock-lauttamatkalta. Tappajahai ei pääse pelottavuudessa lähellekään houseristeilyä.

Olen jo vuosia tavannut buukata itseni soittamaan levyjä uuden vuoden aaton, vapun ja juhannuksen aikaan. En liiemmin välitä glitterperuukeista, ilotulitteista, vappuviuhkoista tai karnevaaleista. Mieluummin olen turvassa dj-kopissa soittamassa lempimusiikkiani ihmisille kuin kaduilla juhlakansan tönittävänä ja hieltä haisevien humalikkojen ja festarihattujen ympäröimänä. Tässä kuussa menin bileinhossani niin pitkälle, että buukkasin itseni soittamaan levyjä omana syntymäpäivänäni.

Kun se jokaviikonloppuinen synttäritoivoja tällä kertaa tulee pyytämään toivebiisiä: ”Hei mun kaverilla on tänään synttärit, voitko soittaa sille Studio Killersiä?” niin vastaan, ”Hei, mulla on tänään synttärit ja mä soitan nyt mulle tätä Ramonesia ja sen jälkeen Undertonesia.”

Tomi Tuominen on turkulainen tiskijukka, joka on pohjimmiltaan kuitenkin ihan leppoisa ja hauska jätkä.

Kommentointi on suljettu.