Ilofestival: Kari Peitsamo, Tundramatiks, Joose Keskitalo, Jaakko Laitinen & Väärä Raha

15.6.2013 Kellokoski

Suomi on tuhansien pienfestivaalien maa. Lähdin tarkistamaan yhden niistä: Ilofestivalin Kellokoskella. Se tavoitteli kävijöitä mielisairaalastaan tuttuun kylään ohjelmistolla, johon kuului suomalaisen folk- ja rock-musiikin klassikkonimiä Kari Peitsamosta ja Tuomari Nurmiosta 22-Pistepirkkoon.  Tämän lisäksi Ilofestivaaleilla esiintyi uudemman polven arvostettuja huippuja, kuten Mirel Wagner, Tundramatiks ja Joose Keskitalo.

Astuessani festivaalilinja-autosta Kellokosken maaperälle, oli ensimmäinen ajatukseni: ”Missä olen ja miten ihmeessä täältä pääsee pois?” Sitten luonnon kauneus ja pitäjän kansallisromattiset rakennukset voittivat minut puolelleen. Jos joskus on hieman lepuutettava psyykettään, suosittelen kesää ”Kelliksellä”.

Festivaalialue oli yksinkertainen mutta kaunis. Kosken rannalla, pienellä niemekkeellä, kohosi klassinen huvipaviljonki, tanssilava ja jonkinlainen kunnan virkistysrakennus. Pihahietikolle oli kyhätty vielä kolmas lava. Alueen porteista pääsi sisään ja ulos vaivatta – festareitten talouden kannalta ehkä liiankin vaivatta. Jos juhlakansalle antaa mahdollisuuden kuljettaa repuissa tavaraa vapaasti sisään, laskevat alkoholinmyynnistä saatavat tulot väistämättä.

Muistiinpanoni ovat kattavimmat Kari Peitsamon keikalta, joka alkoi kello 14. Tämän jälkeen festivaalitunnelman lyijypunnus alkoi vetää minua mukanaan alati kiihtyvällä nopeudella. Muistiinpanot käsittävät kaksi sanaa: ”vaitelias kostaja”. Vaitelias kostaja oli Peitsamon nimitys stetsonipäiselle, hieman vanhemmalle mieshenkilölle, jonka niin sanottu Stimmung oli korkealla jo alkuiltapäivästä. Iso osa keikasta kului Peitsamon ja vaiteliaan kostajan väliseen dialogiin. Peitsamon soittaessa Kauppaopiston naiset keikkansa lopuksi jo toista kertaa, otti vaitelias kostaja pyörätuolissa istuneen daaminsa ja kuljetti hänet lavan eteen. Ja katso! Rockin isku paransi naisen hetkeksi ja hän nousi tanssimaan! Peitsamo lopetti tyylilleen uskollisena paiskoen jakkaraansa ja lupasi tulla vetämään kuuntelijoidenssa kanssa ”aivan hirvittävät perseet”.

Peitsamon keikan jälkeen tanssilavalla silinteripäinen mies nimeltä Gorbatron soitti elektronista musiikkia. Tämän edessä esiintyi akrobaattikaksikko. Kuuntelin Gorbatronin kappaleita, joihin oli samplatty saksankielistä materiaalia, tuijotin volttisarjoja ja odotin Tuomari Nurmion konserttia.  Kaikki oli hyvin kummallista, mutta kaunista. Tunnelma oli loistava, sää kuin morsian. Minut oli riisuttu kriittisistä aseistani.

tundramatiks
Tundramatiks. Kuva: Arttu Luhtala

Jossain vaiheessa huvipaviljongissa esiintyi Tundramatiks. Yöllä festivaalibussissa keskusradion avulla suorittamani epävirallisen gallupin perusteella se oli yleisön suosikkikeikka koko festivaalilla. Arvostetaanko tätä bändiä tarpeeksi? Janne Masalinin, Ilkka Tolosen ja (ainakin tällä kertaa) Tuomas Skopan muodostama kolmikko on komea, lahjakas ja viihdyttävä. Encoren aloittaminen siten, että rumpali Tolonen saapuu lavalle yleisön takaa soittaen trumpettisoolon on mielestäni ainoa hyväksyttävä tapa aloittaa encore.

Joose Keskitalo esiintyi muutaman tunnin myöhässä, sillä hän oli seonnut viikonpäivistä. Onneksi hän kuitenkin ehti paikalle, sillä mies istui ympäristöönsä täydellisesti. Vaikka tapanani on aina  parjata suomalaista maaseutua, niin kuunnellessani auringon laskiessa selkäni takana  Keskitalon esittämää Saimaan rannalla -kappaletta, katsellessani koskirannan idyllistä ja vehreää maisemaa, ollessani ystävieni ja menthol-tupakansavun ympäröimänä ja laulaessani ”Mielummin honkana kankaalla, kuin murehtia rannalla” olin kuitenkin juuri siellä, missä halusinkin.

Syvä, rauhallinen tyytyväisyyteni kohosi kliimaksiinsa hikisellä Jaakko Laitisen & Väärän Rahan keikalla Rytmi-paviljongissa, jossa uusi ja vanha, traditio ja nykyhetki joivat keskenään piiskaryypyn. Nuoret tanssivat lattia notkuen vanhassa huvirakennuksessa, joissa osan isovanhemmat ovat kenties aikanaan tanssineet. Täsmälleen samahan pätee Väärän Rahan musiikkiin: ikivanha slaavisointi päivitetään taitavasti suomalaiseen nykypäivään. Tämän kiehuvan iskelmällisyyden on oltava veressämme. Mikään muu ei selitä sitä, että esimerkiksi  ystäväni, joka ei aiemmin ollut kuullut Väärää Rahaa, tajusi jutun jujun välittömästi ja juhli villisti.

Kokemani hulppean onneentunteen tuottamisesta haluan kiittää Ilofestivaalia: sympaattista, hieman kummallista, hyvin järjestettyä ja persoonallista pikkufestivaalia. Jos ja kun se järjestetään myös vuonna 2014, haluan olla paikalla. Jos jo lauantai 15.6. oli  kesän paras päivä, voi kesää 2013 pitää  onnistuneena.

Joonas Kuisma

Kommentointi on suljettu.