THE CARDIGANS: Long Gone Before Daylight (Stockholm)

Jari Mäkelä

Sue 3/2013

Kantriin perehtyminen on yksi elämänpituisista musiikkiprojekteistani, joita olen toteuttanut vaihtelevalla menestyksellä. Tunnustan, että alt.countryksi reilut kymmenen vuotta sitten kutsuttu americanan alalaji ei ole minulle vieläkään pudonnut, ja suosikkini löytyvät pääasiassa 40-luvun lopun ja 80-luvun alun väliseltä ajanjaksolta.

Niin hassusti kävi, että lounge-revivalistina ja Black Sabbath -coverversioiden esittäjänä suosiooni sulkeutuneen, Jönköpingistä ponnistaneen The Cardigansin paras albumi oli myös yksi 2000-luvun parhaista kantrirock-levyistä. Isovanhempiensa levyjä diggailleet First Aid Kitin 10- ja 13-vuotiaat Söderbergin sisarukset höristivät korviaan Enskedessä.

Vaikka Ruotsin mainetta popin vientimaana aina korostetaan, on maa ollut 60-luvulta lähtien myös kova musiikin tuoja. Kaupunkien trendsetterit kopioivat maailman metropoleista lähtenyttä popmusiikkia, mutta tavallinen svensson diggasi nykyään huumoriblogeissa nähtävien tanssiorkesterien lisäksi amerikkalaista viihdettä, etenkin kantria. Pikkukaupungin kasvatit Peter Svensson ja Nina Persson imivät kantrin itseensä jo äidinmaidossa.

Metallisoittajina aloittaneiden kitaristi Svenssonin ja basisti Magnus Sveningssonin vuonna 1992 perustama The Cardigans herätti kansainvälistä kiinnostusta jo kaksi vuotta myöhemmin debyyttialbumillaan Emmerdale. Yleisön huomio kiinnittyi imagoltaan nuorta Katri Helenaa ja ranskalaisia yé-yé -laulajattaria muistuttaneeseen nukkemaiseen vokalistiin, jonka heleä laulusuoritus poikkesi edukseen vaikkapa Dolores O’Riordanin kireän koleasta tai Courtney Loven raa’asta äänestä.

Kolmannella First Band on The Moon -albumillaan (1996) bändi siirtyi loungesta mainstreampoppiin ja singlelohkaisu Lovefoolista tuli maailmanlaajuinen hitti. Svenssonin ja Sveningssonin sävellysvastuu siirtyi pikkuhiljaa enemmän pelkästään Svenssonille. Vuonna 1998 bändi julkaisi modernin ja elektronisen Gran Turismon. Viime kesänä näkemälläni festivaalikeikalla bändi soitti miljoonia myyneen albumin kokonaisuudessaan. Muistan huokaisseeni muiden keralla helpotuksesta, kun Gran Turismo oli soitettu läpi ja bändi siirtyi Long Gone Before Daylightilta peräisin olleiden ekstranumeroiden pariin. Ehkäpä yhtyeen olisi kannattanut valita esittääkseen toinen klassikkolevy.

Julkaistuaan peräti neljä pitkäsoittoa viidessä vuodessa The Cardigans piti lähes viiden vuoden julkaisutauon, jota täytti aluksi Tom Jonesin kanssa äänitetty Talking Heads -coverhitti Burning Down The House (1999). Svensson ja rumpali Bengt Lagerberg työskentelivät Svenssonin Paus-sooloprojektin parissa, ja Svensson vieraili myös Kentin ja Backstreet Boysin (!) levyillä. Sveningsson julkaisi sooloalbumin Righteous Boy (2002).

Vuonna 2001 hiuksensa mustaksi värjännyt Persson julkaisi amerikkalaisen elokuvasäveltäjämiehensä Nathan Larssonin kanssa perustamansa A Camp -yhtyeen albumin. A Campin musiikillinen voima oli legendaarisen Atomic Swing -yhtyeen nokkamies Niclas Frisk, ja tuottaja toinen legenda, Sparklehorse-yhtyeen Mark Linkous. Levyllä oli maanläheisiä kantrisävyjä, jotka innoittivat The Cardigansin paluualbumia.

Maaliskuussa 2003 ilmestynyt kitaralevy Long Gone Before Daylight poikkesi täysin Gran Turismon äärimmilleen trimmatun ruotsalaisen poppikoneiston kliinisestä tuotteesta. Potikoissa hääräsi muuntautumiskykyä ja rautaista ammattitaitoa osoittaen edelleen yhtyeen hovituottajana kansainväliseksi tuottajatähdeksi noussut Tore Johansson. Taustalaulajina vierailivat scandinavian action rockin ruotsalaisen keskuskonttorin kuumimmat vokalistit Nicke Andersson, Howlin’ Pelle Almqvist ja Ebbot Lundberg.

Ilmestymisajankohtana huomio keskittyi vauhdikkaampiin, silti äärimmäisen kauniisiin singlekappaleisiin For What It’s Worth ja Live And Learn, joissa kuuli sävyjä 70-luvun kantrirockbändien, Emmylou Harrisin ja Linda Ronstadtin lisäksi vaikkapa Aimee Mannilta, Chrissie Hyndelta ja Fleetwood Macin Christine McVielta. Noiden biisien välissä kesällä 2003 singleksi lohkaistu You’re The Storm oli upea keikkahymni ja rokkaava A Good Horse albumin neljäs instant-klassikko.

Nyt kun albumia pitkän tauon jälkeen kuuntelee, rakastuu ”täytekappaleisiin” ja etenkin rauhallisempiin esityksiin. 60-lukulainen Please Sister olisi kotonaan trendilaulajattarien, vaikkapa Paloma Faithin tai Lana Del Reyn ohjelmistossa. Utuiset Lead Me Into The Night ja 03.45: No Sleep tuovat mieleen Hope Sandovalin. And Then You Kissed Me on vaikuttavimpia parisuhdeväkivallan kuvauksia.

Long Gone Before Daylightin jälkeen The Cardigans joutui vähän eksyksiin. Super Extra Gravitylla (2005) bändi ja Johansson yrittivät risteyttää löytämänsä juurevan soundin modernin indierockin kanssa eivätkä ihan onnistuneet. Persson keskittyi A Campiin, joka julkaisi kakkoslevynsä Colonian (2009).

Seuraavaa levyäsi, Nina, kiihkeästi odottaen, Sinun

Jari Mäkelä

Kirjoittaja on turkulainen pop-musiikkiaddikti. Tällä palstalla hän raapaisee kymmenen vuoden takaista albumiklassikkoa.

Kommentointi on suljettu.