Tero-Petri

Oman jutun löytänyt

Sue 3/2013

Tero-Petri Suovanen sanoo musiikissaan asiat suoraan.

Lapsuuteni oli vaatimaton ja pyyteetön. Voisi sitä ehkä sanoa köyhäksi, mutta en ajattele, olenko niukoista oloista. Olen ajatellut sen niin, että onko se niin poikkeuksellista, jos on syntynyt 1970-luvun alussa. Olin turhautunut lapsi, mutta jos nykyään olisin lapsi, hyppisin varmaan seinille. Nykyäänhän suurin piirtein kaikki ihmiset huutavat hyväksyntää. 1970-luvulla oli nuukaa olla lapsi. Joku voi sitä kritisoida mytologisoinniksi, mutta oikeasti elämänrytmi oli sellainen, että tietyillä asioilla oli arvoa.

Vanhempani olivat minusta joskus huolissaan. Kun kaikilla pojilla on siistit vaaleansiniset farkut, niin miksi meidän pojalla täytyy olla hapsutakki ja korvakorut. En minä kapinallinen ollut. Suurin kapinallinen tekoni on se, että olen sanonut asioita suoraan musiikissa. Musiikki on ainoa paikka elämässä, missä olen ollut rohkea.

Olen ehjästä perheestä, mutta kun olin lapsi, asuimme vähän aikaa slummitalossa, kun odotimme, että päästään omaan kotiin. Limonadi Elohopean ensimmäisen levyn ensimmäinen biisi (Trukilla yli vaikeuksien -levyn Likainen mies) kertoo tavallaan siitä ajasta. Kappale kertoo just siitä, kun on oikeasti asunut jossakin talossa joka kuhisi elämää. Nousiaisissa oli slummitalo. Se oli syrjäytyneitten väliaikainen sijoituspaikka.

Kävin siihen aikaan pyhäkoulua. Minulla oli aika hengellinen lapsuus. Altistuin sellaiselle. En mä mitenkään erityisen uskonnollinen nykyään ole. Olen oppinut ajattelemaan, että kaikki hyvä palkitaan joku päivä. Järjellä ajateltunahan se on tyhmä idea, jossa ei ole mitään logiikkaa. Koen asian kuitenkin niin, että johonkin hyvään tahtoon uskon. Mun hengellisyys ei kestä kenenkään järkevän ihmisen kourissa. Sen pystyy ampumaan tykillä välittömästi hajalle. Ajattelen sen hyvyyden takaisin tulemisen niin, etten saisi jättää hirveän pahoja jälkiä tähän maailmaan.

Kitaraa soitin lapsena salaa. Isä piti sitä piilossa ja minä soitin sitä. Jimi Hendrixin All Along The Watchtower ja David Bowien Starman ovat sellaisia biisejä, mitä muistan lapsuudesta. Niissä oli sellainen fiilis, että ihmetteli, mitä nyt tapahtuu.

Beatles on ollut minulle varmaan bändinä kaikkein tärkein. Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band oli ensimmäinen itse ostamani levy. Leevi and the Leavings oli toinen tärkeä bändi hyvin nuorena. Muistan, kun kuunneltiin joskus Kadonnut laakso -levyn ilmestymisen aikoihin radiota halkotöissä sedän kanssa ja keskeytettiin työt, kun radiosta tuli Göstan haastattelu. Siinä hetkessä oli jotain suuren fanitapaamisen henkeä.

HOMBREN OPISSA

Mun vanhempien sukupolvella on ollut aika paljon vaikeuksia. Haaveilua ja haihattelua on tukahdutettu. Itse olen yhdeksän ikäisestä pyrkinyt tähän, että saan tehdä musiikkia.

Lapsuudessa meillä oli Jätkien tusina -niminen bändi kaverin kanssa. Setäni keksi sen nimen. Tein siihen aikaan pelkkiä biisien nimiä. Keksin sen tavan joskus yhdeksän tai kymmenen ikäisenä. Minulla oli hirveän pitkä lista biisien nimiä, mutta ei biisejä. Olen myöhemmin käyttänyt samaa tapaa biisinteossa. Jos mitään ei synny, niin keksin biisin nimiä. Jostain nimestä näkee heti, mistä se biisi kertoo.

Yläasteikäisenä, ehkä 13-vuotiaana, olin isompi rokkitähti kuin koskaan. Siihen aikaan mulla oli isommat luulot itsestäni kuin ikinä. Ajattelin, että kaikki mitä mä teen, muuttuu kullaksi. Yläasteiässä meillä oli Toni Nuotion kanssa sellainen bändi kuin Blind Alley. Sen kanssa tehtiin jo ihan oikeita biisejä, joissa oli melodioita.

Tonihan tuottaa nykyään Sonyn iskelmäartisteja ja esimerkiksi Tomi Metsäketoa ja muita vastaavia nimiä. Ollaan tehty Tonin kanssa yhdessä iskelmäbiisejä muille. Siinä ollaan todettu, että se mitä me joskus 1987 tehtiin, kun löydettiin melodioihin koukkuja ja kohokohtia, on ihan samaa, mitä tehdään nykyäänkin. Eli melodia-ajattelu on tullut minulle aika aikaisessa vaiheessa. Se tapahtui ihan musiikkia kuuntelemalla.

Yksi merkittävä hetki oli minulle, kun Hombre Lampinen oli jossain vaiheessa kitaransoiton opettajani. Hombre tuoksui kauhean hyvältä ja oli tosi rock. Se oli komeaa, kun Hombre kaartoi Audilla Nousiaisten koulun pihaan ja kuunteli Billy Idolia ja poltti posket lommolla. Sitten Hombre kertoi, että oli juuri ollut Classix Nouveauxin kanssa studiossa. Se oli ihan mieletön rock-elämys. Classix Nouveaux oli Duran Duranin ohella yksi lapsuuden suosikkibändeistäni.

Hombre opetti minulle klassista kitaraa. Aina soittotunnin lopuksi sai soittaa pari biisiä rokkia. Hombre opetti minulle Up Around the Bendin. Van Halen sopi minulle hyvin, koska siinä oli paljon enemmän Beach Boys -meininkiä kuin sirkkeliä munien välissä.

Mun musiikkimaku on aina ollut hyvin ristiriitainen. Yläasteikäisenä saatoin samana päivänä mennä ostamaan The Smithsin levyn ja AC/DC:n levyn. Edelleen musiikkimaun kanssa on ihan sama juttu. Siihen aikaan oli pakko olla hevitouhussa mukana. Yläasteella vein levyraatiin Smithsin Shakespeare’s Sister -sinkun. Tytöt ihmetteli, että miksi tuon sinne homon kojootin ujellusta. Se oli minulle siihen aikaan ihan hirveän loukkaavaa. Siinä vaiheessa oli varmaan sellainen ajatus, että joskus joku ymmärtää minua.

Täysi-ikäisenä festareilla oli hirveän mukavaa olla samantyyppisten ihmisten kanssa. Oli sisäänrakennettuna ajatus siitä, että ollaan rumia ankanpoikasia, joista tulee ahneita joutsenia jossain vaiheessa.

Hevikausi oli hienoa, kun oppi soittamaan hyvin ja kurinalaisesti, jotka olivat melkein ne kaksi pahinta asiaa. Pahimmillaan hevi on matemaattisen kaavan seuraamista.

Petteri Eevan tapasin Catalepsy-bändin merkeissä. Sen siivellä pääsin levyttämään ja 15-vuotiaana baareihin. Opettelin sellaisen kylmän tyylin, jolla pääsin aina ilmaiseksi sisään, eikä tarvinnut näyttää papereita. Petteri opetti minulle, miten mennään baareihin sisään.

Minä pilasin Catalepsyn. Se oli speedmetalbändi, mutta minulla oli liian poppeja sävellyksiä. Se bändi oikeastaan kaatui siihen, kun tykkäsin esimerkiksi Pink Floydista, Kauko Röyhkästä ja Sielun Veljistä.

Juuri ennen Limonadi Elohopeaa olin Lehtisen Jussin ja Taivaisen Kallen Kitchen Sink -bändissä. Se oli hyvä brittipopbändi. Sanoisin, että se oli ratkaiseva vaihe matkalla kohti Limonadi Elohopeaa.

SOSIAALISIA BIISEJÄ

Limonadi elohopean syntyhistoriaan vaikutti aika ratkaisevasti se, että menin opiskelemaan

sosiaalialaa ja valmistuin sosiaalikasvattajaksi. Tein biisejä tunneilla ja se yhteisö sai sellaiseen liikkeeseen. Tein lauluja siitä, millaista on muuttaa kotoa ja millaista on itsenäistyä. Limonadi Elohopean kahdessa ensimmäisessä levyssä on paljon vaikutteita sosiaalialan ilmapiiristä ja itsenäistymisestä. Se vaikutti vähän kaikkeen.

Limonadi Elohopea oli minun näkemykseni siitä, miten musiikkia pitää tehdä. Se ajatus oli ollut jo kauan sisälläni, mutta aiemmin ei ollut keinoja tai itsevarmuutta toteuttaa se. Ne biisinteon peruspilarit ovat edelleen olemassa. Biisin pitää sisältää tiettyjä asioita, jotta se on biisi.

Limonadi Elohopean paras ja huonoin puoli oli se, että se perustui kaveruuteen. Se nousi ja kaatui siihen. Ongelmani oli se, etten voinut olla kavereille tyly. Siinä on Limonadi Elohopean ja nykyisen yhtyeeni välinen ero. Tero-Petri & Korvaamattomat -bändiini olen valinnut soittajat. He ovat ammattilaisia ja tietty tylyys kuuluu siihen juttuun.

Olen ollut hirveän monessa asiassa tyhmä ja itsepäinen. En tiedä, olisinko kuitenkaan tehnyt mitään toisella tavalla, koska olen kokenut olevansa oikeassa. Eihän se ole elämässä hirveän tärkeää, että on oikeassa. Se on tärkeää, että on oma juttu.

Ilkka Lappi

TERO-PETRI SUOVANEN
s. 19.3.1972
Bändejä: Catalepsy, Limonadi Elohopea, Tero-Petri
Tero-Petrin levyt: Tuolilta herännyt (2008), Uudessa perheessä (2010), Korvaamattomat (2013)
Lue Korvaamattomat-levyn arvostelu, Sue 2/2013
www.tero-petri.com

Kommentointi on suljettu.